perjantai 9. joulukuuta 2016

Kalashit ja tuohivirsut

Tuhat ja yksi tulkintaa kokoelmaesineistä -projektissa on järjestetty syksyn mittaan työpajoja kansainvälisten opiskelijaryhmien ja DaisyEläkeläiset -suomeenmuuttajanaisten yhdistyksen ryhmän kanssa. Keskustelu on kaikissa ryhmissä ollut hedelmällistä, ja olemme saaneet kiinnostavaa tietoa esineisiin liittyvistä mielikuvista ja käytöstä eri kulttuureissa.

DaisyEläkeläisten ryhmässä oli mukana toistakymmentä eri-ikäistä naista useista kansallisuuksista. Ryhmän kanssa käsitelty teema oli arki, ja järjestimme siksi ensimmäisen kokoontumisemme Kuralan kylämäessä Iso-Kohmon talossa. Monelle oli yllätys, että rakennukset kuuluvat museolle, eikä niissä asu enää kukaan. Iso-Kohmon salissa tutkimme esillä olleesta pahvilaatikosta löytyneitä kirjailtuja huiveja ja muita perinteisiä käsitöitä. Paksu kangas ja karhea lanka kiinnittivät osallistujien huomion, sillä esimerkiksi vietnamilaisille huiveille on ominaista kankaan keveys ja langan hienous.



Arkiesineet voivat olla hyvin erilaisia eri kulttuureissa. Somalinaisen arjessa päivittäin on käytössä rukousnauha. Tässä rukousnauhassa on sata helmeä.

Salikamarissa kiinnostusta ja nauruakin herättivät opetuskokoelmaan kuuluvat villaiset mekot ja housut sekä keinutuoli, jossa keinumista muutamat kokeilivat. Porstuakamarin heteka päiväpeitteineen ja täkkeineen sai iranilaisnaisen kertomaan, että Iranissa on samanlaiset, niin rautasänky kuin täkki ja kudottu päiväpeitekin. Toinen iranilainen kertoi, että hänen tuttavansa ompelee tällaisia täkkejä. Hän kertoi kuinka lampaanvilla laitetaan kahden kankaan väliin ja ommellaan sitten yhteen niin, että tikkaus kiinnittää villan paikoilleen. Tuvan ruoanlaittoon liittyvää esineistöä käytiin tarkkaan läpi ja meidät tutkijat yllätti seikka, että huhmare oli Iranissa myös kajalin eli silmämeikin valmistamista varten. Oli erittäin hyvä, että olimme juuri opetuskokoelman parissa. Esineillä havainnollistamalla moni pystyi kertomaan omia kokemuksiaan, vaikka suomen kielen kaikki sanat eivät löytyneetkään.

Vietnamista kotoisin oleva ryhmäläinen arvuutteli työpajassa tämän esineen käyttötarkoitusta. Kukaan ei arvannut oikein, ja esine paljastui kookosraastimeksi! Raastinta käytetään puolikkaan kookoksen sisuksen raastamiseen siten, että puolikasta pyöritetään terää vasten. Kookosraasteet tippuvat alle asetettavaan kulhoon.

Kokoonnuimme myös ryhmäläisten yhdistyksen omissa tiloissa, Muistojen Kodissa. Siellä he esittelivät mukanaan tuomiaan omia esineitä, muun muassa kansallispukuja, asusteita sekä ruoanvalmistusvälineitä. Viimeisen tapaamisen järjestimme Turun linnassa, missä vertailimme osallistujien omia esineitä museon kokoelmaesineisiin. Omien ja museon esineiden rinnakkainen tarkastelu herätti monenlaisia mielleyhtymiä. Edelliseen tapaamiseen oli tuotu perinteiset, käsintehdyt kalash-kengät, jollaisia pidetään esimerkiksi Iranin ja Irakin kurdilaisen kansallispuvun osana. Rinnastimme kalashit kulttuurihistoriallisen esinekokoelman tuohivirsuihin. Tuohivirsut muistuttivat Iranissa käytetyistä samankaltaisista, mutta nahasta punotuista kengistä. Vietnamilaisen ryhmäläisen mieleen tuli, kuinka kommunistiarmeija käytti autonrenkaista valmistettuja sandaaleja.

Eri ryhmien esineistä syntyneiden pohdintojen kanssa lähdemme rakentamaan Brinkkalan Galleriaan keväällä avautuvaa näyttelyä.


Kalash-kengät Iranista.

Tuohivirsut Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallisesta esinekokoelmasta.

torstai 8. joulukuuta 2016

Kenen tarinat kerrotaan?


Projektin ensimmäisiin työpajoihin koottiin ryhmät vapaaehtoisista lukio- ja yliopisto-opiskelijoista. Heitä kaikkia yhdisti jollakin tavalla kansainvälinen tausta, ja moni oli esimerkiksi asunut useassa eri maassa. Lukiolaisryhmän jäsenet tulivat Turun normaalikoulun International Baccalaureate -linjalta, kun taas yliopiston ryhmä koostui vaihto-opiskelijoista sekä kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijoista. Mukana oli niin kulttuuri- ja historia-aineiden opiskelijoita kuin taloustieteilijöitä ja kääntäjiäkin.

Molemmat ryhmät kokoontuivat yhteensä neljä kertaa. Aloitimme tutustumalla paitsi toisiimme myös Turun museokeskuksen museoihin, sen eri kokoelmiin sekä museon tarjoamiin palveluihin. Työpajojen aikana vierailimme museon taidevarastossa ja kulttuurihistoriallisten esineiden varastossa. Näin ryhmät saivat tuntumaa siihen, miten kokoelmaesineitä käsitellään ja säilytetään.

Työpajoissa nousi esiin hyviä kysymyksiä kokoelma- ja näyttelytoiminnasta. Keskustelimme muun muassa siitä, mikä on museon tehtävä, ja kenen historia ja tulkinnat pääsevät esille. Ryhmäläiset tutustuivat kokoelmiin myös verkkopalveluiden kautta. Kokoelmiahan voi tarkastella esimerkiksi Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistoja esittelevällä Finna.fi -sivustolla sekä Flickrissä, missä on esillä taide- ja valokuva-aineistoa. Lisäksi vanhimpia valokuvia voi tarkastella Daguerrobasessa ja liki sataa ulkoveistosta Citynomadissa.


Vieraillessamme lukiolaisten kanssa huonekaluvarastossa tarkastelimme muun muassa 1800-luvun alusta peräisin olevaa empire-tyylistä sohvaa, joka on koristeltu muinaiseen Egyptiin viittavilla kuva-aiheilla.


Omat muistot arkistoon

Työpajaan pyydettiin tuomaan mukana jokin oma esine, joka jollakin tavalla liittyisi heidän kansainväliseen taustaansa, maasta tai kulttuurista toiseen liikkumiseen sekä tärkeisiin muistoihin. Ryhmäläisten valitsemissa esineissä korostuivat identiteetin kannalta tärkeät elämänvaiheet ja tapahtumat, läheiset ja perhehistoria sekä lahjat. Opiskelijat kertoivat esineidensä tarinat ja kommentoivat toistensa esineitä.

Toisella tapaamisella vertailimme opiskelijoiden omia esineitä meidän tutkijoiden ehdottamiin verrokkiesineisiin museon kokoelmasta. Saimme kuulla millaisia suhteita ryhmäläiset näkivät omien esineidensä ja museon kokoelmien välillä: mikä puhuttelee, mikä on yhteistä ja mikä erilaista. Keskustelimme siitä, mitkä tiedot ovat heidän mielestään tärkeitä juuri heidän esinettään tarkasteltaessa.

Opiskelijat pääsivät pureutumaan museon luettelointikäytäntöihin. Opiskelijat perehtyivät museon tietokantoihin ja saivat tehtäväkseen luetteloida oman esineensä museoesineen tapaan.






Tuhat ja yksi tulkintaa kokoelmaesineistä


”Tuhat ja yksi tulkintaa kokoelmaesineistä” on kesällä 2016 käynnistetty projekti, jossa on syksyn mittaan järjestetty työpajoja vapaaehtoisille ryhmille. Ryhmiä yhdistää kansainvälisyys tai maahanmuuttajuus. Projektissa ja sen työpajoissa tarkastellaan kokoelmaesineitä ja osallistujien henkilökohtaisia esineitä. Ryhmätyöskentelyn tuloksia esitellään keväällä 2017 Brinkkalan Galleriaan avautuvassa näyttelyssä. Museoviraston rahoittamiin innovatiivisiin museohankkeisiin kuuluva projekti on kokeiluluontoinen ja sitä kehitetään työn edetessä.

Työpajojen kautta saadaan näkyville niin esineisiin liittyvien tulkintojen ja tarinoiden moninaisuus kuin aineelliseen kulttuuriperintöön liittyvä jaettu asiantuntijuus. Vuorovaikutteisuuden tavoitteena on myös tuoda museon kokoelmatyön tietoisuuteen eri taustoista tulevien asiakkaiden ja yleisöjen tarpeita, jotta kokoelmat voivat paremmin palvella nyky-yhteiskuntaa.

Projektilla halutaan edistää kulttuurisen moninaisuuden huomioivia käytäntöjä kokoelmatyössä, jossa tietokantoihin kirjataan nykyisin pääasiassa museoammattilaisten asiantuntemukseen ja esineistä kertoviin lähteisiin perustuvia tietoja. Esineet saattavat avata kuitenkin mahdollisuuksia myös aivan toisenlaisille tietotasoille, tarinoille ja tulkinnoille.

Seinänukke, n. 1980-luku - 1990-luvun alku, korkeus 29 cm.
Maija-Liisa Schoultz saanut mieheltään tuliaisiksi Romaniasta mahdollisesti v. 1992.
Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallinen esinekokoelma.