Esineiden tarinat osa 3: Taidonnäytteitä ja työvälineitä

Työvälineet tai arkiesineet voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä, jolloin niiden arvo huomataan vasta esineen puuttuessa. Ilman niitä ammatin harjoittaminen tai kotityö muuttuu hankalaksi ja hitaaksi ellei mahdottomaksi. Arkisten esineiden erityisyys tulee usein ilmi vain tarinoiden kautta. Ammatti tai työ, jota tekee, on tärkeä osa identiteettiä.

Tämä kookosraastin on vanha ja oikein hyvä, eivätkä nykyisin käytettävät teräksiset raastimet ole lainkaan näin hyviä, sillä ne tylsyvät.

Raastinta käytetään niin, että istutaan tuolille ja pidetään raastimen vartta tuolilla oman jalan alla. Näin raastin pysyy paikoillaan, kun kookoksen puolikasta pyöräytellään teriä vasten. Kookoshiutaleet tippuvat tuolin alapuolelle asetettuun kulhoon. Raastin on tuotu mukana Vietnamista.

Ruusukuvio on hyvin tärkeä Iranissa ja äiti osti aina ruusukuvioisia astioita.

Pohjois-Iranissa valmistettu posliininen vedenkeitin on ostettu yli 60 vuotta sitten. Isä osti niitä kaksi, ja tytär otti toisen mukaansa, kun lähti Suomeen. Nyt kannu on vain koristeena, mutta se toimii kyllä edelleen.

Ruskealla setelillä saa 2 kg tomaatteja ja sinisellä jäätelöä. Seitsemän lapsen äidin tehtäviin kuuluu muun muassa kaupassa käynti ja ruoan laitto. Ruskea seteli on 1000 Irakin dinaaria, joka vastaa noin 80 senttiä euroissa. Sininen seteli on 250 Irakin dinaaria, joka vastaa noin 20 senttiä euroissa.

Kierrevartiset sokeri- ja salaattilusikat ovat peräisin Viron Tartosta, mistä niiden omistajan mummo oli kotoisin. Lusikat ovat kulkeneet perintönä mummolta äidille ja äidiltä hänelle.

Somalialainen nainen polttaa saviastiassa suitsuketta esimerkiksi silloin, kun on tulossa vieraita, ja haluaa kodin tuoksuvan raikkaalta. Ensin asunto tuuletetaan ja sen jälkeen suitsuketta poltetaan vain minuutin ajan, sitten astia peitetään lautasella. Tuoksu kestää parikin päivää. Suitsuke valmistetaan sokerista ja parfyymistä.

Vietnamista tuotujen räätälinsaksien kädensijat on päällystetty kierittämällä kangassuikale niiden ympärille. Näin sormiin ei tule vesikelloja leikatessa. Saksilla saa leikata vain kangasta, ei lankaa eikä mitään muuta, jotta ne pysyvät terävinä.

Saksien omistaja sai ne lahjaksi opettajaltaan ompeluliikkeestä, jossa oli oppimassa ammattiin. Hän vietti liikkeessä yhteensä seitsemän vuotta, joista vain ensimmäinen oli pakollinen räätälinä toimimista varten. Vietnamissa hyvän koulutuksen saa vain yksityisopetuksessa, josta vanhemmat maksavat. Oppilas syö ja jopa yöpyy opettajan luona. Jos oppilas valmistuttuaan tekee huonoa työtä, menee opettajalta maine.

Taululiidut kuuluvat opettajalle. Lastentarhanopettajana Vietnamissa toiminut intialainen nainen kertoi, että opettajan täytyy käyttää perinteistä asua tai uniformua. Lapsilla on koulupuvut ja tytöt ja pojat istuvat eripuolilla luokkaa.

Filippiineiltä kotoisin oleva nainen opiskeli kotimaassaan restonomiksi ja rahoitti itse opintonsa tekemällä mallin töitä. Muistoksi jäi mallikansio.

Iranilaiseen naisen kansallispukuun kuuluva päähine on nimeltään lächäk. Päähineen taakse kiinnitetään huntu, mutta hiukset jätetään edestä näkyville. Päähine on omistajansa äidin ompelema. Päähine on koristeltu ompelemalla siihen strasseja. Äiti ompeli hänelle lapsena vaatteet itse ja valmisti vaatteita myös naapurille.

Kambodzalaisilla hamekankailla on useita nimiä, kuten phamokng ja chorbat. Molemmat kankaat ovat raakasilkkiä ja ne on kudottu kangaspuilla. Sinisessä kankaassa on lisäksi koristekirjontaa hopeanvärisellä langalla. Pitkä kangas puetaan ylle kietomalla ja laskostamalla. Hamekankaiden omistaja näytti kuvia veljestään ja tämän suunnittelemista hienoista puvuista. Veli on teatterialalla.

Tarinat löytyvät myös englanniksi ja kiinaksi!