maanantai 9. tammikuuta 2017

”Räps” – esine kuvaksi


DaisyEläkeläisten esineet valokuvattiin museokeskuksen studiossa. Olimme auttamassa valokuvaaja Aleks Talvea esineiden asettelussa kuvaamista varten. Esineet kuvattiin arkistointia ja näyttelyä ajatellen. 



Aleks kiinnittää seinään väri- ja harmaakiiloja. Niiden avulla esineiden oikeat värisävyt löytyvät kuvien jälkikäsittelyssä. Kuvattavana on vietnamilainen kansallispuku, johon kuuluvat leveälahkeiset housut ja pitkähelmainen yläosa. 





Tätä vietnamilaista hattua käyttävät naiset. Nauhan voi vaihtaa puvun värin mukaan. Maalaiset käyttävät hattua riisipellolla, ja lukiolaistytöt käyttävät sitä koulupuvun kanssa. Hattu suojaa sateelta ja auringolta. Kun hattua katsoo valoa vasten, sen sisäpuolella näkyy kuviointia. Tässä hatussa on kuuluisan pagodin kuva. Hattu valmistetaan lehdistä käsityönä. Mitä ohuemmista ja kevyemmistä lehdistä hattu tehdään, sitä arvokkaampi se on.





Tämä on iranilaisen pojan kansallispuku. Aikuisen miehen puku on samanlainen. Pukua käyttävät Iranin ja Irakin kurdilaiset. Eri kaupungeissa on hieman erilaiset. Puvun osia ovat paita, housut, kangasvyö ja kamelinvillasta valmistettu liivi. Pukua ovat perinteisesti käyttäneet paimenet. Leveäharteinen liivi yllään paimen näyttää suuremmalta ja pelottaa eläimiä.

Puvun kanssa käytetään kalash-kenkiä. Naiset tekevät kengät käsityönä. Kengänpohja tehdään nahasta, puusta ja lampaan suolesta. Kenkä virkataan mattolangasta. 



Nämä lusikat ovat peräisin Viron Tartosta. Pieni lusikka on sokerilusikka ja suuri on salaattilusikka. Kierrevartiset lusikat ovat kulkeneet suvussa kolme sukupolvea.


Nämä kambodzalaiset hamekankaat ovat raakasilkkiä. Sinisessä kankaassa on koristekirjontaa hopeanvärisellä langalla. Useita metrejä pitkä kangas puetaan ylle kietomalla ja laskostamalla. Hamekankailla on useita nimiä, kuten phamokng ja chorbat.



Näissä irakilaisissa koruissa on koristeena helmiä ja korukiviä. Hopeisessa sormuksessa on kaksi ovaalin muotoista kiveä. Vihreän kiven nimi on feroza ja punaisen yaquut. Kiviin liittyy uskomuksia. Feroza on hyväksi silmille ja näölle. Yaquut tuo onnea, hyvän elämän ja hyvän miehen. Sormuksen omistaja on saanut sen lapsena lahjaksi isoäidiltään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti