Museoharjoittelijana valokuva-arkistossa

Opiskellessa omaksuttu teoria ja ajatukset museomaailmasta kohtaavat päivittäisen museotyön, kun on aika hakeutua museologian työharjoitteluun käytännön kokemusta kerryttämään. Omalla kohdallani tämä tarkoitti askelten suuntaamista kohti Turun museokeskuksen valokuva-arkistoa, jossa työtehtäväksi löytyi Apteekkimuseosta tuotujen valokuvien luettelointi ja pakkaus.

Tämä valokuvataulu sai valokuva-arkistotunnuksekseen numeron DT2018:14.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

WebMusketti-kokoelmanhallintajärjestelmän käytön omaksuminen kävi nopeasti. Tärkeintä on syöttää valokuvien tiedot selkeästi, jotta kuvaa etsivät löytävät sen hakuja tehdessään. Luetteloinnin haasteeksi voi muodostua ennakkotietojen puute, kuvan ottopaikasta ja kohteesta ei aina ole varmaa tietoa. Salapoliisityöllä on kuitenkin mahdollista saada selville arvokasta tietoa. Valokuvataulujen kehysten taakse on ajan saatossa saatettu tehdä monenlaisia merkintöjä.

Valokuvataulun DT2018:10 kääntöpuoli merkintöineen.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

Merkintöjä esineisiin tekevät sekä alkuperäiset omistajat että museo. Ylläolevan kuvan taulu, valokuva-arkistotunnukseltaan DT2018:10, on entisen omistajan kirjoittamien merkintöjen mukaan luvattu Pharmakonin johtajalle farmasian museota varten. Ajoittamista auttaa taakse kirjattu vuosiluku 1946. Oikeassa yläkulmassa näkyvä numerosarja on museon aikanaan antama esinekokoelman inventaarionumero, jonka avulla esineen tiedot löytyvät Musketista tai vanhoista luettelointikirjoista. Numero myös auttaa esineen löytämisessä muiden joukosta. Ajan saatossa museoon on ehtinyt kertyä kaikenlaista. Kuten kotiullakolla, ilman tarkkaa tietoa esineen sijainnista sen paikantaminen voi olla hankalaa.

Luetteloinnin valmistuttua on valokuvien pakkaamisen aika. Konservaattorin opastuksessa kehysten takaosat aukaistaan. Kehyksen alle lisätään suikaleet happovapaata pahvia, jotta valokuva ei ole kosketuksessa lasiin. Ensin museologian opiskelijaa hieman kauhistuttaa, koska eihän museoesineisiin saa koskea, tai ainakin saa koskea vain varovasti puuvillahansikkaat kädessä. Tekemällä varmuus kuitenkin kasvaa, ja pian kehyksen avaaminen kirurginveitsen avulla ei herätä alun epävarmuuden tunteita.

Kädentaidoilla on paikkansa museotyössä.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

Valokuvataulujen luettelointi ja pakkaus opettivat paljon. Valokuva-arkistossa on saanut olla kosketuksissa kokoelmien kanssa; ne ovat osa museon ydintä. Museologian opiskelu valmistaa hyvin museoiden ajatusmaailman omaksumiseen, mutta käytännön työtehtävät tulevat tutuksi vasta työtä tehdessä. Museon arjen kokeminen avaa myös uusia näkökulmia tuleviin opintoihin, koska museoalan laajuudesta ja työtehtävien moninaisuudesta on harjoittelun jälkeen jo hieman ensikäden kokemusta.



Eveliina Heimokari
Museologian harjoittelija
Turun museokeskuksen valokuva-arkisto

Kokoelmatyötä Apteekkimuseossa

Olemme tehneet Apteekkimuseolla luettelointityötä marraskuusta lähtien. Työnämme on käydä läpi ns. uuden laboratorion ja materiaalihuoneen esineistö niin, että suurin osa aineistosta saadaan pakattua ja siirrettyä Pääskyvuoreen uusiin säilytystiloihin, pois Apteekkimuseon muutostöiden alta. Huoneiden paikalle tulee uusi pääsisäänkäynti ja asiakaspalvelutilat. Muutostyöt käynnistyvät näillä näkymin alkusyksystä, ja työsarkaa on vielä paljon.

Työtilaksi olemme muokanneet museon Lydman-salin, jossa meillä on työpöydät ja valokuvauspiste, sekä kaikki muut tarvittavat välineet. Olemme saaneet kehittämisprojektissa mukana olevilta jatkuvasti myös esineistöön liittyvää kirjallisuutta, mikä on ollut meille valtavan suureksi avuksi. Kokoelmatyötä tehdessämme olemme kirjallisuuden ja internetin avulla kartoittaneet, mitä ylipäätään tehtiin Suomen apteekeissa ja farmaseuttisissa laboratorioissa 1800–1900-luvuilla ja millaisia apuvälineitä tähän toimintaan käytettiin.

Selvityksessämme olemme pohtineet muun muassa mikä on ollut lääkkeiden valmistuksen, jalostuksen ja arvioinnin keskinäinen suhde, ja miten tämä suhde on muuttunut. Olemme lähestyneet tätä kysymystä sekä yksittäisten apteekkiesineiden että näiden taustalla olevan aikakauden yleisen kontekstin kautta. Konkreettisimmillaan työmme on ollut esineiden kuvaamista ja välittömästi ilmeisimpien tietojen syöttämistä Muskettiin. Samalla olemme selvittäneet indeksoimiemme esineiden valmistus- ja käyttötietoja, ja pyrkineet näin syventämään esimerkiksi Finnan käyttäjän museokokemusta. Työ on samalla avannut eteemme lukemattomia, joskin sirpaleisia ja usein vajavaisia, tarinoita.

Kokoelmatyö Apteekkimuseossa on havainnollistanut meille, miten jo yksittäisistä esineistä voi rakentua kokonainen oma maailmansa. Kuvan syventämiseksi useita samanlaisia esineitä pitää päästä vertailemaan toisiinsa. On osattava kysyä oikeita kysymyksiä, tai pikemminkin on jatkuvasti esitettävä uusia kysymyksiä, joita aineisto eteemme tuottaa, sillä etukäteen ei voi esineiden kanssa koskaan tietää mikä kysymys on oleellinen ja mihin kysymykset kokoelmatyöläistä johdattavat.

Jarkko Niemelä ja Jesse Airisniemi