Uusiseelantilainen ja suomalainen taide kohtaavat International Urban Art Exchange -projektissa Turussa

Sirpa Särkijärvi, Pink Sunset, 2009, akryyli kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Martti Puhakka.

Uuden-Seelannin Wellingtonissa alkuvuodesta esillä ollut, uusiseelantilaisten ja suomalaisten taiteilijoiden teoksia esittelevä virtuaalinäyttely tulee heinäkuussa nähtäväksi Turun kaupunginteatterin led-näytölle. 

Kansainvälisen yhteistyön tuloksena syntynyt digitaalinen näyttely sopii erittäin hyvin elämäämme pandemian aikaan. Se yhdistää eri puolilla maailmaa eläviä ihmisiä fyysisestä etäisyydestä huolimatta.  Hanke tuo taidetta katukuvaan ja monipuolistaa taiteen käyttöä julkisen tilan media-alustoilla. Näyttelyssä on kuvina yhteensä 240 taideteosta ja kolme videoteosta. 

Kansainvälisessä taiteenvaihtohankkeessa ovat mukana Turun museokeskus, Taiteen edistämiskeskus, Video Art Festival Turku (VAFT) -tapahtumaa järjestävä Ääriö ry ja uusiseelantilaisena kumppanina konseptin luonut Urban Art Foundation. 

Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvat teokset ja VAFTin valitsemat videoteokset sekä uusiseelantilaisten taiteilijoiden teokset olivat tammi-helmikuussa esillä digitaalisilla mainosnäytöillä ympäri Uutta-Seelantia katukuvassa ja 18 kauppakeskuksessa, sekä Wellingtonin New Zealand Academy of Fine Arts -galleriatilassa. Suomalaisilla on tilaisuus nähdä sama kattaus Turun Kaupunginteatterin isolla led-seinällä aikavälillä 29.6.-12.7.2020. Näyttö on toiminnassa kesäaikaan arkisin 7.30-17 ja viikonloppuisin 10-17.

Suomalaiset taideteokset ovat pääosin turkulaista nykytaidetta 2000-luvun alusta nykypäivään. Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana ovat muun muassa Annika Dahlsten, Markku Laakso, Minna Sjöholm, Sirpa Särkijärvi, Sampsa Sarparanta, Ulla-Maija Kallinen, Kati Immonen ja Heikki Marila. Edustettuna on myös muutama taidekokoelman klassikko: Wäinö Aaltonen, Jussi Mäntynen ja Manno Kalliomäki. 

Sampsa Sarparanta: Kaiken hyvän vartija, 2013, öljy pleksille.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen.

Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana olevien teosten teemat vaihtelevat arjen kuvauksista luontoa, suomalaista mielenmaisemaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviin aiheisiin.  Sirpa Särkijärven maalauksessa Pink Sunset (2009) on ikuistettu ystävykset auringonlaskun aikaan Turun kävelykadulla. Sampsa Sarparannan teokset Kaiken hyvän vartija (2013) ja Angry Birds (2013) taas käsittelevät tuoreesti nykyajan lapsuutta.

VAFTin esittämät videoteokset ovat Artor Jesus Inkerön kehonmuokkausta tarkastelevaan projektiin nivoutuva Swole (2017), Henrik Malmströmin buenosairesilaisia työntekijöitä ja työtä dokumentoiva Laburo (2017) sekä videokollektiivin SUOMINEN/TOIVANEN teos We Shoot Footage III (2019), joka on poeettisesti latautunutta semidokumentaarista ajan kuvaa.

Still-kuva Artor Jesus Inkerön videoteoksesta Swole (2017).
Taiteilijan omistuksessa. Kuva: VAFT.

Uusiseelantilaisten taiteilijoiden osuuden on kuratoinut Urban Art Foundation ja teokset ovat peräisin eri gallerioiden ja taiteilijoiden omista kokoelmista. Mukana on teoksia muun muassa taiteilijoilta Sara Hughes, Grant Sheehan, Derek Cowie, John Pule ja Heather Straka. Aiheet vaihtelevat abstraktioista interiööreihin, asetelmiin ja muotokuviin. Teokset luovat katsauksen uusiseelantilaisen nykytaiteen eri ilmentymiin. Luontoakaan ei ole unohdettu: Paul Martinsonin taiteessa värikkäät kalat ja linnut vievät ajatukset Oseaniaan. Vanhimmat uusiseelantilaiset teokset ovat 1970-luvulta, uusimmat muutaman vuoden takaa. 

Kirjoittaja:

Ringa Takanen

Tutkija

Turun museokeskus

Blog text in English and in Chinese here

NÄYTTELYN KAIKKI TAITEILIJAT

Suomi

Turun kaupungin taidekokoelma

Aaron Hiltunen

Annika Dahlsten

Elina Ruohonen

Erika Adamsson

Heikki Marila

Heli Kurunsaari

Henna Aho

Jaana Paulus

Jari Silomäki

Jorma Hyttinen

Jussi Mäntynen

Kati Immonen

Kristina Isaksson

Manno Kalliomäki

Markku Laakso

Markus Henttonen

Merja Pitkänen

Minna Sjöholm

Sami Korkiakoski

Sampsa Sarparanta

Sirpa Särkijärvi

Susanna Majuri

Tiina Vainio

Ulla Jokisalo

Ulla-Maija Kallinen

Veronika Ringbom

Ville Laaksonen

Wäinö Aaltonen

Wilma Touru

VAFT – Videoteokset:

Artor Jesus Inkerö

Henrik Malmström

SUOMINEN/TOIVANEN

Uusi-Seelanti:

Derek Cowie

Dick Frizzell

Graham Fletcher

Grant Sheehan

Heather Straka

John Crawford

John Drawbridge

John Pule

John Walsh

Karl Maughan

Liam Barr

Paul Martinson

Sara Hughes

Kalle Akkola ja näkymiä Kupittaan Saven toiminta-aikaan

Turun museokeskus sai loppuvuodesta 2019 lahjoituksena taiteilija Kalle Akkolan teoksia ja Kupittaan Savi Oy:n keramiikkaesineistöä, jotka täydentävät kokoelmia paitsi turkulaisen taiteen myös muotoilun ja teollisuushistorian näkökulmasta. 

Kalle Akkola: Lakko Kupittaan Saven tehtaalla,  1928, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus.

Kalle Akkola 

Turkulainen taiteilija Kalle Akkola (1900–1967), syntyjään Karl Keihäs, oli turkulaisen kivityömiehen Karl Edvard Keihään (1872–1907) ja Maria Aleksandra Keihään (1877–1957, os. Manninen) poika. Akkola opiskeli Turun Piirustuskoulussa lukuvuodet 1915–1918, jolloin häntä opettivat ainakin taidemaalarit Ragnar Ungern (1885–1955), Teodor Schalin (1882–1960) ja Santeri Salokivi (1886–1940). 

Kalle Akkola: Omakuva (museon nimeämä),  s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Itäharjulla asunut Kalle Akkola teki pitkän uran Kupittaan Saven keramiikkatehtaalla koristemaalarina. Akkola toteutti paljon tilaustöitä, joissa hänen monipuolisuutensa tekijänä pääsi esille. Kuvataiteilijana Akkola on tunnettu maisema- ja laatukuvien tekijänä. Turun museokeskukselle lahjoitettujen maalausten joukossa on lisäksi nykyisen TYKSin T-sairaalan vaiheilla sijainneen Kupittaan Saven tehdasmiljöötä kuvaavia teoksia. Maalaukset antavat arvokkaan näkymän nyt jo kadonneen keramiikkatehtaan arkeen ja tunnelmiin. 

Kalle Akkola: Työskentelyä Kupittaan Savessa (museon nimeämä), 1935, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Kalle Akkola: Tehdasmiljöö (museon nimeämä), s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma.  Kuva: Turun museokeskus.

Kupittaan Saviosakeyhtiö 

Vuonna 1921 perustettu Kupittaan Saviosakeyhtiö oli keramiikka-alan yritys, joka valmisti tiilien ja kaakelien ohella niin käyttö- kuin koriste-esineitä. Tehdas pystyi pitämään tuotannon käynnissä ympäri vuoden, sillä se otti käyttöön ensimmäisenä Suomessa polttouunien lämpöä hyväksi käyttävän kuivaamon vuonna 1923. Neljä vuotta kuivaamon käyttöönotosta tehtaalla sattui tuhoisa tulipalo, minkä jälkeen paikalle nousi nelikerroksinen, betonista ja tiilestä rakennettu tehdas. Punasaven kuljettamista varten tehtaalta kulki Aurajoen rantaan Halisissa oma savirata. 

Tehtaan valikoimaan tulivat 1930-luvulla hapon- ja tulenkestävät tuotteet, ja materiaaleiksi nousi punasaven rinnalle Englannista tuotu vaalea savi, jota poltettiin uusissa sähköuuneissa. Tehtaan tuotteita esiteltiin myös ulkomaisissa näyttelyissä, mm. Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, missä tehdas ylsi palkintosijoillekin. Rakennustekniikan kehitys kuitenkin tuotti kuitenkin vaikeuksia tiiliteollisuudelle, ja yhtiön toiminta päättyi konkurssiin vuonna 1969. 

Kupittaan Savi Oy:n tehdasrakennuksia noin 1930-luvulta. Etualalla on polttopuita sekä ilmeisesti tiiliä. 
Niiden takana on kuorma-auto. Vasemmalla on nelikerroksinen tehdasrakennus, ja sen oikealla puolella on pienempiä tehdas- ja varastotiloja. Oikealla kohoaa kaksi korkeaa savupiippua.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saviosakeyhtiön tehdasalue 1940-luvulta tai 1950-luvun alusta.
Kuva: Turun museokeskus. 

Sisäkuva Kupittaan Saven tehtaalta.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saven tekijöitä ja teoksia 

Kupittaan Saven esineet syntyivät tyypillisesti taiteilijan, savenvalajan ja koristemaalarin yhteistyönä. Monet koristemaalareista olivat Turun piirustuskoulun käyneitä ammattitaiteilijoita. Vastavalmistuneet kuvataiteilijat hakivat keramiikkatehtaan maalarisalista oppia ja kokemusta ennen siirtymistään muualle. Esimerkiksi Arabialle suunnitellut Heljä Liukko-Sundström (1938–) oli uransa alussa Kupittaan Saven palveluksessa. Kaikista tehtaalla toimineista suunnittelijoista ja koristemaalaajista, puhumattakaan heidän signeerauksistaan, ei valitettavasti ole olemassa kattavaa luetteloa. Signeerauskäytäntö lisäksi vaihteli. 1950-luvulla kuitenkin vakiintui käytännöksi, että esineen suunnittelija ja koristemaalari merkitsivät kumpikin esineen pohjaan puumerkkinsä. 

Akkola-lahjoituksen yhteydessä saatu kahdentoista keraamisen esineen kokonaisuus on tervetullut täydennys museon esinekokoelmaan. Lahjoituksen mukana saatiin sekä Akkolan että muiden koristemaalareiden käsialaa olevia maljakoita, kannuja, ruukkuja sekä koristelautasia. 

Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa tyylikäs Kalle Akkolan pojan, Esko Akkolan (1936–2019), koristemaalaama maljakko, jonka kylkeä kiertää kuva Kupittaan Saven tehdasmiljööstä. Maljakon pohjassa näkyy Esko Akkolan maalaaman signeerauksen (A-kirjain, jonka vierellä pienemmällä ”E”) lisäksi tehtaan massaleima ”MADE IN FINLAND” ja ”KUPITTAA”, jotka otettiin käyttöön 1930-luvulla. 

Toisin kuin esimerkiksi Arabian tehtaalla, Kupittaan Savessa ei käytetty vuosileimoja, eikä kaikkia esineitä leimattu lainkaan. Aiemmin 1920-luvun massaleimassa luki ”KS OY TURKU”, ja 1950-luvulla käyttöön otettiin tussisigneeraus ”Made in Finland” sekä vuosikymmenen lopulla pakolliseksi tulleet suunnittelijan ja maalaajan nimikirjaimet. Kaiverretut nimikirjaimet puolestaan kertoisivat esineen olevan uniikki. Kultaiset ja hopeiset Piispa Henrik -tarrat olivat myös käytössä 1950–60-luvuilla, mutta ne ovat saattaneet ajan saatossa monesta esineestä jo irrota. 

Esko Akkolan Kupittaan Saven tehdasympäristöä esittävä koristemaalaus.

Klikkaa kuvia tarkastellaksesi koristemaalausta lähemmin. 

Kupittaan Saven valmistamat tuotteet ovat suosittuja keräilykohteita (muun muassa hauskat "Matti ja Maija”-pienoisveistokset), joita löytyy edelleen monesta turkulaiskodista. Turun museokeskuksenkin esinekokoelmassa Kupittaan Saven tuotteita on satoja. Kalle Akkolan maalaamiksi tunnistettuja esineitä museon kokoelmista löytyi entuudestaan kaksi. 

Tämä naisfiguurilla koristeltu seinälautanen on Kalle Akkolan käsialaa. 

Sen pohjassa on hänen signeerauksensa ”A”. 

Tämän kulhon koristemaalauksen takana on ainakin Rauno Lammela. 

Pohjassa on tehtaan tussisigneeraus. 

Tämä maljakko on signeeraamaton.

Maljakon pohjassa on kuitenkin KUPITTAA-massaleima. Tehtaan vanhoja tuotekatalogeja selaamalla voi löytyä lisätietoa esineistä. 

Nämä lahjoituksen mukana saadut maljakot ovat olleet mahdollisesti lasitekokeiluja.
Esinekuvat: Turun museokeskus.

Kirjoittajat:

Ninna Pulli 
Ringa Takanen

Tutkijat

Turun museokeskus

Lähteitä:

• Lista Kupittaan Saven suunnittelijoista (myös koristemaalarit)
• Kalle Akkola Kuvataiteilijamaterikkelissa
• Kalle Akkolaa koskeva arkistomateriaali, Turun museokeskus.
• Kupittaan Savi: Pörssitieto.fi
• Sisua, siloa ja sinappia. Merkkituotteita Turusta. Toim. Sanna Kupila. Turun maakuntamuseo - Julkaisuja 6. Turku, 2004.
• Harri Kalha, Kupittaan Saviosakeyhtiön käyttö- ja koristekeramiikka: tuotannon tyylillisen kehityksen pääpiirteitä, ABOA vuosikirja 53-54/1989-1990 Toim. Margareta Willner-Rönnholm. Turun maakuntamuseo, 1993.
• Salakari, Tuula et. al., Keräilijän aarteet: Kupittaan savi. Helsinki: WSOY, 2011.

Turun kaupungin taidekokoelmaa esillä toisella mantereella

”The First International Urban Art Exchange”. Hankkeen mainoskyltti Wellingtonin katukuvassa. 
Kuvassa näkyy Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluva Susanna Majurin teos Mesikämmen (2011). Kuva: Andrew Hagen / UAF.

Uusi vuosikymmen alkaa vauhdikkaasti, kun 120 teosta Turun kaupungin taidekokoelmasta pääsee tammikuussa nähtäville toisella puolella maapalloa Uuden-Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa.

Kyseessä on kansainvälisestikin ensimmäinen laatuaan oleva digitaalinen taiteenvaihtohanke, jossa mukana ovat Turun museokeskus, Taiteen edistämiskeskus, Video Art Festival Turku (VAFT) -tapahtumaa järjestävä Ääriö ry sekä uusiseelantilaisena kumppanina konseptin luonut Urban Art Foundation.

Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvat teokset ja VAFTin valitsemat videoteokset esitetään yhdessä uusiseelantilaisen taiteen kanssa digitaalisilla mainosnäytöillä katukuvassa, ympäri Uutta-Seelantia 18 kauppakeskuksessa, sekä Wellingtonin New Zealand Academy of Fine Arts -galleriatilassa 18.1–9.2.2020. Myöhemmin kesällä 2020 sama kattaus suomalaista ja uusiseelantilaista taidetta tulee kaupunkilaisten nähtäville Turussa Kaupunginteatterin isolle led-seinälle.

Hankkeen tarkoituksena on tuoda taidetta katukuvaan ja esitellä paikallisille asukkaille taideteoksia toiselta puolelta maailmaa. Suomalaiset taideteosten stillkuvat ovat pääosin turkulaista nykytaidetta 2000-luvun alusta nykypäivään. Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana ovat muun muassa Susanna Majuri, Annika Dahlsten, Markku Laakso, Minna Sjöholm, Sirpa Särkijärvi, Sampsa Sarparanta, Ulla-Maija Kallinen ja Heikki Marila. Edustettuna on myös muutama taidekokoelman klassikko: Wäinö Aaltonen, Jussi Mäntynen ja Manno Kalliomäki.

Minna Sjöholm: Ohikulku II, 2007, Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi.

VaFTin esittämät videoteokset ovat Artor Jesus Inkerön kehonmuokkausta tarkastelevaan projektiin nivoutuva Swole (2017) sekä Henrik Malmströmin buenosairesilaisia työntekijöitä ja työtä dokumentoiva Laburo (2017)

Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana olevien teosten teemat vaihtelevat arjen kuvauksista luontoa, suomalaista mielenmaisemaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviin aiheisiin. Esimerkiksi Minna Sjöholmin maalausten ohikiitävät vaikutelmat kuvaavat hyvin syksyisen tai talvisen päivän sinistä hetkeä kaupunkiliikenteen valojen välkkeessä. Susanna Majurin teokset taas liikkuvat Suomen luonnon, myyttien ja mystiikan rajapinnoilla.

Susanna Majuri, Joutsen, 2011, Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen.

Kirjoittaja:

Ringa Takanen

Tutkija

Turun museokeskus


Blog text in English and in Chinese here

Mitä piirakkakaaviot paljastavat?

Tulkintaa ja tuloksia vuosien 2000–2019 Turun museokeskuksen taidehankintojen taulukoinnista: erityistarkastelussa taiteilijoiden sukupuolijakauma 

 Aluksi

Tämä blogikirjoitus käsittelee tarkemmin vuosien 2000–2019 taidehankinnoista tekemäämme esitystä, jonka pidimme Turun museokeskuksen sisäisessä Kokoelmapäivässä 14.10.2019. 

Erityisesti tarkastelemme taidehankintojen sukupuolijakaumaa.  Oletuksenamme oli ensimmäisten vuosien taulukoinnin jälkeen, että miestaiteilijoilta olisi hankittu keskimäärin kalliimpia teoksia, mutta naistaiteilijoilta olisi hankittu enemmän teoksia kuin miestaiteilijoilta. 

Taidehankinnat vuosien 2000–2019 aikana tietokannan mukaan

Kaavioissa miestaiteilijat on merkitty sinisellä ja naiset punaisella värillä.

Amanuenssi Riina Tiaisen analysoiman aineiston mukaan taidekokoelman kaikista teoksista suurempi osa on hankittu miehiltä (74 %) kuin naisilta (26 %). Keskimääräisesti mies- ja naistaiteilijoilta on hankittu saman verran teoksia vuosien 2000–2019 aikana. Vuosina 2000–2019 tehdyt hankinnat ovat kartuttaneet naistaitelijoiden määrää Turun kaupungin taidekokoelmassa, sillä tänä aikavälinä teoksia on hankittu 121 miestaiteilijalta ja 125 naistaiteilijalta. Kun teosten lukumäärä on otettu huomioon, nähdään, että naistaiteilijoilta on ostettu keskimäärin vähemmän teoksia kuin miestaiteilijoilta. Manno Kalliomäen teoshankinnat ’vääristävät’ hankintakaaviota suhteellisen paljon: kun ne jätetään pois kaavioista, lukemat nais- ja miestaiteilijoiden välillä tasoittuvat selvästi.

Tarkastelussa yksittäiset ostokerrat: taidehankintojen lukumäärä taiteilijoiden sukupuolen mukaan

Vuosia 2000–2019 tarkasteltaessa huomataan, että 20 taiteilijalta on hankittu neljä tai enemmän kertaa teoksia. Wäinö Aaltosen teoksia on hankittu eniten yksittäisinä ostokertoina eri vuosina, yhteensä siis 11 kappaletta. Niiden miesten joukkoon, joilta on hankittu eniten teoksia, mahtui Wäinö Aaltosen lisäksi kolme muuta edesmennyttä taiteilijaa: Alpo Jaakola, Kauko Lehtinen ja Edwin Lydén. Viidentoista eniten teoshankintoja kerryttäneen taiteilijan joukkoon kuuluu seitsemän mies- ja kahdeksan naistaiteilijaa. Uusia taiteilijoita, joilta on hankittu viime vuosina teoksia kokoelmaan, ovat muun muassa kuvanveistäjä Jouna Karsi, valokuvataiteilija Milja Laurila ja kuvataitelija-animaattori Fanni Maliniemi.

Taidehankintoihin käytetty kokonaissumma

Kuten ylläolevasta kaaviosta näkee, naistaiteilijoiden teoksiin on käytetty kokonaisuudessaan enemmän rahaa kuin miestaiteilijoiden teoksiin, jos kokonaishankintoihin otetaan mukaan myös prosenttiperiaatteella hankitut taideteokset. Jos prosenttitaide seulotaan pois, miestaiteilijat ohittavat naistaiteilijat.

Vuodet 2005–2011 esimerkkeinä taidehankintojen vaihteluista

Sukupuolijakauma nais- ja miestaiteilijoilta hankittujen teosten välillä on vaihdellut hyvin paljon vuosien 2000–2019 aikana: tästä erikseen mainittavana ajanjaksollisena esimerkkinä ovat vuosien 2005–2011 taideostot. Joinakin vuosina teoksia on hankittu rahallisesti saman verran mies- ja naistaiteilijoilta: näihin vuosiin kuuluvat vuoden 2007 lisäksi vuodet 2015–2019. Hankintojen jakauma on ollut selvästi miestaiteilijoiden eduksi vuosina 2005 ja 2008–2010. Naistaiteilijoilta ostettiin prosentuaalisesti eniten teoksia vuonna 2006, jolloin 74 % kaikista ostoista hankittiin heiltä. 

Kokonaiskuva taidehankintojen kehityksestä vuosina 2000–2019

Kuten aiemmista kaavioista on käynyt ilmi, miestaiteilijoiden teoksia on hankittu enemmän: tämä näkyy myös taidehankintojen kehitystä kuvaavasta kaaviosta.  Hankintojen vaihtelu on ollut hyvin jyrkkää peräkkäisinäkin vuosina. Vuoden 2015 jälkeen hankinta on ollut selvästi tasaisempaa mies- ja naistaiteilijoiden kesken kuin aiemmin. 

Lopuksi

Tarkastelimme taulukoidemme ja niistä tehtyjen kaavioiden avulla taidehankinnoista syntyneitä konkreettisia tuloksia, joten hankintoihin liittyvät motiivit, tai siis se, miten juuri näihin kyseisiin teoksiin ja taiteilijoihin on päädytty, jäävät tutkimatta. Seuraavat tutkimuskohteet voisivat olla hankinnat vuodesta 1999 alaspäin. 

Samalla voitaisiin pohtia, mitä ennakkokäsityksiä museotyöntekijöille on kehittynyt taidehankintojen jakautumisesta, ja miten he suhtautuvat tasaisempiin ja jyrkästi toisistaan eroaviin vuosiin. Kiinnostavaa nähdä, seuraavatko vuodet vuodesta 2020 eteenpäin 2017–2019 esimerkkiä, vai kehittyykö aikajanalle uusia huippuja tai matalia suvantoja. 

Taustatietoja taulukoinnistamme

Esityksemme perustuu taulukointiin, johon keräsimme tiedot kaikista ostotapahtumilla hankituista taideteoksista. Käyttämämme aineisto koottiin kolmesta lähteestä: 1) Turun kaupungin taidekokoelman Wäinö Aaltosen museon pääkirjoista, 2) Turun kaupungin Museopalveluiden vuosikertomuksista ja 3) päätöspöytäkirjoista Joutsenet-järjestelmästä. Taidehankintojen merkinnät ovat vielä vuoden 2019 osalta keskeneräisiä. 

Aineisto on jaettu taiteilijoiden nimiin perustuvan sukupuolioletuksen mukaan: muunsukupuolisia aineistossa ei ole. Hankintahinnat ovat sekä markka- että euroajalta, ja muunsimme markkahinnat euroiksi jakamalla hinnat kertoimella 5,94573. Laskelmissa ei ole otettu huomioon inflaatiota tai muita hinnanmuutoksia. Arvonlisävero on laskettu mukaan taidehankintojen kaavioissa esiintyviin summiin. Käsittelemässämme aineistossa arvonlisävero on ollut eri vuosina yleensä 8–10 sekä 20–24 prosentin välillä.

Kirjoittajat:
Emmi Kivimäki ja Jenni Mäki
Museoassistentit
Turun museokeskus

Kaikki eteenpäin – vammaisuutta käsittelevät teokset Turun taidekokoelmassa

Ihmiarvoa unohtamatta: vammaisten päivä 3.12.2019

Mikkola, Ari, CP-lapsia koulutyössä, 1977,

valokuva, Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: TMK

Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään tänään tiistaina 3. joulukuuta. Englanninkielisissä maissa teemapäivälle on annettu nimi ”The Future is Accessible”, vapaasti suomennettuna siis Tulevaisuus on saavutettavissa. Suomessa vammaisten teemaviikko alkoi sunnuntaina, ja sen slogan on ”oikeus hyvään palveluun”. Tässä blogitekstissä esittelemme lyhyesti muutamia Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvia teoksia, jotka käsittelevät vammaisuutta.

Mikkonen, Raili, Isä ja poika, 2003,

pronssi, Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: Raakkel Närhi/ TMK

Suomalainen sosiaalipolitiikka alkoi kehittyä 1960-luvulla alkaneen murroksen myötä. YK hyväksyi 1970-luvulla kaksi julistusta, joiden seurauksena vammaisten henkilöiden oikeudet esimerkiksi koulutukseen ja sosiaaliturvaan vahvistuivat. Suomessa vammaispalvelulaki ja sitä täydentävä asetus säädettiin vuonna 1987. Ari Mikkolan teos CP-lapsia koulutyössä (1977) näyttää Suomen koululaitoksen 1960-luvulla muotoutuneen tavoitteen antaa kaikille lapsille mahdollisuuden päästä kouluun. Valokuvassa näkyy iloinen lapsi valmiina koulupäivään.

Raili Mikkosen Isä ja poika (2003) käsittelee vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Jykeväleukainen, tanakka isähahmo vaikuttaa kuuntelevan pitkää ja hoikkaa poikaansa hiljaisen keskittyneesti.  Hahmot kulkevat käsikädessä eteenpäin, tosin toisiinsa päin kääntyneinä.

Pekka & Teija Isorättyä, Invalid Robot, 2011,

sekatekniikka, Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: Martti Puhakka/ TMK

Liikuntarajoitteisuus esiintyy aiheena useissa taideteoksissa. Pekka ja Teija Isorättyän kineettinen veistos Invalid Robot (2011) kuvaa rollaattorin kanssa hitaasti liikkuvaa naista. 

Erika Adamssonin Kahvihetki (2010) käsittelee vanhuutta. Pyörätuoli mahdollistaa sen, että vanhainkodissa liikuntarajoitteiset henkilöt pääsevät muiden asukkaiden kanssa kahville ja keskustelemaan. Teoksen lämpimät värit huokuvat myönteisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hoitajat jäävät siluetteina taka-alalle: teoksen keskiössä ovat kahvitteluhetkeen osallistuvat asukkaat.

Adamsson, Erika, Kahvihetki, 2010,

öljy akryylilevylle, 
Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: Raakkel Närhi/ TMK

Raili Mikkonen yhdistää myös vanhuuden ja liikuntarajoitteisuuden teoksessaan Rakkaus (1971), jossa aviomies työntää vaimonsa pyörätuolia toinen käsi lempeästi puolisonsa käsivarrella. Pariskunnan läheisyys korostuu hahmojen yhteensulautumisessa.

Manno Kalliomäki käsitteli vammaisuutta usein juuri kainalosauvojen luomien mielikuvien avulla. Teoksessa Viraton (1983) vammaisuus yhdistyy vanhuuteen. Kalliomäen luonnosmainen teos keskittyy täysin mieshahmoon, ja piirrosjälki luo illuusion liikkeestä, jopa periksiantamattomuudesta hädän hetkellä. Auttavatko enkelin siivet kumarassa eteenpäin kulkevaa, teoksen nimen mukaan syrjäytymisen vaarassa olevaa miestä? Viittaavatko siivet viratonta miestä uhkaavaan kuolemaan, vai ovatko siivet merkki jokaisen ihmisen hyvyydestä ja ihmisarvosta, jota kukaan muu ei pysty toiselta riistämään?

 

Raili Mikkonen:  Rakkaus, 1971,

pronssi, Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: Raakkel Närhi / TMK.

WAM:in nettisivuilta löytyy tietoa museon esteettömyydestä. 

Saavutettavuudesta ja esteettömyydestä voi lukea lisää Invalidiliiton verkkosivuilta 

(saavutettavuus, esteettömyys). 

Turun vammaisneuvosto. 

Vammaisten oikeuksien historia Suomessa.

Kalliomäki, Manno, Viraton, 1983,

hiili ja contéliitu, Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva: Reino Koivula/ TMK

Kirjoittajat:

Emmi Kivimäki ja Jenni Mäki

Museoassistentit

Turun museokeskus