Rikkirevittyjä hoivataan

Hehkuvat punaiset ja valkoiset kukat sekä ympäröivä luminen Aurajoki-maisema ovat valloittava yhdistelmä. Turun kaupunginteatterin julkisivun digitaalisella taideseinällä on nähtävillä kuvataiteilija Saara Ekströmin videoteos Nursery (2001).

Videossa nähdään lapsen kädet, jotka työskentelevät leikkokukkien terälehtien ja varsien muodostamassa silppukasassa. Kädet kokoavat silppua takaisin ehjiksi kukiksi. Pikku hiljaa silppu vähenee, ja ehjät kukat katoavat käsistä. Video näyttää takaperin tapahtuman, jossa lapsi repii, nyppii ja rypistelee ruusuja ja liljoja tuhoten ne palasiksi. Tapahtumien kulku takaperin luo vaikutelman, jossa repimisen ja nyhtämisen liike ja voima ovat nähtävillä, vaikka yhtä aikaa kukat eheytyvät.

Videolla lapsen kädet sekä tuhoavat kukkia repimällä ne rikki että hoitavat niitä kokoamalla ne ehjiksi jälleen. Teoksen nimi Nursery viittaa hoivaamiseen ja kääntyy niin taimitarhaksi kuin päiväkodiksi tai lastenhuoneeksi. Teoksen voi nähdä kuvaavan sitä, miten lapsi kokee perheen hajoamisen ja halun palauttaa kaiken ennalleen.

Saara Ekström sai marraskuun 2017 lopussa Varsinais-Suomen taidepalkinnon. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle tai taiteenalalla toimivalle yhdistykselle. Palkinto myönnetään joko tunnustuksena kuluneen vuoden merkittävästä työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta. Ekströmin valinnan perusteina mainitaan, että hänen uransa on jatkunut jo kolmen vuosikymmenen ajan. Ekström vaihtaa välinettään sujuvasti valokuvasta videoon tai installaatiosta elokuvaan, ja teoksissa toteutuu huikea esteettinen laatu.

Saara Ekströmin Nursery on nähtävillä tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin Kaupunginteatterin digitaalisella taideseinällä. Teos kuuluu Turun kaupungin taidekokoelmaan.

Kirjoittaja:

Anu-Riikka Leppänen

Onnen diagrammi – Hannu Väisäsen teoksia Turun kaupungin taidekokoelmasta 8.1.–31.5.2018

 Hannu Väisänen: Onnen diagrammi, 1993, vesiväri paperille, 65 x 50 cm.

Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Tommi Vihko / TMK.

Lounais-Ranskassa asuva Hannu Väisänen (s.1951) on monialainen tekijä. Hänet tunnetaan etenkin kuvataiteilijana ja kirjailijana, mutta Väisänen on toiminut myös kuvittajana, lavastajana, puvustajana ja ohjaajana. Hannu Väisäsen taidetta on useissa julkisissa kokoelmissa. Turun kaupungin taidekokoelmaan saatiin vuonna 2013 Olavi Sundell (1943–1998), Aila Sundell-Weckman, Minka ja Mira Sundell -lahjoituskokoelman myötä 31 taiteilijan teosta. Lahjoitettuun kokoelmaan kuuluu kaikkiaan 326 taideteosta, joiden aikajänne ulottuu 1900-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin. Keräämisen yhtenä painopisteenä ovat olleet nykytaiteen arvoitukselliset ja ekspressiiviset maalaukset, kuten Väisäsen tuotanto.

Wäinö Aaltosen museon aulassa ja Café Wäinössä on kevätkauden ajan esillä Hannu Väisäsen teoksia Turun kaupungin taidekokoelmasta. Ripustus tuo esille taiteilijan vanhempaa tuotantoa ja antaa näin lisänsä perjantaina 9.2.2018 museon päätiloihin avautuvalle Hannu Väisänen – Anna Ahmatovan neljä huonetta -näyttelylle.

Väisäsen taiteessa syvällinen sisältö yhdistyy hyväntuulisuuteen. Keskeistä on herkkyys viiden aistin yhteisvaikutukselle. Teoksissa risteävät eri aikojen myytit, tarinat ja pyhän ideat. Kokoelmanäyttely on nimetty teoksen Onnen diagrammi (1993) mukaan, jonka draperiaan, poimutettuun kankaaseen liitetty käsiaihe viittaa käden viivoista ennustamiseen. Sen voi nähdä linkittyvän myös uskonnolliseen symboliikkaan.

Esillä on myös videoteos Ink Wash (2014), jonka moni on voinut jo nähdä Turun kaupunginteatterin julkisivun uudella led-näytöllä. Teoksessa vettä painavampana tussi muodostaa veteen laskeutuessaan mielikuvituksellisia, hetkellisiä kuvioita, joihin katsoja tuo omat tulkintansa.


Ringa Takanen,
Ts. kokoelma-amanuenssi
Turun museokeskus


Cafe Wäinö ja Wäinö Aaltosen museon aula, Itäinen Rantakatu 38, Turku
Aukioloajat: ma 7.30 – 16.00, ti- pe 7.30 – 18.00, la ja su 8.00 – 18.00

Dagerrotyyppejä muuttuneesta kaupungista

Uudenmaankatu 8 Turussa 3.11.2017.
Turun museokeskus/Jalo Porkkala

Valokuvataiteilija Jalo Porkkala otti syksyllä 2017 yhteyttä Turun museokeskuksen valokuvaajaan Raakkel Närheen ja kertoi suunnitelmastaan juhlistaa suomalaisen valokuvan merkkipäivää. Marraskuussa tulisi kuluneeksi 175 vuotta ensimmäisen tunnetun suomalaisen valokuvan ottamisesta.

Piirilääkäri Henrik Cajander otti dagerrotypiamenetelmällä kuvan Uudenmaankadun varrelta Turussa 3.11.1842. Jalo Porkkala suunnitteli ottavansa kuvan samasta paikasta samalla menetelmällä, tasan 175 vuotta myöhemmin. Museokeskuksessa innostuttiin suunnitelmasta, ja Porkkalalle järjestyi mahdollisuus kehittää ja viimeistellä dagerrotyyppinsä museon valokuvaamossa.

Valokuvaustapahtumaa kerääntyi Uudenmaankadulle 3.11.2017 katsomaan melkoinen joukko uteliaita. Sää oli marraskuulle epätyypillisesti aurinkoinen, eikä välttämättä dagerrotyypin ottamiselle kaikkein otollisin. Jalo Porkkala valotti vanhan mallin mukaan rakennetulla puukamerallaan varmuuden vuoksi kaksi hopealevyä samasta näkymästä, josta Henrik Cajander oli ottanut oman kuvansa.

Dagerrotypiassa kuva syntyy hopeoidulle kuparilevylle positiivina, joka on peilikuva todellisesta näkymästä. Kuva on ainutlaatuinen eli sitä ei pysty monistamaan kuten filmille otettuja kuvia.

Alun perin dagerrotyyppien kehittämiseen käytettiin elohopeahöyryä. Koska se on vaarallista, Jalo Porkkala kehitti dagerrotyyppinsä Museokeskuksen valokuvaamossa sen sijaan Becquerel-menetelmällä. Siinä kuvalevy käsitellään punaisen tai oranssin kalvon läpi suodatetulla voimakkaalla valolla.

Porkkala kehitti ja viimeisteli molemmat valottamansa kuvalevyt. Ensimmäiseen hän ei ollut aivan tyytyväinen, vaikka prosessia seuraamassa olleiden mielestä sekin näytti upealta. Toinen yritys onnistui Porkkalan mielestä paremmin. Hän jätti kumpaankin otokseen lisäämättä joskus dagerrotypiassa loppusilauksena käytetyn kultauksen, sillä hänen mukaansa siihen liittyy isohko epäonnistumisen riski.

Vaikka Jalo Porkkalan dagerrotyyppi ja sen esikuva on otettu samasta paikasta, ne eroavat toisistaan selvästi. Cajanderin marraskuun 3. päivänä 1842 ottamassa kuvassa näkyy Uudenmaankadun varrella sijainnut Nobelin talo, jonka takaa häämöttää Turun tuomiokirkko. Uudessa otoksessa ei enää ole Nobelin taloa, vaan Tuomiokirkko pilkistää nykyaikaisen kerrostalon takaa.

Uudenmaankatu 8 Turussa 3.11.1842.
Turun museokeskus/Henrik Cajander

Kuvat eroavat toisistaan muutenkin kuin sisällöltään. Jalo Porkkalan ottaman kuvan hopealevypohja on vielä kirkas, kun taas Henrik Cajanderin dagerrotyypissä ajan kuluminen näkyy hopean tummumisena ja kuvapinnan naarmuina.

Porkkala lahjoitti juhladagerrotyyppinsä Turun museokeskuksen valokuvakokoelmaan, johon myös sen esikuva kuuluu. Museokeskuksen kokoelmassa on kaikkiaan neljätoista vanhaa dagerrotyyppiä. Niistä kolme on Henrik Cajanderin ottamia.

Jalo Porkkalan ottama dagerrotyyppi on näytteillä Turun pääkirjaston uudisosan ala-aulassa 18.1.2018 asti.


Viivi Vuorinen
tutkija
Turun museokeskus, valokuvakokoelma

Valo pimeässä – Pansion lentomajakan valotaideteos Pesä

Joulukuinen ilta hämärtyy Pansiossa Lumikonmäellä. Mäen päällä olevan lentomajakan kiertävä valo on tunnelmallinen ja rauhoittava näky. Entisen Artukaisten lentokentän läheisyydessä oleva valotaideteos näkyy parhaimmin Hyrköisten tien suunnasta - sitä paremmin, mitä pimeämpää on.

Lentoliikenteen navigointiin tarkoitetun, vuonna 1932 rakennetun Pansion lentomajakan korkeus merenpinnasta on 59 metriä. Majakan huipulla on Turun kaupungin Kaunistamisrahaston tuella tuotettu valotaideteos työnimeltään Pesä. Yhteisötaidehankkeena toteutettu teos mukailee majakan entistä tehtävää suunnannäyttäjänä. Taiteilijat Suvi Solkio ja Jouna Karsi ovat toteuttaneet teoksen alueen asukkaiden kanssa järjestettyjen ideointityöpajojen pohjalta.

Teos viittaa majakan menneisyyden lisäksi luontoon. Rakennelman voi nähdä puuna, jonka latvassa on risuista koostuva linnunpesä. Kaupunginosan maamerkkinä toimivan, Turun päivänä 17.9.2017 paljastetun Pesän voikin kokea kodin, perheen ja elämän symbolina. Sen kirkas valo halkaisee pimeän ja piristää etenkin kolean talven keskellä.

Solkio, Suvi ja Karsi, Jouna: Pesä, valotaideteos, 2017, valoputket, hitsattu tukirakenne, Pansion lentomajakka. Kuva & video: Annastiina Kankare / TMK.

Lisätietoa projektista: http://pansionlentomajakka.blogspot.fi/

Kirjoittaja:
Ringa Takanen
Turun museokeskus

Juuret ja juurettomuus 3.11.2017 – 1.5.2018

Piia Lehti: Juuret, 2015, serigrafia vanerille.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Aleks Talve / TMK.



Turun kaupungin konsernihallinnon aulatiloissa on esillä puolen vuoden välein vaihtuva kattaus Museokeskuksen hallinnoiman Turun kaupungin taidekokoelman teoksia. Marraskuussa 2017 auenneen näyttelyn Juuret ja juurettomuus teokset välittävät taiteilijoiden näkemyksiä perheestä, kodista ja lähiympäristöstä sekä ajallisista juuriin ja kuulumiseen liittyvistä muutoksista.

Kysymys suomalaisuudesta liittyy niin maahanmuuttoon kuin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Uutisissa näkyy viikoittain asuinsijoiltaan pakenevien ja parempaa tulevaisuutta etsivien kohtaloita. Juuret ja juurettomuus askarruttavat monin eri tavoin. Kyse on identiteetistä, siitä miten jokainen käsittää itsensä ja arvonsa. Näyttelyn teoksissa on ihmisiä kuvattuina suhteessa eri ympäristöihin sekä symbolisia itseymmärryksen, paikkaan kuulumisen ja vierauden tunteiden esityksiä. Annika Dahlstenin ja Markku Laakson valokuvateos Katutura, Namibia (2012) viittaa Laakson isän saamelaisten isovanhempien tositarinaan. Vuonna 1930 Laakson isän isovanhemmat kiersivät Saksaa yli puolen vuoden ajan saamelaisryhmän osana esittäen arkeaan ihmisnäyttelyissä. Maailmaa nähdäkseen ja rahaa ansaitakseen saamelaiset osallistuivat kiertueille vapaaehtoisesti, toisin kuin monet siirtomaiden alkuperäiskansojen edustajat.

Identiteetti ei ole muuttumaton vaan jatkuvasti liikkeessä oleva, vuorovaikutuksellinen prosessi. Käsityksemme itsestämme vaikuttaa myös käyttäytymiseemme. Jokaisen henkilökohtainen itseymmärrys muodostuu meidät muista erottavista yksilöllisistä ominaisuuksista. Lähipiiri ja perheessä opitut arvot sekä persoonalliset kiinnostuksen kohteet muokkaavat maailmankuvaamme. Ne eivät välttämättä näy päällepäin, mutta vaikuttavat vahvasti. Piia Lehti on serigrafiassaan Juuret (2015) kuvannut symbolisesti näitä maan alla näkymättömissä piileviä osasia.

Kansallinenkin identiteetti on kollektiivisuudestaan huolimatta hyvin omakohtainen. Jokainen kokee suomalaisuuden omista lähtökohdistaan. Yksilö voi tuntea juurettomuutta, johon liittyy usein menetyksen tunteita ja jopa vierautta. Jenni Hanhilammen valokuvapohjainen teos Kaipuu kotiin, jonnekin (2003) kuvaa hyvin sitä, miten ajan kuluessa muistot sumenevat, muuttuvat epätarkoiksi ja yksityiskohdat häviävät. Taide ohjaa käsittelemään itseymmärrykseen ja menetykseen liittyviä tunteita, ja voi siten auttaa rakentamaan itsetuntemusta uusin keinoin.

Jenni Hanhilammi: Kaipuu kotiin, jonnekin, 2003, valokuvapohjainen mustesuihkutuloste.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Toni Vuori / TMK.

                                       —————————————————

Rötter och rotlöshet, utställning i Koncernförvaltningens ingångshall 3.11.2017 – 1.5.2018

Finskhet är ett tema som har anknytning både till inflyttning och till firandet av Finlands 100 år av självständighet. Nyheterna rapporterar dagligen om människor som lämnar sin hembygd i flykt eller på jakt efter en bättre framtid. Rötter och rotlöshet aktualiseras på många sätt. Det handlar om identitet, om hur var och en av oss ser på sig själv och sitt värde.

En identitet är inte statisk utan en ständigt föränderlig, växelverkande process. Vårt beteende påverkas av den uppfattning vi har om oss själva. Självförståelsen formar vi utgående från de egenskaper som skiljer oss från andra. De människor vi umgås med, hemmets värderingar och våra personliga intressen påverkar den världsbild vi skapar oss. På motsvarande sätt finner vi också våra samhälleliga identifikationsobjekt. De konstverk som valts ut till denna utställning förmedlar både konstnärernas syn på familj, hem och närmiljö och aktuella förändringar i anslutning till fenomenet rötter och känslor av rotlöshet.

Den nationella identiteten är trots sin kollektiva natur mycket subjektiv. Det finns lika många identiteter som det finns individer och var och en upplever finskheten från sina egna utgångspunkter. En individ kan ha en grundkänsla av rotlöshet som bottnar i upplevelser av förlust och främlingskap. Med hjälp av konst kan man bearbeta känslor av detta slag och bygga upp sin självförståelse på ett nytt sätt.

Ringa Takanen
Ts. kokoelma-amanuenssi
Turun museokeskus


Konsernihallinnon aula, Yliopistonkatu 27, Turku
aukioloajat: ma-pe 08:15 - 16:00
Koncernförvaltningens ingångshall, Universitetsgatan 27, Åbo
öppettid: mån-fre 08:15 - 16:00

Katse syvyyksiin

Olen nyt työskennellyt vajaat kahdeksan kuukautta museokeskuksessa, osana valokuvakokoelmien tiimiä. Siinä aikana olen nähnyt noin neljätoistatuhatta kuvaa omin silmin, yleensä samalla kuin olen vaihtanut niiden suojakuoret uusiin. Tämä kuva osui silmien eteen verrattain tuoreeltaan, kun luetteloin valokuva-arkiston negatiivikokoelmaa. Kun minulta kysyttiin voisinko kirjoittaa jutun kokoelmien blogiin niin kuva tuli ensimmäisten joukossa mieleen mahdollisena ehdokkaana. Myönnän rehellisesti että syy siihen ei ollut historiallinen: kuva on minun mielestä kaunis ja mielikuvitusta herättävä, ja se riitti minulle. Kuvalla on kuitenkin arvaamatonta syvyyttä.

Kuva esittää pitkää, kapeaa huonetta. Vastakkainen seinä on häviävän etäinen, melkein piste ilman ulottuvuutta. Kuin katsoisi tunneliin tai pohjattomaan hissikuiluun. Voimakas perspektiivi on vaarassa aiheuttaa huimausta katsojassa. Kyse on kuitenkin puurakennuksesta. Telineisiin levitetyt köydet antavat vahvan vihjeen pajan tarkoituksesta.

Kyseessä on sisäkuva Crichton–Vulcanin köysipunomosta Linnankadun varrella. Kuvausajankohdaksi on kirjattu vuosi 1937, mikä tarkoittanee vuotta jolloin alkuperäinen kuva kopioitiin museon arkistossa säilyneeseen lasinegatiiviin; vanha köysipunomon rakennus oli purettu ja korvattu uudella, arkkitehti G. Wahlroosin suunnittelemalla rakennuksella jo vuonna 1934. Uudella rakennuksella oli pituutta 360 metriä, eli noin kolme ja puoli jalkapallokenttää peräkkäin, eikä vanha rakennus tainnut olla paljonkaan lyhyempi, ainakaan kuvan perusteella.

Kaupankäynti meritse on toiminut Turkua elättävänä napanuorana kaupungin perustamisesta lähtien aivan nykyaikoihin asti. Laivojen rakentaminen on luonnollista seurausta tälle. Toiminta on seurannut suhdanteita, mikä myös näkyy telakoiden ja varustamoiden vaihtelevassa menestyksessä kautta kaupungin historian. Crichton–Vulcanin telakkayhtiö syntyi vuonna 1924 Crichton Oy:n ja Vulcan Oy:n fuusiona. Molemmat olivat vanhoja telakkayhtiöitä, ja Crichton Oy:llä oli takanaan monta vaihetta ja nimiä. Uudella yhtiöllä oli toimintaa ja telakoita jokivarren molemmin puolin ja eli 30-luvulla huimaa nousukautta – tai ehkä syventymiskautta. Yhtiö oli kesällä vuonna 1930 laskenut vesille Suomen ensimmäisen sukellusveneen, nimeltään Vetehinen.

Crichton–Vulcanin telakan tuotannossa sukellusveneet ovat kuitenkin vain pieni osa. Yhtiö, mukaan lukien sen edeltäjät ja jälkeläiset, on tuottanut yli tuhat laivaa, ja suuren osan niistä juuri Turun telakoilla. Suhdanteiden vaihtelujen myötä yhtiö on kokenut mullistuksia. Nimikin on muuttunut vuosien saatossa; 1965 nimi muuttui Turun Telakaksi, Wärtsilän alaisuudessa. Sen jälkeen telakkatoiminta Aurajoen suulla on pikku hiljaa siirretty muualle. Viimeinen Turun telakalta laskettu uusi alus oli M/S Rosella vuonna 1979, jonka jälkeen telakat toimivat jonkin aikaa korjaustelakoina.

Nykyään telakkatoimista on Turun keskustassa muistomerkkeinä muun muassa Aurajoen suun suuret nosturit, Korppolaismäen juuressa oleva vanha telakka-allas ja myös se uudempi köysipunontapaja Linnantien vieressä, sekä paikannimiä kuten edellä mainittu Telakkaranta, Varvintori ja tietenkin Crichtoninkuja. Museossa sen muistoa ylläpidetään parhaan mukaan muun muassa lukuisien valokuvien kautta, joissa vanhojen aikojen telakkatoiminta vielä loistaa melkein keskellä Turun. Tervetuloa syventymishetkille!

Rasmus Candolin 

Kuva: TMK