Kalle Akkola ja näkymiä Kupittaan Saven toiminta-aikaan

Turun museokeskus sai loppuvuodesta 2019 lahjoituksena taiteilija Kalle Akkolan teoksia ja Kupittaan Savi Oy:n keramiikkaesineistöä, jotka täydentävät kokoelmia paitsi turkulaisen taiteen myös muotoilun ja teollisuushistorian näkökulmasta. 

Kalle Akkola: Lakko Kupittaan Saven tehtaalla,  1928, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus.

Kalle Akkola 

Turkulainen taiteilija Kalle Akkola (1900–1967), syntyjään Karl Keihäs, oli turkulaisen kivityömiehen Karl Edvard Keihään (1872–1907) ja Maria Aleksandra Keihään (1877–1957, os. Manninen) poika. Akkola opiskeli Turun Piirustuskoulussa lukuvuodet 1915–1918, jolloin häntä opettivat ainakin taidemaalarit Ragnar Ungern (1885–1955), Teodor Schalin (1882–1960) ja Santeri Salokivi (1886–1940). 

Kalle Akkola: Omakuva (museon nimeämä),  s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Itäharjulla asunut Kalle Akkola teki pitkän uran Kupittaan Saven keramiikkatehtaalla koristemaalarina. Akkola toteutti paljon tilaustöitä, joissa hänen monipuolisuutensa tekijänä pääsi esille. Kuvataiteilijana Akkola on tunnettu maisema- ja laatukuvien tekijänä. Turun museokeskukselle lahjoitettujen maalausten joukossa on lisäksi nykyisen TYKSin T-sairaalan vaiheilla sijainneen Kupittaan Saven tehdasmiljöötä kuvaavia teoksia. Maalaukset antavat arvokkaan näkymän nyt jo kadonneen keramiikkatehtaan arkeen ja tunnelmiin. 

Kalle Akkola: Työskentelyä Kupittaan Savessa (museon nimeämä), 1935, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Kalle Akkola: Tehdasmiljöö (museon nimeämä), s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma.  Kuva: Turun museokeskus.

Kupittaan Saviosakeyhtiö 

Vuonna 1921 perustettu Kupittaan Saviosakeyhtiö oli keramiikka-alan yritys, joka valmisti tiilien ja kaakelien ohella niin käyttö- kuin koriste-esineitä. Tehdas pystyi pitämään tuotannon käynnissä ympäri vuoden, sillä se otti käyttöön ensimmäisenä Suomessa polttouunien lämpöä hyväksi käyttävän kuivaamon vuonna 1923. Neljä vuotta kuivaamon käyttöönotosta tehtaalla sattui tuhoisa tulipalo, minkä jälkeen paikalle nousi nelikerroksinen, betonista ja tiilestä rakennettu tehdas. Punasaven kuljettamista varten tehtaalta kulki Aurajoen rantaan Halisissa oma savirata. 

Tehtaan valikoimaan tulivat 1930-luvulla hapon- ja tulenkestävät tuotteet, ja materiaaleiksi nousi punasaven rinnalle Englannista tuotu vaalea savi, jota poltettiin uusissa sähköuuneissa. Tehtaan tuotteita esiteltiin myös ulkomaisissa näyttelyissä, mm. Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, missä tehdas ylsi palkintosijoillekin. Rakennustekniikan kehitys kuitenkin tuotti kuitenkin vaikeuksia tiiliteollisuudelle, ja yhtiön toiminta päättyi konkurssiin vuonna 1969. 

Kupittaan Savi Oy:n tehdasrakennuksia noin 1930-luvulta. Etualalla on polttopuita sekä ilmeisesti tiiliä. 
Niiden takana on kuorma-auto. Vasemmalla on nelikerroksinen tehdasrakennus, ja sen oikealla puolella on pienempiä tehdas- ja varastotiloja. Oikealla kohoaa kaksi korkeaa savupiippua.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saviosakeyhtiön tehdasalue 1940-luvulta tai 1950-luvun alusta.
Kuva: Turun museokeskus. 

Sisäkuva Kupittaan Saven tehtaalta.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saven tekijöitä ja teoksia 

Kupittaan Saven esineet syntyivät tyypillisesti taiteilijan, savenvalajan ja koristemaalarin yhteistyönä. Monet koristemaalareista olivat Turun piirustuskoulun käyneitä ammattitaiteilijoita. Vastavalmistuneet kuvataiteilijat hakivat keramiikkatehtaan maalarisalista oppia ja kokemusta ennen siirtymistään muualle. Esimerkiksi Arabialle suunnitellut Heljä Liukko-Sundström (1938–) oli uransa alussa Kupittaan Saven palveluksessa. Kaikista tehtaalla toimineista suunnittelijoista ja koristemaalaajista, puhumattakaan heidän signeerauksistaan, ei valitettavasti ole olemassa kattavaa luetteloa. Signeerauskäytäntö lisäksi vaihteli. 1950-luvulla kuitenkin vakiintui käytännöksi, että esineen suunnittelija ja koristemaalari merkitsivät kumpikin esineen pohjaan puumerkkinsä. 

Akkola-lahjoituksen yhteydessä saatu kahdentoista keraamisen esineen kokonaisuus on tervetullut täydennys museon esinekokoelmaan. Lahjoituksen mukana saatiin sekä Akkolan että muiden koristemaalareiden käsialaa olevia maljakoita, kannuja, ruukkuja sekä koristelautasia. 

Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa tyylikäs Kalle Akkolan pojan, Esko Akkolan (1936–2019), koristemaalaama maljakko, jonka kylkeä kiertää kuva Kupittaan Saven tehdasmiljööstä. Maljakon pohjassa näkyy Esko Akkolan maalaaman signeerauksen (A-kirjain, jonka vierellä pienemmällä ”E”) lisäksi tehtaan massaleima ”MADE IN FINLAND” ja ”KUPITTAA”, jotka otettiin käyttöön 1930-luvulla. 

Toisin kuin esimerkiksi Arabian tehtaalla, Kupittaan Savessa ei käytetty vuosileimoja, eikä kaikkia esineitä leimattu lainkaan. Aiemmin 1920-luvun massaleimassa luki ”KS OY TURKU”, ja 1950-luvulla käyttöön otettiin tussisigneeraus ”Made in Finland” sekä vuosikymmenen lopulla pakolliseksi tulleet suunnittelijan ja maalaajan nimikirjaimet. Kaiverretut nimikirjaimet puolestaan kertoisivat esineen olevan uniikki. Kultaiset ja hopeiset Piispa Henrik -tarrat olivat myös käytössä 1950–60-luvuilla, mutta ne ovat saattaneet ajan saatossa monesta esineestä jo irrota. 

Esko Akkolan Kupittaan Saven tehdasympäristöä esittävä koristemaalaus.

Klikkaa kuvia tarkastellaksesi koristemaalausta lähemmin. 

Kupittaan Saven valmistamat tuotteet ovat suosittuja keräilykohteita (muun muassa hauskat "Matti ja Maija”-pienoisveistokset), joita löytyy edelleen monesta turkulaiskodista. Turun museokeskuksenkin esinekokoelmassa Kupittaan Saven tuotteita on satoja. Kalle Akkolan maalaamiksi tunnistettuja esineitä museon kokoelmista löytyi entuudestaan kaksi. 

Tämä naisfiguurilla koristeltu seinälautanen on Kalle Akkolan käsialaa. 

Sen pohjassa on hänen signeerauksensa ”A”. 

Tämän kulhon koristemaalauksen takana on ainakin Rauno Lammela. 

Pohjassa on tehtaan tussisigneeraus. 

Tämä maljakko on signeeraamaton.

Maljakon pohjassa on kuitenkin KUPITTAA-massaleima. Tehtaan vanhoja tuotekatalogeja selaamalla voi löytyä lisätietoa esineistä. 

Nämä lahjoituksen mukana saadut maljakot ovat olleet mahdollisesti lasitekokeiluja.
Esinekuvat: Turun museokeskus.

Kirjoittajat:

Ninna Pulli 
Ringa Takanen

Tutkijat

Turun museokeskus

Lähteitä:

• Lista Kupittaan Saven suunnittelijoista (myös koristemaalarit)
• Kalle Akkola Kuvataiteilijamaterikkelissa
• Kalle Akkolaa koskeva arkistomateriaali, Turun museokeskus.
• Kupittaan Savi: Pörssitieto.fi
• Sisua, siloa ja sinappia. Merkkituotteita Turusta. Toim. Sanna Kupila. Turun maakuntamuseo - Julkaisuja 6. Turku, 2004.
• Harri Kalha, Kupittaan Saviosakeyhtiön käyttö- ja koristekeramiikka: tuotannon tyylillisen kehityksen pääpiirteitä, ABOA vuosikirja 53-54/1989-1990 Toim. Margareta Willner-Rönnholm. Turun maakuntamuseo, 1993.
• Salakari, Tuula et. al., Keräilijän aarteet: Kupittaan savi. Helsinki: WSOY, 2011.

Valokuva-aineistoja sota-ajan Turusta

Mustakantinen, vanha valokuva-albumi lepää työpöydällä kirjapinoin tuettuna. Huoneen hiljaisuuden rikkoo vuoroin näppäimistön naputus, vuoroin hiiren kliksutus. Hetkeksi on noustava selaamaan kirjapinoa, joka on kertynyt torniksi työhuoneen lipaston päälle. Vihdoin myös paksun kuva-albumin sivu kääntyy varovasti, puuvillahanskoin suojatuin käsin.

On vielä varhainen syksy ja olen juuri aloittanut uudessa tehtävässäni Turun museokeskuksen valokuvakokoelmien korkeakouluharjoittelijana. Edessäni oleva albumi sisältää turkulaisen valokuvaaja Yrjö Paldánin ottamia kuvia talvisodan pommitustuhoista Turussa. Kuten albumin kaunis aloituslehti kertoo, albumi on kuulunut Turun entiselle kaupunginjohtajalle Arvi Hällforsille. 

Albumin aloitussivu

Turun museokeskukselle albumi on tullut lahjoituksena. Kuva-aineiston matka lahjoituksesta kohti digitaalisesti saavutettavaa verkkoaineistoa on usein pitkä ja vaatii paljon työtä – minun roolini tässä urakassa on luetteloida kuvat tietokantaan. Osa luettelointityöstä, mm. kuvien mittaaminen, käy nopeasti, mutta esimerkiksi sijaintitietojen selvittäminen tai kuvan ajoitus voi viedä runsaasti aikaa. Paldánin kuvien osalta pohjatiedot olivat onneksi melko kattavat jo valmiiksi. Osa pommitustuhoja kärsineistä rakennuksista on myös edelleen tuttu näky Turun katukuvassa – joskin hieman eri näköisinä tai muuttuneessa maisemassa.

Kupittaan kaivohuone pommituksen jälkeen

Turun linnan vaurioita

Jotkut Paldánin kuvat ovat sotahistoriasta kiinnostuneille lukijoille tuttuja jo entuudestaan, sillä niitä on julkaistu esimerkiksi Turun sota-aikaa käsittelevissä kirjoissa. Nyt luetteloitu ja digitoitu kuva-albumi antaa kuitenkin mahdollisuuden tutustua sodan vaurioihin ja niiden dokumentointiin eräänlaisena kokonaisuutena. Albumi alkaa talvisodan ensimmäisistä pommituksista Turussa joulun alla ja päättyy maaliskuiseen suruliputukseen välirauhan alkaessa. Millaista on ollut turkulaisten elämä siinä välissä? Millaisin ajatuksin talven yli on selvitty?

Kuvat itsessään eivät sitä kerro, mutta jotain pilkahduksia kaupunkilaisten arjesta voimme nähdä.

Pommitettu talo Stålarminkadulla

Liiketiloja Yliopistonkadulla

Yhden kurkistusaukon sain turkulaiseen sota-ajan elämään vielä Yrjö Paldánin kuvien jälkeen. Syksyn edetessä talveen sain seuraavaksi työstettäväksi aineistokseni pienen, ruskean valokuva-albumin, jonka oli koonnut turkulainen makeistehdas Sereksen johtaja Johan Ponkamo.

Albumin kansi

Ponkamo toimi sota-aikaan väestönsuojelutehtävissä; tarkemmin sanoen Mikaelinlohkon väestönsuojejohtajana. Hänkin kuvasi sota-ajan rakennusvaurioita, mutta myös väestönsuojelumiesten arkea; toisinaan kaasusuoja-asuissa, joskus tähystämässä pommikoneita. Iso osa kuvista on otettu Rauhankadulla sijaitsevan Sereksen tehtaan parvekkeelta. Kuvista päätellen siellä vietettiin aikaa jonkin verran ja tunnelma oli joskus varsin rentokin.  

Kaasusuoja-asuissa parvekkeella

Tähystämässä

Talvisodan syttymisestä on nyt kulunut aikaa 80 vuotta. On aina suhteellista, onko se paljon vai vähän, mutta ainakin 1980-luvulla syntyneelle kuvien luetteloijalle sota-ajan näkymät rakennuksineen, katuineen ja ihmisineen ovat juuri nyt lähempänä kuin ennen.

Rauhallista kevään odotusta toivottaen,

Reetta Nykänen

korkeakouluharjoittelija

Turun museokeskus