maanantai 15. kesäkuuta 2020

Uusiseelantilainen ja suomalainen taide kohtaavat International Urban Art Exchange -projektissa Turussa

Sirpa Särkijärvi, Pink Sunset, 2009, akryyli kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Martti Puhakka.

Uuden-Seelannin Wellingtonissa alkuvuodesta esillä ollut, uusiseelantilaisten ja suomalaisten taiteilijoiden teoksia esittelevä virtuaalinäyttely tulee heinäkuussa nähtäväksi Turun kaupunginteatterin led-näytölle. 

Kansainvälisen yhteistyön tuloksena syntynyt digitaalinen näyttely sopii erittäin hyvin elämäämme pandemian aikaan. Se yhdistää eri puolilla maailmaa eläviä ihmisiä fyysisestä etäisyydestä huolimatta.  Hanke tuo taidetta katukuvaan ja monipuolistaa taiteen käyttöä julkisen tilan media-alustoilla. Näyttelyssä on kuvina yhteensä 240 taideteosta ja kolme videoteosta. 

Kansainvälisessä taiteenvaihtohankkeessa ovat mukana Turun museokeskus, Taiteen edistämiskeskus, Video Art Festival Turku (VAFT) -tapahtumaa järjestävä Ääriö ry ja uusiseelantilaisena kumppanina konseptin luonut Urban Art Foundation

Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvat teokset ja VAFTin valitsemat videoteokset sekä uusiseelantilaisten taiteilijoiden teokset olivat tammi-helmikuussa esillä digitaalisilla mainosnäytöillä ympäri Uutta-Seelantia katukuvassa ja 18 kauppakeskuksessa, sekä Wellingtonin New Zealand Academy of Fine Arts -galleriatilassa. Suomalaisilla on tilaisuus nähdä sama kattaus Turun Kaupunginteatterin isolla led-seinällä aikavälillä 29.6.-12.7.2020. Näyttö on toiminnassa kesäaikaan arkisin 7.30-17 ja viikonloppuisin 10-17.

Suomalaiset taideteokset ovat pääosin turkulaista nykytaidetta 2000-luvun alusta nykypäivään. Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana ovat muun muassa Annika Dahlsten, Markku Laakso, Minna Sjöholm, Sirpa Särkijärvi, Sampsa Sarparanta, Ulla-Maija Kallinen, Kati Immonen ja Heikki Marila. Edustettuna on myös muutama taidekokoelman klassikko: Wäinö Aaltonen, Jussi Mäntynen ja Manno Kalliomäki. 

Sampsa Sarparanta: Kaiken hyvän vartija, 2013, öljy pleksille.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen.

Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana olevien teosten teemat vaihtelevat arjen kuvauksista luontoa, suomalaista mielenmaisemaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviin aiheisiin.  Sirpa Särkijärven maalauksessa Pink Sunset (2009) on ikuistettu ystävykset auringonlaskun aikaan Turun kävelykadulla. Sampsa Sarparannan teokset Kaiken hyvän vartija (2013) ja Angry Birds (2013) taas käsittelevät tuoreesti nykyajan lapsuutta.

VAFTin esittämät videoteokset ovat Artor Jesus Inkerön kehonmuokkausta tarkastelevaan projektiin nivoutuva Swole (2017), Henrik Malmströmin buenosairesilaisia työntekijöitä ja työtä dokumentoiva Laburo (2017) sekä videokollektiivin SUOMINEN/TOIVANEN teos We Shoot Footage III (2019), joka on poeettisesti latautunutta semidokumentaarista ajan kuvaa.

Still-kuva Artor Jesus Inkerön videoteoksesta Swole (2017).
Taiteilijan omistuksessa. Kuva: VAFT.

Uusiseelantilaisten taiteilijoiden osuuden on kuratoinut Urban Art Foundation ja teokset ovat peräisin eri gallerioiden ja taiteilijoiden omista kokoelmista. Mukana on teoksia muun muassa taiteilijoilta Sara Hughes, Grant Sheehan, Derek Cowie, John Pule ja Heather Straka. Aiheet vaihtelevat abstraktioista interiööreihin, asetelmiin ja muotokuviin. Teokset luovat katsauksen uusiseelantilaisen nykytaiteen eri ilmentymiin. Luontoakaan ei ole unohdettu: Paul Martinsonin taiteessa värikkäät kalat ja linnut vievät ajatukset Oseaniaan. Vanhimmat uusiseelantilaiset teokset ovat 1970-luvulta, uusimmat muutaman vuoden takaa. 

Kirjoittaja:
Ringa Takanen
Tutkija
Turun museokeskus


Blog text in English and in Chinese here

NÄYTTELYN KAIKKI TAITEILIJAT

Suomi

Turun kaupungin taidekokoelma


Aaron Hiltunen
Annika Dahlsten
Elina Ruohonen
Erika Adamsson
Heikki Marila
Heli Kurunsaari
Henna Aho
Jaana Paulus
Jari Silomäki
Jorma Hyttinen
Jussi Mäntynen
Kati Immonen
Kristina Isaksson
Manno Kalliomäki
Markku Laakso
Markus Henttonen
Merja Pitkänen
Minna Sjöholm
Sami Korkiakoski
Sampsa Sarparanta
Sirpa Särkijärvi
Susanna Majuri
Tiina Vainio
Ulla Jokisalo
Ulla-Maija Kallinen
Veronika Ringbom
Ville Laaksonen
Wäinö Aaltonen
Wilma Touru


VAFT – Videoteokset:

Artor Jesus Inkerö
Henrik Malmström
SUOMINEN/TOIVANEN


Uusi-Seelanti:

Derek Cowie
Dick Frizzell
Graham Fletcher
Grant Sheehan
Heather Straka
John Crawford
John Drawbridge
John Pule
John Walsh
Karl Maughan
Liam Barr
Paul Martinson
Sara Hughes



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti