Kuunvalossa: Kuuaiheiset taideteokset Turun kaupungin taidekokoelmassa

Kuusta puhuttaessa tulee mieleen adjektiiveja kuten mystinen, runollinen, melankolinen, tunteellinen ja niin edelleen. Perinteisesti kuun vaiheiden on uskottu vaikuttavan ihmisen psyykeen. Englannin kielen sanaa lunatic kuvaillaan Online Etymology -sanakirjassa ajoittaisen hulluuden mielentilana, joka on riippuvainen kuun muutoksista. Sana tulee vanhasta ranskankielisestä sanasta lunatique, hullu, tai suoraan myöhäislatinan sanasta lunaticus, "kuun iskemä" (lat. luna, kuu). Suomessakin on sana "kuuhullu", joka viittaa kuun epävakaaksi tekemään henkilöön. 

Eri puolilla maailmaa on kuuhun liittyviä myyttejä ja kansantarinoita. Esimerkiksi läntisessä kulttuurissa on kansantaruja ihmismäisestä oliosta, joka muuntautuu ihmissudeksi täyden kuun aikaan ja käy pahaa aavistamattomien uhriensa kimppuun. Itäisessä mytologiassa kuussa asustaa jänis, joka valmistaa kuolemattomuuden eliksiiriä kuun jumalattaren kanssa. Toisen tarinan mukaan muinaisina aikoina kuunpimennyksen ja auringonpimennyksen uskottiin johtuvan koirasta, joka söi kuun tai auringon. Skandinaavisessa mytologiassa on samankaltainen tarina, mutta tarinassa on koiran sijaan kaksi sutta, Sköll ja Hati. Sköll jahtaa aurinkoa ja Hati jahtaa kuuta.  

Näistä mielenkiintoisista kansantaruista ja myyteistä näkee, miten kuu on kiehtonut ihmisiä muinaisista ajoista. Pitkään kuu on toiminut myös muusana monille taiteilijoille. Lukemattomissa taideteoksissa näkyy kuun eri vaiheita.

Saarenneito

Turun kaupungin taidekokoelmasta voi löytää kuuaiheisia teoksia. Yksi tällainen on Wäinö Aaltosen litografia Saarenneito (1936). Kuunkierron on uskottu liittyvän hedelmällisyyteen ja naisellisuuteen. Naisen siluetti näkyykin monissa kuu-aiheisissa taideteoksissa. Saarenneito liittyy suomalais-ugrilaisiin kansantaruihin. Saaren neito mainitaan kansalliseepos Kalevalassa. Viron ja Inkerin maailmanluomistaruissa saari syntyy linnun munasta ja ensimmäinen ihminen, neito, ilmestyy saarelle.

Luonnossa kuun painovoima vaikuttaa merenpinnan laskuun ja nousuun, joka tunnetaan vuorovesi-ilmiönä. Piirros esittää saaren neitoa kahlaamassa, ja mahdollisesti tanssimassa kuunvalossa. Tila neidon ympärillä on taidokkaasti ja hienovaraisesti jätetty tyhjäksi luoden vaikutelman siitä, että neito kylpee kuun valossa. Teoksessa yhdistyvät toisiinsa hedelmällisyyden, vesistöjen, naisellisuuden ja luomisen teemat. 

Wäinö Aaltonen: Saarenneito, luonnos, 1936, litografia.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi / Turun museokeskus.

Atlantis ja Pegasos

Toinen Wäinö Aaltosen kuuhun liittyvä teos on kaksiosainen maalaus Atlantis ja Pegasos (1930). Molemmissa maalauksissa on syvänsininen tausta ja kirkas kuu osittain "pilvien" peitossa. Kuitenkin tarkemmin katsottaessa voi huomata, että pilvet muistuttavat ihmisen profiilia ja hevosmaista lentävää taruolentoa, Pegasosta. Maalauksessa kreikkalaisista myyteistä tunnetulla Pegasoksella ratsastava naishahmo lentää kirkkaan kuun ohi. Hahmot ovat yksinkertaisia ja geometrisiä, missä näkyy kubismin vaikutus Wäinö Aaltoseen.

 

Wäinö Aaltonen: Atlantis ja Pegasos, 1930, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Aleks Talve / Turun museokeskus.

Kuumaisema

Kuumaisema (1979) on puolalaisen taiteilija Lucjan Mianowskin litografia. Teoksessa on sommiteltu useita ihmishahmoja kuvioidulle taustalle, ja kaiken yllä kohoaa kuunsirppi. Kuun sirppi on kuukalenterin kolmas päivä, mutta sirppi voi myös viitata kuuhun yleisesti ilman yhteyttä mihinkään sen vaiheeseen. Kuumaisemassa näkyy tiiliseiniä, portaita ja taustalla primitiiviseltä näyttäviä kuvioita. Kuvioiden ja ihmishahmojen koostumus luo kolmiulotteisuuden illuusion. Mianowski yhdistää töissään usein ihmisiä, luonnonympäristöjä ja ilmiöitä surrealistisella tavalla. Hänen teoksissaan on pop-taiteen ja surrealismin vaikutteita.

Lucjan Mianowski: Kuumaisema, 1979, litografia.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi / Turun museokeskus.

Kirjoittaja: 

Ching Lam Yeung 

Museoassistentti

Turun museokeskus 

Blog text in English and in Chinese here.

Lähteet:

Takanen, Ringa. “Kahlaajasta Kotini puutarhaan – Myyttiset naishahmot ja vesi Wäinö Aaltosen tuotannossa” Wäinö Aaltonen. Poseerauksia. 2017. Turun museokeskus.

Online Etymology Dictionary. "Lunatic." https://www.etymonline.com/word/lunatic (haettu 16.4.2020)

Morsiuspuku vuodelta 1870 – ja tarinat sen takaa

Mustasta taftisilkistä käsin ommeltu kaksiosainen leninki, jossa huolelliset yksityiskohdat pitseineen ja käsin kirjailtuine kuvioineen ja samettinappeineen tekevät puvusta juhlallisen ja arvokkaan. Heinäkuun kuukauden esineenä esitelty musta morsiuspuku 1800-luvulta sisälsi enemmänkin kulttuurihistoriallista tietoa ja yhteyksiä. Yhdestä morsiuspuvusta aukeaa niin yhden suvun historia kuin siivu Turun tyttölyseonkin tarinaa. Lisäksi mukaan mahtuu vielä kuvanveistäjä Wäinö Aaltonenkin.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun sain tehtävänannoksi kirjoittaa kuukauden esine -tekstin. Päätyönäni luetteloin ja digitoin Wäinö Aaltosen valokuvakokoelmaa. Esineen valintaa varten aloin selata esinetietokantaa ja miettiä yhteyksiä julkaisukuukauteen. Ensimmäiseksi mieleeni tuli kesän hääsesonki, joka alkaa yleensä juhannuksesta. Entisen työpaikkani ajoilta tiesin, että vielä 1800-luvulla käytössä ollut musta hääpuku herättää ihmisissä ihmetystä. Monikaan ei tiedä, että valkoinen hääpuku on hyvinkin nuori tulokas hääpuku rintamalla. Päätin esitellä 1800-luvun morsiuspuvun ja kertoa taustaa mustan hääpuvun takaa. Tutustuessani esineen tietoihin tarkemmin löysin heti jotain mielenkiintoista ja sisäinen tutkijani nosti päätään.

Morsiuspuku on vuodelta 1870 ja se on kuulunut Angelniemen pitäjästä Päärnäspään kylästä (nykyinen Halikko) kotoisin olleen rusthollin tyttärelle Gustava Carolina Granrothille. Asia mikä puvun tiedoissa kiinnitti tutkijan huomioni, oli lahjoittajien nimet. Puvun ovat lahjoittaneet turkulaiset neidit Olga ja Naema Lemberg. Nimet olivat tulleet minulle vastaan luetteloidessani ja digitoidessani Wäinö Aaltosen valokuvia. Minulla oli juuri ollut käsissäni kuva näistä neideistä ja Wäinö Aaltosesta, jonka vuoksi nimet kuulostivat tutuilta.

Halusin alkaa selvittää morsiuspuvun sekä Lembergin sisarusten tarinaa. Lähdin liikkeelle morsiuspuvun esinekortista, jossa oli hyvät pohjatiedot jo olemassa. Ajattelin katsoa, mitä tietoa kirkonkirjoista löytyisi näistä henkilöistä. Esinekortissa oli tieto, että Lembergin lahjoittajasisarukset ovat morsiuspuvun omistajan siskontyttöjä. Ensimmäiseksi piti siis saada selville Gustava Carolinan perhetausta ja sisarusten määrä ja sen jälkeen selvittää kenen sisaruksen lapsia Olga ja Naema olivat.
Kansallisarkiston digitaaliarkistosta aukesi koko perheen tarina. Morsiuspuku on ollut Angelniemen pitäjästä Päärnäspään kylästä kotoisin olleen rusthollin tyttären Gustava Carolina Granrothin yllä mennessään naimisiin Otto Wilhelm Bergrothin kanssa vuonna 1870. Gustavalla oli kolme siskoa Maria Elisabet, Matilda Charlotta ja Edla Sofia, joista Maria Elisabeth meni naimisiin paikallisen maanviljelijän kanssa ja kaksi muuta sisarusta Matilda ja Edla muuttivat avioliiton perässä Turkuun.
Siskoista Matilda meni naimisiin turkulaisen nahkurimestari Magnus Reinhold Lembergin kanssa ja he asuivat Turussa korttelissa nimeltä Skytten eli Jousimies. Matilda ja Magnus saivat yhteensä viisi lasta, joista kaksi kuoli vuonna 1864, poika Agapetus kolmevuotiaana kesäkuussa ja tyttö Alma vähän alle kaksi vuotiaana heti perään heinäkuussa. Muille perheen lapsille kävi paremmin ja perheen vanhin tytär Olga Matilda Sofia (s. 27.5.1857) ja nuorin tytär Naema Gustava (s. 20.12.1869) kouluttautuivat opettajiksi. Naimattomat tyttäret Olga ja Naema omistivat elämänsä kasvatustyölle ja jättivät nimensä Turun historiankirjoihin. He molemmat toimivat Turun tyttölyseon johtajattarina.
Turun tyttölyseo oli Suomen kolmas tyttökoulu ja se perustettiin Turkuun syksyllä 1882. Se sijaitsi aluksi Gezelliuksenkatu 2:ssa Tuomiokirkon vieressä, jonka jälkeen koulu siirtyi Aurakatu 16:sta. Koulu oli aluksi yksityinen mutta se valtiollistettiin vuonna 1892. Turun tyttökoulu tarjosi oppilaille keskikoulua vastaavan oppimäärän aina vuoteen 1895 saakka kunnes sen yhteyteen perustettiin Turun suomalainen jatko-opisto. Myös jatko-opisto valtiollistettiin ja se yhdistettiin tyttökouluun vuonna 1925. Koulun nimeksi tuli tällöin Turun tyttölyseo, monelle turkulaiselle tutumpi lempinimellä Tipula. Koulu tarvitsi uudet isommat tilat ja uutta punatiilistä koulutaloa alettiin rakentaa Samppalinnanmäelle samana vuonna. Sen suunnittelivat vuonna 1924 Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja Yrjö Sadeniemi ja arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Koulutyö uusissa tiloissa käynnistyi syksyllä 1926.

Olga ”Mamma” Lemberg toimi Turun tyttökoulun ensimmäisenä johtajattarena ja koulun ”äitinä” koulun perustamisesta vuonna 1889 aina vuoteen 1919. Sisko Naema, jota kuvailtiin suorana astelevaksi ja ryhdikkääksi, jatkoi isosiskonsa työtä toimien ensin johtajattarena vuosina 1919–1925 ja sitten rehtorina 1925–1935.

Morsiuspuvun, Lembergin sisarusten ja Turun tyttölyseon lisäksi vyyhtiin liittyy myös kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, josta kaikki oikeastaan sai alkunsa. Eli takaisin siihen kuvaan jota olin pidellyt aiemmin luetteloidessani käsissäni.

Kuvassa Wäinö Aaltonen istuu Turun tyttölyseon tilaisuudessa opettajattarien Olgan ja Naeman vieressä. Heidän takanaan istuu riveittäin valkoisiin mekkoihin pukeutuneita koulun oppilaita. Olga istuu keskellä ja Naema oikealla. Tilaisuus on luultavasti Turun tyttölyseon tiloissa Samppalinnanmäellä, sillä siellä koulunkäynti oli alkanut vuonna 1926. Kuvassa ei ole tietoja tilaisuuden laadusta, mutta kuva on otettu 30.5.1936 ja kuvan on ottanut Turun Sanomat. Sen verran tiedetään, että Wäinö Aaltonen on tehnyt opettajattarista muotokuvat. Pronssiset muotokuvapäät ovat valmistuneet vuonna 1936, joten mahdollista on, että kyseessä veistosten julkistamistilaisuus ja ehkä koulun kevät juhla. Nykyään Aaltosen veistämät muotokuvapäät kuuluvat Turun museokeskuksen taidekokoelmaan ja ovat sijoitettuna Luostarivuoren kouluun.

Luostarivuoren koulutalo on aikanaan herättänyt keskustelua turkulaisissa. Tämä punatiilinen

koulutalo valmistuttuaan ei kaikkia turkulaisia miellyttänyt. Sitä pidettiin synkän näköisenä ja liian massiivisena puiston reunalle. Koulun korkea katto näkyi joidenkin mielestä häiritsevän hyvin tuolloin vielä suhteellisen matalan puuston yli kaupungin keskustaan ja pilasi maisemaa. Myös mereltä päin saavuttaessa koulun katto hallitsi näkymää. Ja kukapas muukaan kuin kuvanveistäjämme Wäinö Aaltonen piti koulua kauhistuksena. Turun Sanomien mukaan hän lausui vuonna 1927, että uusi koulurakennus oli täysin pilannut Samppalinnanmäen.

Palataan vielä lopuksi morsiuspukuun. 1800-luvulla morsiuspuku oli tavallisen kansan keskuudessa väriltään musta. Musta värinä oli käytännön sanelemaa, sillä kankaat olivat kalliita eikä tavallisilla ihmisillä ollut varaa hankkia useaa juhlapukua. Yhtä juhlapukua pidettiin niin pitkään kuin se mahtui päälle ja sen jälkeen se annettiin ehkä perinnöksi tyttärelle. Vaatteet tehtiin itse tai teetätettiin ompelijalla. Vaatteet tehtiin kestämään aikaa. Morsiuspuvun erotti tavallisesta juhlapuvusta erilaiset morsiusasusteet, kuten morsiuskaulus, -seppele, -kruunu ja erilaiset morsiuskorut. Näiden morsiusasusteiden haltija oli kaaso eli morsiamen pukija, joka oli kylällä usein eräänlainen ammattilainen, yleensä vanhempi nainen, joka aina tarvittaessa hoiti kaason tehtäviä. Kaasolla on ”kaasin vakka” eli jonkinlainen säilytysarkku tai rasia, jossa hän säilytti kiertäviä morsiuskoristeita. Nämä asusteet ja korut olivat morsiamilla vain lainassa ja häiden jälkeen ne paulautuivat kaasolle seuraavaa morsianta varten. Myös sulhaselle kaasolla oli omat koristeensa.

Morsianten morsiusasusteet ja -koristeet oli tehty usein värikkäistä ja kullanvärisistä papereista ja esim. lasihelmistä ja niitä kutsuttiin helyiksi. Morsiamella oli Varsinais-Suomessa päässään usein helykruunu eli morsiuskruunu. Helyasusteet juontavat juurensa aina sääty-yhteiskunnan aikaan, jolloin oli tarkoin määrätty, mitä materiaaleja ja kuoseja kukin sääty sai käyttää, joten aateli- ja porvarimorsian eivät voineet pukeutua samalla tavalla. Maalaismorsiamilta oli kielletty säädyn vastainen pukeutuminen, johon kuului esimerkiksi oikeat korut.  

Valkoisen hääpuvun tarina alkaa tavallisen kansan keskuudessa vasta 1900-luvun puolella. Toki rikkaat ja ylempiarvoiset ovat käyttäneet valkoista hääpukua jo paljon aiemmin maailman muotivirtausten mukaan.

Morsiuspuku kuuluu Turun museokeskuksen esinekokoelmaan ja sen voi löytää Turun linnasta pohjoisesta näyttelyhallista, jossa se edustaa 1800-luvun muotia.

Noora Jokinen 

Tutkija /työkokeilija

Turun museokeskus