Piirustussali yliopistolla, seppelepäisiä kentaureja ja kuumottavat kisällinäytteet

Turun Museokeskuksen kokoelmiin kuuluu 262 kappaletta kisällinäytteitä ja oppipoikien harjoitustöitä – siis teoksia aivan ensimmäisiltä turkulaisilta taideopiskelijoilta Turun piirustuskoulussa ja sitä ennenkin. Oppilaitos on sitten alkunsa, vuoden 1830 jälkeen muuttanut niin nimeä, muotoa kuin osoitettakin, mutta se on yhä olemassa: nykyään se on osa Turun taideakatemiaa, joka sijaitsee vanhassa köysitehtaassa Linnankadulla.

Nykyiset taideopinnot ovat aika kaukana 1800-luvun kisällien opeista. Oppipoika-kisälli-mestari –hierarkia oli tuohon aikaan tyypillinen menettely ammattikuntalaitoksissa. Taiteentekijä aloitti oppipoikana, sai kisällin arvon ja tuli nimitetyksi mestariksi sitten, kun kisällinäyte oli hyväksytysti suoritettu.

Museokeskuksen kisällinäytteet ja oppipoikien harjoitustyöt ovat vuosilta 1769-1866. Eräitä toistuvia aiheita niiden joukossa ovat sotilaiden kasvokuvat, freskot, kapiteelit, friisit, akantuslehtiä ja muuta kasvillisuutta esittävä koristetaide, raamatulliset aiheet, antiikin aikaiset vaatteet ja erilaiset mahtipontiset maisemat, etenkin purjehtimiseen liittyvät. Värienkäyttö on useimmissa hillittyä, ja monet onkin tehty ainoastaan joko hiilellä tai punaisella liidulla. Kutakin vuosikymmentä selkeästi leimaa tietynlainen tyyli ja aihe.

Tämän tekstin yhteyteen valitsin näytteitä, jotka erottuivat edukseen: yhdessä näkyy museon toteuttama reprokuvaus eli teoksen valokuvaus repropöydällä, toisessa koomisen vihainen, seppelepäinen kentauri ja kolmannessa poikkeuksellisen värikkäät kuviot, jonka valkoiset laineilevat viivat tuovat työhön jopa moderneja sävyjä.

Turun piirustuskoulua käytetään kattoterminä turkulaiselle taideoppilaitokselle, joka on ollut vuosisatojen aikana siis Turun maalariammattikunnan koulu (1830-1851), Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu (1852-1906) ja Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu (1907-1996). Suuri osa Museokeskuksen kokoelmiin kuuluvista töistä on siis Turun maalariammattikunnan koulun ajoilta. Koulun liityttyä Turun Taideakatemiaan vuonna 1997 termiä Turun piirustuskoulu ei ole enää käytetty samalla painokkuudella kuin ennen, vaikka piirustuskoulun ja sen perinteiden nähdäänkin olevan olemassa edelleen, mutta eri nimellä ja eri muodossa.

Kun puhutaan Turun piirustuskoulusta, se merkitsee ennen kaikkea Suomen ensimmäistä varsinaista taidekoulua. Aivan alussa instituution korrekti nimi oli siis ”Turun maalariammattikunnan koulu”, mutta nimet menevät helposti sekaisin, kun nyt 188-vuotiaaseen kouluun viitataan niin yleisesti Turun piirustuskouluna.

Taideopetusta oli tosin järjestetty Turussa ennenkin. Vuosina 1707-1828 Turun akatemiassa opetettiin piirustusta siihen asti, kun yliopisto siirrettiin Turun palon vuoksi Helsinkiin. Turun maalariammattikunta oli pystyssä pari vuotta myöhemmin, joten hanketta ajoi selvästi päämäärätietoinen halu synnyttää vihdoin Suomen ensimmäinen oikea taidekoulu: olihan Euroopassa, etenkin Ranskassa, ollut taidekouluja jo 1600-luvulta lähtien.

Varsinaisen taidekoulun perustaminen olikin suomalaisen taiteen näkökulmasta käänteentekevä juttu, sillä taideopetusta sai tuohon aikaan vain ulkomailla. Naiset pääsivät kouluun kuitenkin vasta 1852. Euroopan tasolla tämä oli tosin vielä poikkeuksellista, sillä Turun koulu oli ensimmäisiä, jossa naisia otettiin oppilaiksi.

On epäselvää, missä koulu toimi maalariammattikunnan aloittaessa. Sittemmin, noin 1840-1870 –luvuilla koulu toimi sen perustajan, maalarimestari Carl Gustaf Söderstrandin talossa Piispankatu 8:ssa. Söderstrandia, joka oli koulun ensimmäinen opettaja, seurasi tehtävässä Robert Wilhelm Ekman. Hänen aikanaan eli vuosina 1846–1873 koulu sijaitsi edelleen Piispankadulla, nykyisen Åbo Akademin Axelia-rakennuksen kohdalla. Tämän jälkeen koulu siirtyi muutamaksi vuodeksi nykyisen Kauppatorin eli silloisen Aleksanterin torin laidalle, tiloihin ortodoksisen kirkon vierellä. Matka jatkui taas vuonna 1877, kun koulu toimi Tuomiokirkontori 3:ssa.

Vuosina 1852-1905 Turun maalariammattikuntaa johti Helsingistä käsin Suomen taideyhdistys. Kun sitten paikallisesta taideyhdistyksestä tuli koulun ylläpitäjä, koulun nimeksi tuli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu vuonna 1906. Samalla koulun tilat siirtyivät vastavalmistuneeseen Turun taidemuseoon. Valoisaan, majesteettiseen, inspiroivaan taidemuseoon!

Ennen Taideakatemiaan siirtymistä väliin mahtui monta vuosikymmentä, jolloin tämä Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu toimi kaupunginkirjaston pihakorttelissa, joka on 1700-luvulla rakennettu, entinen maaherran talo. Vuonna 1997 koulu liittyi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan, missä se tarkalleen ottaen on nyt osa kuvataiteen koulutuksen ohjelmaa.

Turun piirustuskoulun alumneja ovat monet Suomen suuriruhtinaskunnan ja tasavallan menestyneimmät kuvataiteilijat kuten Wäinö Aaltonen. Koulun oppilaista ainakin Ismo Kajander (1939-), Otto Mäkilä (1904-1955) ja Victor Westerholm (1860-1919) ovat toimineet myös oppilaitoksen rehtoreina tai johtajina.

Anni Savolainen
Korkeakouluharjoittelija
Turun museokeskus

Syvää unta Särkänniemessä

Mailis Saralehdon mediateos Delta Waves (2016) Kaupunginteatterin näytöllä.
Kuva: Anni Savolainen / TMK.

Video alkaa muodottomiksi taipuvista Delta Waves -sanoista. Tätä seuraavat sähköiset, puna-oranssi-pinkit raidat, jotka siirtyvät kuvaruudun oikeasta reunasta vasempaan kuin tasaiset virtaavat aallot. Sitten ollaankin jo karusellin juurella, mutta kaikki on arvokkaan hidastettua. Ikään kuin katsoja makaisi selällään neonvihreällä nurmikolla, ja hänen päälleen sataisi suuria, värikkäitä pisaroita. Tämä sade ei kuitenkaan kastele, vaan se menee suoraan tajuntaan: se suorastaan hieroo aivoja, hitaasti ja sähköisesti.

Mailis Saralehdon Delta Waves -videoteoksessa liike on hillittyä mutta koko ajan etenevää. Graafiset, värikkäät, raidalliset, sivulle liikkuvat näkymät toistuvat uudelleen. Myöhemmin videossa on otoksia myös kaislikosta ja kukkakedolta, aivan maan tasalta. Kirkkaat värit ja luontokokemukset muistuttavat lapsenomaisista kesämuistoista: kesällä oli aina lämmin, ja aikaa vietettiin kauniiden kasvien keskellä. Näkymät ovat intensiivisyydessään suorastaan psykedeelisiä. Koska värit ovat rankasti käsiteltyjä, muistuttaa kokonaisvaikutelma lämpökamerakuvia. Tällöin vaikutelma erilämpöisistä alueista ottaa tilan täysin haltuun, ja katse skannaa sekä tarkkailee kokonaisuutta.

Videon loppupuolella päästään taas karusellin luo, mutta näkymä onkin laaja - ollaan kaukana Särkänniemen huvipuiston yläpuolella. Katsojasta tuntuu jopa turvalliselta seurata tätä nukkekotimaista, nopeutettua minimaailmaa ylhäältä päin. Huvipuisto hikoilee lämmöstä, ja vilisevät ihmisjoukot näyttävät iloisilta juostessaan omassa kesäisessä universumissaan, kaukana kaikesta maallisesta ja arkisesta. Vilinä muistuttaa soluja, joiden eloisuutta tarkastellaan mikroskoopilla.

Keskeisessä roolissa olevaa karusellia onkin juuri nyt haikeaa katsoa, sillä tämä suorastaan ikoninen huvilaite Tampereella purettiin maaliskuussa. Taiteilija onkin kertonut käyneensä karusellissa sekä itse lapsena että omien lapsiensa kanssa. Tämän tietäen videon välittämä kirkasotsainen usko lapsuusmuistojen suloisuuteen muuttuukin jopa katkeransuloiseksi. Kaikki on sittenkin katoavaa.

Videon sisältö tukee vahvasti nimeä Delta Waves. Nimi merkitsee yhtä aivoaaltojen viidestä kategoriasta: sitä, jolla on matalin taajuus. Delta-aalloilla on iso merkitys hyvinvointiin, sillä niitä ilmenee nimenomaan syvässä unessa. Myös sydämelle tärkeät delta-aallot ovat olennaisia nukkuessa, sillä niiden vähyys heikentää esimerkiksi keskittymistä ja oppimista.

Kuten monet muutkin hiljattain Turun kaupunginteatterin julkisivun digitaalisella suurella näytöllä esitetyt videoteokset, myös tämä teos kuuluu Turun museokeskuksen taidekokoelmaan. Teos pyörii näytöllä yhdessä Hannu Väisäsen teoksen Tussilaveeraus (2014) kanssa 21.5. asti.

Anni Savolainen
Korkeakouluharjoittelija
Turun museokeskus

Vanhoja suomalaisia piippuja verkkojulkaisuna

Turun museokeskus teki 9.4.2018 historiaa julkaisemalla ensimmäisen yksinomaan verkossa saatavilla olevan esinejulkaisunsa, turkulaisen harrastajan ja keräilijän Marko Revon kirjan Vanhoja suomalaisia piippuja Turun museokeskuksen ja keräilijöiden kokoelmista.

Kuten nimi kertoo, pääosassa ovat nimenomaan museon oma, jo  1800-luvun lopulta asti kertynyt kokoelma, täydennettynä nykyisten keräilijöiden aarteilla ja antiikkikaupan parissa liikkuvilla esineillä. Kyseessä ovat suurimmalta osin Volter Kilven Alastalon salin piipunvalintakohtauksesta tutut pitkävartiset merenvahapiiput, joten teos on samalla noihin piippuihin hopeahelat valmistaneiden kulta- ja hopeaseppien historiaa.

Piippujen pesien merenvaha oli itse asiassa nykyisen Turkin alueelta saatua kivilajia nimeltä sepioliitti. Merenvahasta oli helppo työstää koristeellisia muotoja, mutta piipunpesiä tehtiin myös merenvahamurskasta puristamalla.

Pitkät varret koristeltiin usein venetsialaisin tai böömiläisin lasihelmin, joita Repo on laskenut eräässäkin varressa olleen yli 16000 kpl.

Turun museokeskuksen julkaisut verkossa löytyvät tästä linkistä.

Vanhoja suomalaisia piippuja pdf-tiedostona löytyy suoraan tästä linkistä.

Kevät ja kevään juhlat kuvissa

Kuva: Turun museokeskus/Alpo Mannonen

Talven jälkeen koittaa kevät ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon. Siltä tosin ei tänä vuonna ehkä vielä tunnu, kun olemme saaneet iloksemme Ilmatieteenlaitoksen mukaan 3-4 astetta normaalia kylmemmän maaliskuun. Nytkin työhuoneeni ikkunan takana leijailee lumihiutaleita.

Mutta on sitä viileää ollut pääsiäisen aikaan ennenkin. Valokuva-arkiston kätköistä paljastuu, että esimerkiksi palmusunnuntaina, joka osui maaliskuun lopulle myös vuonna 1942, on ollut vielä kovinkin lumista.

Siinä missä pääsiäinen on oivallista aikaa muun muassa mämmin syömiseen, on se perinnetiedon mukaan myös hyvä aika tulevan suven sään ennustamiseen.

Kun pääsiäisviikko on kylmä, tietää se hyvää vuotta.
Kiirastorstain kylmät kestävät neljäkymmentä yötä vaikka sulaan veteen.
Jos pitkperjanta tuulee, tule kovast myrskyne ja tuuline suvi.
Jos pitkäperjantaina aurinko paistaa sen verran, että ehtii hevosensa satuloitsemaan, tulee hyvä papuvuosi.
Jos pitkäperjantaina on pilvinen, ei kesä ole hallainen, mutta jos se on selkeä, niin halla rutasee.
Jos pitkäperjantaina paistaa aurinko, tulee sinä vuonna suuria tulipaloja. Näin oli käynyt esim. tänä vuonna (1914), jolloin on ollut suuria metsäpaloja.
Jos pääsiäispäivänä vettä sataa, tulee huono heinävuosi.
Se tuuli, ko Pääsiäis-aamun tuulee, tuulee seittämän viikkoo.

Kuva: Turun museokeskus/Turun Sanomat

Pääsiäisen jälkeen on kevään juhlista vuorossa tietenkin vappu, jota Turussa on vietetty hyvinkin samojen traditioiden mukaan jo vuosikymmeniä, kuten myös kuva-arkiston kuvista on nähtävissä. Mikäli siis et ehtinyt ilmapalloa ostaa Kauppatorilta ja käydä kuuntelemassa vappulauluja Taidemuseonmäellä 1900-luvun puolella, niin tänä vuonna on siihen jälleen oivallinen mahdollisuus.

Vapun jälkeen koittaakin kohta jo äitienpäivä ja silloin kesä on jo niin lähellä, että tämän päivän lumisade on toivottavasti vain kaukainen muisto. Keväisiä kuvia katsellessa yksi asia tuntuukin ilmeiseltä. Kevään saapumista odotetaan joka vuosi, ja ennemmin tai myöhemmin aurinko lopulta alkaa lämmittää, ja siitä ei turkulainen saa tarpeekseen.

Lisää kevätkuvia voit käydä katsomassa Turun museokeskuksen Flickr-tililtä: https://www.flickr.com/photos/turun_museokeskus/collections/72157693159043764/

Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevättä!


Johanna Nylund
Harjoittelija
Turun museokeskuksen valokuva-arkisto

Museoharjoittelijana valokuva-arkistossa

Opiskellessa omaksuttu teoria ja ajatukset museomaailmasta kohtaavat päivittäisen museotyön, kun on aika hakeutua museologian työharjoitteluun käytännön kokemusta kerryttämään. Omalla kohdallani tämä tarkoitti askelten suuntaamista kohti Turun museokeskuksen valokuva-arkistoa, jossa työtehtäväksi löytyi Apteekkimuseosta tuotujen valokuvien luettelointi ja pakkaus.

Tämä valokuvataulu sai valokuva-arkistotunnuksekseen numeron DT2018:14.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

WebMusketti-kokoelmanhallintajärjestelmän käytön omaksuminen kävi nopeasti. Tärkeintä on syöttää valokuvien tiedot selkeästi, jotta kuvaa etsivät löytävät sen hakuja tehdessään. Luetteloinnin haasteeksi voi muodostua ennakkotietojen puute, kuvan ottopaikasta ja kohteesta ei aina ole varmaa tietoa. Salapoliisityöllä on kuitenkin mahdollista saada selville arvokasta tietoa. Valokuvataulujen kehysten taakse on ajan saatossa saatettu tehdä monenlaisia merkintöjä.

Valokuvataulun DT2018:10 kääntöpuoli merkintöineen.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

Merkintöjä esineisiin tekevät sekä alkuperäiset omistajat että museo. Ylläolevan kuvan taulu, valokuva-arkistotunnukseltaan DT2018:10, on entisen omistajan kirjoittamien merkintöjen mukaan luvattu Pharmakonin johtajalle farmasian museota varten. Ajoittamista auttaa taakse kirjattu vuosiluku 1946. Oikeassa yläkulmassa näkyvä numerosarja on museon aikanaan antama esinekokoelman inventaarionumero, jonka avulla esineen tiedot löytyvät Musketista tai vanhoista luettelointikirjoista. Numero myös auttaa esineen löytämisessä muiden joukosta. Ajan saatossa museoon on ehtinyt kertyä kaikenlaista. Kuten kotiullakolla, ilman tarkkaa tietoa esineen sijainnista sen paikantaminen voi olla hankalaa.

Luetteloinnin valmistuttua on valokuvien pakkaamisen aika. Konservaattorin opastuksessa kehysten takaosat aukaistaan. Kehyksen alle lisätään suikaleet happovapaata pahvia, jotta valokuva ei ole kosketuksessa lasiin. Ensin museologian opiskelijaa hieman kauhistuttaa, koska eihän museoesineisiin saa koskea, tai ainakin saa koskea vain varovasti puuvillahansikkaat kädessä. Tekemällä varmuus kuitenkin kasvaa, ja pian kehyksen avaaminen kirurginveitsen avulla ei herätä alun epävarmuuden tunteita.

Kädentaidoilla on paikkansa museotyössä.
Kuva: Turun museokeskus/Eveliina Heimokari

Valokuvataulujen luettelointi ja pakkaus opettivat paljon. Valokuva-arkistossa on saanut olla kosketuksissa kokoelmien kanssa; ne ovat osa museon ydintä. Museologian opiskelu valmistaa hyvin museoiden ajatusmaailman omaksumiseen, mutta käytännön työtehtävät tulevat tutuksi vasta työtä tehdessä. Museon arjen kokeminen avaa myös uusia näkökulmia tuleviin opintoihin, koska museoalan laajuudesta ja työtehtävien moninaisuudesta on harjoittelun jälkeen jo hieman ensikäden kokemusta.



Eveliina Heimokari
Museologian harjoittelija
Turun museokeskuksen valokuva-arkisto

Vanhat valokuvat kertovat talvisen kaupungin elämästä

Jäidenlähtö Aurajoessa Auransillan luona 27.2.1882.
Kuva: Turun museokeskus/O.J. Aune.

Turun museokeskuksen valokuva-arkiston kokoelmien kuvia on laitettu lisää nähtäville Flickr-tilille. Tällä kertaa liki 100 kuvaa kertovat kaupungin arjesta, kun lämpötila on laskenut pakkasen puolelle ja lumi peittänyt kadut. Äkkiseltään voisi kuvitella, ettei talvisessa kaupungissa riitä tapahtumia ja elämää kuvattavaksi, sillä sanotaanhan Turkua ”kesäkaupungiksi”. Kuvat kuitenkin kertovat toisenlaista tarinaa.

https://www.flickr.com/photos/turun_museokeskus/collections/72157692559158784/

Lumi muuttaa kaupungin ilmettä ja nykytalvina harvemmin jäätyvä Aurajoki mahdollisti erilaisten uusien kulkureittien muotoutumisen, kun piti päästä ”täl puol jokke” tai ”tois pual jokke”. Arkea ei lumi kuvissa kuitenkaan koskaan näyttänyt pysäyttävän. Oli lunta tai ei, niin kaupungissa kulkivat raitiovaunut, linja-autot ja pirssit. Talvisia töitä -albumin sisältä löytyy kuvia muun muassa siitä, kuinka kaupungissa on lumen lapioiminen, auraaminen ja siirtäminen toteutettu 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Työssä on luotettu hevosvoimien apuun aina, ensin nelijalkainen työjuhta apuna ja myöhemmin nelipyöräinen menopeli. Lunta on kuljetettu pois kaupungin kaduilta ja sitä on laskettu muun muassa Aurajokeen.

Näkymä Aurajoelta 16.1.1928; Läntinen Rantakatu 25.
Kuva: Turun museokeskus/Gustaf Welin.

Toista talvista työtä, jäiden ottoa, on taltioitu myös useampana vuotena. Tämäkin työ on ollut tärkeää. Jäitä kerättiin talvisin varastoon ja niitä käytettiin pitkin vuotta elintarvikkeiden säilyvyyden parantamiseksi. Varsinkin kesäkuumalla olivat jäät välttämättömiä. Puhdasvetiset paikat, kuten Turussa Halinen, sopivat hyvin jäiden ottoon. Jäiden säilymisen kannalta oli tärkeää tehdä paloista kooltaan mahdollisimman yhtenäisiä ja tiiviisti pakkautuvia. Valokuva-arkiston kuvista välittyy hyvin se, millaisilla välineillä töitä on tehty, kuten myös se, kuinka paksua tai ohutta jää on saattanut olla.

Jään nostoa helmikuussa 1938.
Kuva: Turun museokeskus/Turun Sanomat.

Ei talvi kuitenkaan pelkkää työtä ollut. Talvella kaivettiin varastoista esille kelkat, sukset ja luistimet, ja suunnattiin ulos. Useisiin kuviin onkin taltioitu eri-ikäisiä liikkujia hyväntuulisina vapaa-ajan vietossa. Toisissa kuvissa ilme on tosin hiukan vakavampi kun käynnissä on hiihto- tai luistelukilpailut. Ilmeistä kuitenkin on, että ulkona ajan viettäminen yhdessä on saanut ihmiset liikkeelle tutuille, mutta ei välttämättä enää niin tutun näköisille paikoille Turussa. Kuvien kautta katsoja pääseekin samalla näkemään, miltä kotikaupunki on ennen näyttänyt. Esimerkiksi kuva vuodelta 1931 näyttää Yliopistonmäen, entisen Ryssänmäen, ajalta ennen arkkitehti Aarne Ervin suunnittelemaa yliopiston rakennusten kokonaisuutta. Taustalla näkyvä Tuomiokirkon torni on tuttu, mutta muuten kuvaa ei oikeaan ympäristöön ehkä osaisi sijoittaakaan.

Hiihtoretki Ryssänmäellä (nyk. Yliopistonmäki) vuonna 1931.
Kuva: Turun museokeskus/H. Attila.

Nämä kuvat 1880-luvun lopulta aina 1960-luvulle asti kertovat kaupunkielämän mielenkiintoista tarinaa. Talvinen Turku ei todellakaan ole ollut hiljainen tai pysähtynyt paikka, vaan sen arkeen on mahtunut monenlaista toimintaa ja tunnelmaa.

Pakkanen tavaksi, talven sydänkuille kunniaksi.


Johanna Nylund
Arkistoalan harjoittelija
Turun museokeskuksen valokuva-arkisto

Lähteet:
Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY: Turun yliopisto. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1864
Sosialisti 20.2.1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1733003?page=8&term=j%C3%A4%C3%A4n&term=otto
Uusi Aura 4.3.1926 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1696380?page=4&term=j%C3%A4iden&term=otto&term=j%C3%A4%C3%A4n&term=oton&term=J%C3%A4iden
Aamulehti 21.2.1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1509877?page=6
Turunmaa 28.1.1928 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1593478?page=6&term=Talvi&term=sananlaskuissa

Rikkirevittyjä hoivataan

Hehkuvat punaiset ja valkoiset kukat sekä ympäröivä luminen Aurajoki-maisema ovat valloittava yhdistelmä. Turun kaupunginteatterin julkisivun digitaalisella taideseinällä on nähtävillä kuvataiteilija Saara Ekströmin videoteos Nursery (2001).

Videossa nähdään lapsen kädet, jotka työskentelevät leikkokukkien terälehtien ja varsien muodostamassa silppukasassa. Kädet kokoavat silppua takaisin ehjiksi kukiksi. Pikku hiljaa silppu vähenee, ja ehjät kukat katoavat käsistä. Video näyttää takaperin tapahtuman, jossa lapsi repii, nyppii ja rypistelee ruusuja ja liljoja tuhoten ne palasiksi. Tapahtumien kulku takaperin luo vaikutelman, jossa repimisen ja nyhtämisen liike ja voima ovat nähtävillä, vaikka yhtä aikaa kukat eheytyvät.

Videolla lapsen kädet sekä tuhoavat kukkia repimällä ne rikki että hoitavat niitä kokoamalla ne ehjiksi jälleen. Teoksen nimi Nursery viittaa hoivaamiseen ja kääntyy niin taimitarhaksi kuin päiväkodiksi tai lastenhuoneeksi. Teoksen voi nähdä kuvaavan sitä, miten lapsi kokee perheen hajoamisen ja halun palauttaa kaiken ennalleen.

Saara Ekström sai marraskuun 2017 lopussa Varsinais-Suomen taidepalkinnon. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle tai taiteenalalla toimivalle yhdistykselle. Palkinto myönnetään joko tunnustuksena kuluneen vuoden merkittävästä työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta. Ekströmin valinnan perusteina mainitaan, että hänen uransa on jatkunut jo kolmen vuosikymmenen ajan. Ekström vaihtaa välinettään sujuvasti valokuvasta videoon tai installaatiosta elokuvaan, ja teoksissa toteutuu huikea esteettinen laatu.

Saara Ekströmin Nursery on nähtävillä tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin Kaupunginteatterin digitaalisella taideseinällä. Teos kuuluu Turun kaupungin taidekokoelmaan.

Kirjoittaja:

Anu-Riikka Leppänen