tiistai 7. huhtikuuta 2020

Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat palaa kunnostettuna paikoilleen!

Turussa Itäisellä Pitkäkadulla liikkuvia kulkijoita on jo lähes 45 vuoden ajan ilahduttanut Simo Heleniuksen (s.1942) leikkisä Ahkerat lukutoukat -betoniveistos. Alkutalvesta 2018 varastoon kunnostettavaksi siirretty veistos palautetaan takaisin sijaintipaikalleen tiistaina 7.4.2020.


Kuljetusliike Kielo Oy:n työntekijä siirtämässä veistosta takaisin paikoilleen.
Kuva: Ville-Matti Rautjoki / Turun museokeskus.

Raikkaan ilmeen saaneen veistoksen asentoa on hieman muutettu, jotta kaikki figuurit ovat hyvin nähtävissä.
Kuva: Ville-Matti Rautjoki / Turun museokeskus.

Taidekokoelman ulkoveistosten kuntoa seurataan vuosittain. Vaikka Ahkerat lukutoukat on ikäisekseen hyvin säilynyt, oli jo muutamia vuosia sitten selvää, että veistos on kunnostuksen tarpeessa; pakkasen aiheuttamat rapautumat ja betonin pintaa rikkoneet ruostuneet raudoitukset vaativat kunnostustoimenpiteitä, jotta veistos voitaisiin säilyttää kaupunkikuvassa myös tulevaisuudessa. Projekti vaati huolellista suunnittelua, sopimukset eri osapuolten välillä oli laadittava ja varmistettava välivarastointitila, jota tarvittiin useaksi kuukaudeksi. Aikataulutusta tarvittiin myös taiteilijan ja ulkopuolisen asiantuntijan töiden yhteensovittamiseksi. Kustannukset, 5000 €, katettiin kaupungin Kaunistamisrahastosta myönnetyillä varoilla.


Simo Helenius, Ahkerat lukutoukat, 1975. Kuntoraporttikuva 25.9.2000.
Neljännesvuosisata ulkoilmassa – karkean kiviaineksen nousu betonin pintaan oli selvästi havaittavissa.
Kuva: Tatiana Tolonen / Turun museokeskus.


Taidetta rakennusten taiteelliseen kaunistamiseen

Simo Heleniuksen veistoksen hankinta oli osa suurempaa taidehanketta, jossa kaupungin kuvataidelautakunnan päätöksellä Samppalinnan koulun taiteellista somistamista varten oli varattu 50 000 markkaa, josta yhden, muita suuremman teoksen hankintaan sai käyttää 30 000 markkaa. Taidetta oli jo aikaisemmin hankittu kohdennetusti kaupungin matkailutoimistoon ja lastentaloihin, mikä oli kuvataidelautakunnan pöytäkirjaa lainaten ”johtanut myönteiseen tulokseen”. Hankintamalli on varhainen esimerkki prosenttiperiaatteen noudattamisesta, virallisen päätöksen periaatteen noudattamisesta julkisessa rakentamisessa Turun kaupunginhallitus teki vuonna 1990. 

Teosten valintaa varten oli turkulaisten kuvataidejärjestöjen jäsenillä mahdollisuus tuoda teosehdotuksia Wäinö Aaltosen museoon, jonne saatiin ehdotuksia 48:lta taiteilijalta. Kuvataidelautakunnan jäsenet sekä koulun edustajat tutustuivat ehdolla olleisiin teoksiin ja luonnoksiin, joita oli 109 kappaletta. Ehdolla olleista teoksista hankittiin kaupungin taidekokoelmaan ja edelleen koulun tiloihin tallennettavaksi 15 teosta, maalauksia, pienoisveistoksia ja grafiikkaa.  Suurikokoisena teoksena päätettiin toteuttaa kaksi luonnokseen perustuvaa ehdotusta. Koulun aulaan Esa Alinin Suomen luonto -reliefi ja koulun edustan viheralueelle, Itäisen Pitkäkadun varteen Simo Heleniuksen Ahkerat lukutoukat -veistos, joka suunniteltiin pystytettäväksi vuonna 1974.


Turun päivälehden uutiskuvassa ajanmukaisesti pukeutunut taiteilija vastaanottaa onnittelukukat apulaiskaupunginjohtaja Johannes Koikkalaiselta ja taideasiainsihteeri Margareta Jokiselta. Kansallispukuiset airuet juhlistivat tapahtumaa. Kuva: Turun museokeskuksen arkisto.


Taiteilija korjaa veistoksen

Taideteosten kunnostus ja konservointi on erityistä taiteellista ja teknistä osaamista vaativaa työtä. Simo Heleniuksella on ennen taideopintoja hankittua ammatillista kokemusta betonityöstä. Muutettuaan Koskelta (Tl) Turkuun vuonna 1960 hän oli kolme ja puoli vuotta töissä Ruolan elementtitehtaalla betonipintamiehenä ja osallistui Turussa mittakaavaltaan huomattavien betonivalujen toteuttamiseen keskustan rakennuksissa. Ahkerien lukutoukkien valutyö tehtiin 1974 Puolimatkan Betonivalimolla Forssassa. Taiteilija teki itse veistoksen figuuriosien muottityön. 

Simo Helenius oli onneksi käytettävissä, kun projekti käynnistettiin. Osallistuminen kunnostukseen oli hänelle mieluista siksikin, että kyseessä on taiteilijan ensimmäinen julkinen teos Turussa. Helenius oli veistoksen tekijänä paras asiantuntija päättämään korjausratkaisuista ja veistoksen alkuperäisen ilmeen säilyttämisestä.  Pertti Kukkonen Betonipallas Oy:stä toimi toisena asiantuntijana vastaten vaurioraportista ja korjaustapaselvityksestä sekä materiaaliselvityksistä ja väritestauksista. Yhteistyössä taiteilijan kanssa laadittiin kirjan, lapsihahmojen ja jalustan paikkamassojen oikeat koostumukset.


Taiteilija Simo Helenius ja korjauksen aloittamista odottava Ahkerat lukutoukat 28.10.2019.
Kuva: Marjo Aurekoski-Turjas / Turun museokeskus.


Betonin käsittely vaatii aikaa: Museokeskuksen tiloihin siirretyn veistoksen annettiin ensin kuivua ulkoilmassa tulleesta kosteudesta ennen mitään toimenpiteitä. Ruostuneiden raudoitusten poistaminen, pinnan hiominen ja paikkamassojen valmistaminen vaativat taiteilijalta useita työtunteja. Tarkkuutta ja tilanteen jatkuvaa seurantaa tarvittiin betonipinnan pitämisessä oikealla tavalla kosteana paikkausten kiinnittymistä varten. Paikkamateriaalien ainesosien oikeiden suhteiden laskeminen ja punnitseminen oli yksi tärkeä työvaihe. Korjauksessa käytettävät massat Helenius sekoitti itse haluamansa karkeusasteen mukaan. Pinnan hän viimeisteli vielä hiomalla. 

Veistoksen palauttamisesta paikoilleen vastasivat Museokeskuksen konservointitiimi ja kuljetusliike Kielo. Martin kaupunginosa on saanut maamerkkinsä takaisin. 


Simo Helenius, Ahkerat lukutoukat, 1975, yksityiskohta kunnostetusta veistoksesta.
Kuva: Marjo Aurekoski-Turjas / Turun museokeskus.
Simo Helenius, Ahkerat lukutoukat, 1975, yksityiskohta kunnostetusta veistoksesta.
Kuva: Marjo Aurekoski-Turjas / Turun museokeskus.
Simo Helenius, Ahkerat lukutoukat, 1975. Kunnostettu veistos valmiina palautettavaksi sijaintipaikalleen. Kukkaköynnökset lasten kaulassa ovat kunnostetussa teoksessa selkeästi nähtävissä. Ne symboloivat sitä juhlan tuntua, joka liittyi vuonna 1975 vietettyyn maailman ensimmäiseen naistenpäivään.
Kuva: Marjo Aurekoski-Turjas / Turun museokeskus

Kokoelmatyön uusi avaus: 3D-mallinnos

Museokeskuksessa on perehdytty 3D-tulosteiden tekemiseen jo parin vuoden ajan. Museopedagogisen työn tueksi esinekokoelman pieniä käyttöesineitä 3D-skannattiin, ja skannaustuloksista valmistettiin 3D-tulosteita. Tulosteiden materiaalina käytetty jauhepohjainen nylon ei väriltään tarjoa vaikuttavaa ”käyttäjä-kokemusta” ja siksi tärkeä osa valmistusta on 3D-tulosteiden huolellinen, alkuperäisen esineen väritystä ja pinnan kuluneisuutta tarkasti noudattava pintakäsittely. Tulosteiden painolla on myös vaikutusta siihen, kuinka se vertautuu käyttäjän käsissä alkuperäiseen esineeseen.

Veistoksen kunnostusprojektin yhteydessä päätettiin siitä tehdä kokeiluluonteisesti fotogrammetrian avulla toteutettu 3D-mallinnus. Ahkerat lukutoukat on ensimmäinen kaupungin taidekokoelmasta mallinnettu taideteos! Monivaiheisen projektin asiantuntijatyön, kuvauksen valmistelun ja kuvien editoinnin tekivät yhteistyössä projektityöntekijä Tomi Leskinen ja valokuvaaja Ville Mäkilä. Varsinaisesta kuvauksesta ja mallin tuottamisesta sekä sen editoinnista vastasi Tomi Leskinen.


Saadakseni oikean kuvan eri työvaiheista pyysin Tomi Leskistä vastaamaan muutamiin kysymyksiin projektista:

M A-T: 

Kertoisitko toteutuksen teknisistä edellytyksistä, millaista laitteistoa fotogrammetrian toteutukseen tarvitaan?

TL: 

Fotogrammetriaa tehdään kuvaamalla jotain kohdetta sen kaikilta puolilta niin, että kohteen muoto ja yksityiskohdat saadaan kuviin. Fotogrammetriaan erikoistuneen ohjelman algoritmille monesta suunnasta otetut valokuvat ovat materiaalia, josta algoritmi tulkitsee kohteen pinnan muodot ja mittasuhteet alkuperäiselle kohteelle mahdollisimman uskollisesti.

Kuvaukseen tarvitaan kamera, jossa on kiinteä polttovälinen objektiivi, tai lukittuva zoom-objektiivi, niin että polttoväli pysyy samana koko kuvauksen ajan. 


M A-T:

Tietoni 3D mallinnuksen teknisestä toteutuksesta ovat aika vähäiset, mutta aihe kiinnostaa. Millaisesta työmäärästä oikein on kyse? Kuinka paljon kuvia veistoksesta piti ottaa?

TL:

Kuvia tarvitaan yleensä vähintään kymmeniä, sadasta pariin sataan on aika yleinen määrä ja riittää moniin kohteisiin. Vaativampiin kohteisiin voidaan tarvita tuhansia jopa kymmeniä tuhansia kuvia. Määrä riippuu paljolti kohteen koosta ja siitä, millaisella tarkkuudella kohde on tarve saada tallennettua. Tarpeen määrittelee 3D-mallin käyttötarkoitus.

M A-T:

On selvää, että esineiden kuvaaminen on aikaa vievää, mutta millaiset ovat kustannukset? Voitaisiinko ajatella museokokoelmien laajamittaista 3D-mallinnusta esimerkiksi saavutettavuuden edistäjänä?

TL:

3D-mallien tuottamisen kustannukset riippuvat paljon siitä, mihin niitä halutaan käyttää. Jos tallennetaan jotain todella arvokasta, joka on esimerkiksi suuressa tuhoutumisvaarassa, silloin sen tallentamiseen täytyy myös satsata enemmän. Jos 3D-mallien halutaan lähinnä täydentävän muuta kuvallista aineistoa, valokuvia, videoita ja piirustuksia, tarvitaan selvästi vähemmän resursseja kuin ääritapauksissa. 3D-mallien tuottamisessa täytyy aina käyttää jonkin verran tilannekohtaista arviota, mitä ja miten paljon tallennetulta datalta halutaan nyt ja jatkossa. Joitakin kohteita on hyvä tallentaa aina uudestaan ja uudestaan, jolloin dataa kertyy myös ajallisessa perspektiivissä. 

Massiivinen ”kaiken” 3D-tallentaminen ei ole ehkä vielä ihan lähitulevaisuudessa realismia museoissa, mutta 3D-skannauksilla voidaan jo nykyään täydentää kokoelmien joidenkin osien tallennusta perinteisten tallennusmenetelmien rinnalla. Esimerkiksi näyttelyiden ohessa voidaan lisätä saavutettavuutta tuomalla esineitä 3D-malleina yleisön nähtäville internetissä. Myös etäisempien maastokohteiden ja vastaavien saavutettavuutta voidaan edistää luomalla niistä hyvin autenttisen tuntuisia 3D-malleja skannaamalla tai fotogrammetroimalla. 


3D:llä on runsaasti käyttökohteita museaalisessa työssä, kun niitä vain jäljitetään ja hoksataan ottaa käyttöön. Kyse on ennen kaikkea uudesta, täydentävästä tallentamisen menetelmästä. Ehkä jonkun vuosikymmenen tai parin kuluttua tekniikan kehittyessä ja halventuessa 3D-tallentaminen on jo ensisijainen tapa, jota kuvat, videot ja piirrokset lähinnä täydentävät. Olen jopa aika varma, että digitalisaation edistyessä siihen tullaan myös menemään ennen pitkää.






3D-malli: 
Tomi Leskinen / Turun museokeskus 

Kirjoittaja: 
Marjo Aurekoski-Turjas
Tutkija
Turun museokeskus

Lähteet: 
Turun museokeskuksen arkisto, julkisen taiteen arkisto
Seppä, Johanna, Simo Helenius, 8.6.-16.9.2018 Wäinö Aaltosen museo, Turku, Turun museokeskus 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti