Vaate voi
kertoa aikuisuudesta, kansallisuudesta ja statuksesta, vauraudesta tai siitä
onko naimisissa. Perinteiset vaatteet ja kansallispuvut ovat monille tärkeitä
ja näkyviä identiteetin merkitsijöitä. Usein niiden käyttämiseen liittyy halu
olla osana sukupolvien ketjua ja yhteisöä.
Toisaalta
identiteettejä luodaan yksilöinä, jolloin voimaa saadaan omista elämänkokemuksista
ja henkilökohtaisista saavutuksista. Niitä voidaan pitää mielessä ja tuoda
esiin erilaisten muisto- tai käyttöesineiden kautta.
Kolmevuotiaan
kurdipojan pukuun kuuluvat paita, housut, kangasvyö ja kamelinvillainen liivi
sekä alla olevan kuvan kalash-kengät. Aikuisen miehen puku on
samanlainen, ja se on käytössä Iranin ja Irakin kurdeilla. Eri alueilla puvut
ovat hieman erilaisia. Alun perin asua ovat käyttäneet paimenet, sillä lämpimän
liivin suuret olkapäät toimivat tehokkaina pelotteina. Nykyään pukua käytetään
kaupungeissakin, mutta ilman villaliiviä.
Kalash-kengät
kuuluvat osaksi kolmevuotiaan kurdipojan pukua. Kalash -kengät ovat
mukavat ja hyvin kestävät. Miehet ovat käyttäneet niitä myös sodissa, sillä
niissä ei tule kuuma eikä kylmä, ja ne ovat hyväksi selälle.
Naiset
tekevät kalashit käsityönä. Pohja tehdään nahasta, puusta ja lampaan suolesta
niin, että saksanpähkinäpuisia kapeita tikkuja asetellaan päällekkäin nahan
kanssa ja liimataan yhteen. Lampaansuolisuikale tulee keskelle kengänpohjaa
pituussuunnassa. Liimattu pohja jätetään painon väliin useaksi päiväksi. Kun
pohja on valmis, virkataan kenkä mattolangasta.
Vietnamilaisen
naisen hatun nauhan voi vaihtaa puvun värin mukaan. Maalaiset käyttävät hattua
riisipellolla, ja lukiolaistytöt käyttävät sitä koulupuvun kanssa. Se suojaa
sekä sateelta että auringolta. Hattu valmistetaan käsityönä lehdistä, jotka
kiinnitetään yksitellen. Mitä ohuempi ja kevyempi hattu on, sitä arvokkaampi se
on. Valoa vasten katsottaessa hatun sisäpuolella näkyy kuviointia, josta ilmenee
hatun valmistuspaikka. Tässä hatussa on kuuluisan pagodin kuva, ja se on
valmistettu Pohjois-Vietnamissa.
Avainnippu voi vaikuttaa arkiselta esineeltä,
mutta minulle sen jokainen kymmenen osaa ovat hyvin tärkeitä.
Avaimien
lisäksi nippuun on kiinnitetty erilaisia avaimenperiä ja USB-muistitikkuja,
joihin on talletettu koulutöihin ja omiin kiinnostuksen kohteisiin liittyviä
tiedostoja. Avaimenperät muistuttavat kukin jostakin saavutuksesta, ja niitä on
saatu esimerkiksi konferensseihin osallistumisesta. Osa avaimenperistä on saatu
ystäviltä ja ne ovat muistoja heistä. Tärkein kaikista on avaimenperä, jossa on
Albanian lippu sekä kuva kansallissankarista Gjergj Kastirot Skenderbeusta.
Tämä avainperä merkitsee omistajalleen ylpeyttä juuristaan, joita hän ei halua
unohtaa, vaikka on kohdannut ennakkoluuloja.
Sukulaiseni joutuivat jättämään kotinsa ja
omaisuutensa, ja silti he valitsivat mukaansa tämän astian, koska se on osa
heidän yhteisöään ja kulttuurinsa hienostuneisuutta. Se koskettaa minua.
Maitolasista
valmistettu, lohikäärme- ja simpukkaornamentein koristeltu malja on saatu
isoisoäidiltä, ja se on kotona Kreikassa. Maljassa on pidetty hilloa, jossa on
mukana hedelmänpaloja. Hilloa tarjoiltiin maljasta kahvipöydässä. Isoisoäidin
perhe on alun perin kotoisin Smyrnasta nykyisen Turkin rannikolta. He asuivat
siellä varakkaassa kreikkalaisessa yhteisössä. Vuonna 1922 Smyrna tuhottiin ja
kaikki asukkaat ajettiin Kreikkaan. Perhe kärsi köyhyydestä ja joutui
muuttamaan alinomaan ennen kuin löysi paikan, minne asettua. Malja on kulkenut
mukana, ja jossain vaiheessa se on myös haljennut ja liimattu jälleen kokoon.
Kiinalaisten
kalligrafisten maalausten signeeraamiseen tarkoitettu leimasin kuuluu
saksalaiselle opiskelijalle. Hän työskenteli vapaaehtoisena englanninopettajan
taiwanilaisessa koulussa. Siellä lapsien piti keksiä itselleen
englanninkieliset nimet oppitunteja varten, joten hänkin halusi keksiä
itselleen kiinankielisen nimen. Se oli
yllättävän vaikeaa, ja lopulta hänen oppilaansa keksivät nimen hänen
puolestaan. Uusi nimi perustuu osittain hänen sukunimeensä, mutta tarkoittaa
myös kirkkautta ja aamun ensivaloa.
Taiwanissa
hänellä oli myös mahdollisuus opetella kiinalaista kalligrafiaa, jota hän oli
ihaillut jo pitkään. Opettajakollega teetti hänelle maalausten merkitsemistä
varten leimasimen, johon tuli hänen kiinankielisen nimensä.
Korvakorujen
omistaja kuuluu kultakauppiassukuun, joka on valmistanut koruja jo useiden
sukupolvien ajan. Suku tunnetaan nimeltä korujen tekijöinä koko maassa
Irakissa.
Tämä koufiyye-huivi kuuluu veljelleni, ja se
on peräisin Palestiinasta. En ole itse käynyt Palestiinassa, mutta isoisäni on
kertonut paljon tarinoita elämästään siellä.
Huivi on
omistajalleen isoisän perinnön ja palestiinalaisten juurien symboli. Sodan
aikana huivin avulla on tunnustauduttu palestiinalaisiksi, ja etenkin iäkkäät
miehet käyttävät sitä edelleen. Siitä on tullut myös ikoninen vaate, koska
entinen presidentti Jasser Arafat käytti sitä. Huivin kuosia on käytetty myös muissa
vaatteissa, jopa minisortseissa.
Jokainen tyttö unelmoi sarin käyttämisestä,
kun täyttää kahdeksantoista vuotta. Sarin käyttäminen merkitsee eri asioita eri ihmisille. Toisille se on
muotia, toisille perinteitä. Minulle se liittyy äitiini ja hänen tapoihinsa. Se
muistuttaa minua kulttuuristani vaikka asun seitsemän meren takana
kotimaastani.
Sari on
perinteinen intialainen naisten vaate, jota käytetään edelleen. Sari on noin 7
metriä pitkä kangas, joka puetaan ylle kietomalla. Kietomistapoja on useita eri
puolilla Intiaa. Sareja valmistetaan eri kankaista ja monista väreistä. Juuri
naimisiin mennyt nainen käyttää punaista saria. Valkoinen on sen sijaan
suremisen väri.
Tarinat löytyvät myös englanniksi ja kiinaksi!