Paljon puhetta miekoista

Miekka… Harva esine ihmiskunnan historiassa on niin myyttikerrostumien peittämä. Revolveri ja sähkökitara pääsevät lähelle, mutta harva muu esine kiihottaa ihmiskunnan ajatuksia niin kuin metri muotoiltua terästä. Tiedämme eurooppalaisista myyteistä kuningas Arthurin Excaliburin, Väinämöisen ilveksen pään muotoisella ponnella varustetun miekan, Damokleen miekan, Beowulfin Hruntingin. Populaarikulttuurissa kohtaamme Highlanderin katanan ja ehkäpä kaikkein kuuluisimman modernin miekan, He-Manin taikamiekan. Ne ovat kaikki erilaisia ja erilaisista lähteistä. Mutta kaikkea yhdistää tietty muotoilu ja ajatus. Jotkut populaarikulttuuria tuntevat saattavat huomata alustuksessani tiettyjä sävyjä alkuperäisestä Conan Barbaari -elokuvan introsta, jossa puhutaan teräksen salaisuudesta. Käsi pystyyn se, joka ei ole saanut viivoitinta säröille miekkaillessaan sillä!

Tämä aiheuttaa sen, että voimme löytää joskus vaikka minkälaisia miekkoja, joita myydään historiallisina. Pentagrameja ja pääkalloja koristeena, väistimissä sellaisia piikkejä ja mutkia, että ne repisivät oman ranteen auki miekkaillessa…. Lista on loputon. Toki voimme löytää historiastakin erikoisia miekkoja. Esimerkiksi Fiore Dei Liberin miekkailuoppaassa on kuva kaksintaisteluun optimoidusta miekasta, joka on jokseenkin erikoisen näköinen. Samoin saksalaiset kahden käden miekat, eli zweihänderit, voivat näyttää oudoilta. Joissain viikinkimiekoissa ponnet voivat sisältää outoja kaarevia sarvimaisia koristeita, jotka näyttävät lähinnä huonoilta vitseiltä ja Codex Manessesta voimme löytää falchion-miekkoja, jotka näyttävät julmemmilta versioilta Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Uruk-Haiden surmanvesureista. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Mutta näistäkin esimerkeistä huolimatta on normaali miekka yleensä suhteellisen yksinkertaisen näköinen, funktionaalinen tuote. Meidän pitää muistaa, että se oli ammattilaisen ase, ei tavallisen rivimiehen. Se että joku suostuisi ottamaan yllä kuvaillun pentagrammimiekan väistinpiikkeineen taistelukentälle, on yhtä järkevää, kuin jos Navy SEAL erikoisjoukkojen sotilas kiinnittäisi alasimen karbiininsa piipun alle ja tupettoman veitsen tukkiin, terä olkapäätä kohti.

Ennen kuin jatkamme, lienee syytä käydä miekan osat läpi. Mikäli aloitamme käyttäjän päästä, on ensimmäisenä ponsi. Se on metallinpala, jonka tarkoituksena on tasapainottaa miekkaa. Sen jälkeen seuraa kahva, josta pidetään kiinni. Seuraavana on muuhun miekkaan nähden poikkisuuntaan kulkeva metallinen tanko eli väistin. Väistimen tarkoitus on suojata kättä. Tämän jälkeen onkin terä, mikä on yleensä se miekan osa, minkä vastustaja kohtaa ensimmäisenä. Terässä on joskus pitkä syvennys tai useampikin. Nämä tunnetaan kevennysurana. Miekan osilla on myös paljon vaihtoehtoisia nimiä. Lukija ei siis ole väärässä, mikäli on käyttänyt jostain osasta muuta nimeä.

Mutta miltä se “oikea” miekka näyttää? Tähän on vaikea vastata suoraan. Tämä riippuu maantieteellisestä alueesta, aikakaudesta, käyttötarkoituksesta… Mutta sen sijaan että saivartelisin loputtomiin, otan esimerkiksi viikinkimiekan ja 1400-luvun pitkämiekan.

Viikinkimiekat ajoittuvat karkeasti 700-1000 luvulle, pitkämiekat taas 1300-luvusta eteenpäin jonnekin 1500-luvulle. Esimerkkimitat on otettu alan teoksista. Käsittelen myös hyvälaatuisia uudennoksia. Olen harrastanut historiallista miekkailua ja sitä kautta haltuuni on kertynyt uudennoksia erilaisista keskiaikaisista lyömäaseista.

Aloitamme ponnesta. Viikinkimiekan ponsi on yleensä ns. trilobe eli kolmilohkoinen. Oman pitkämiekkani ponsi taas on Oakeshottin typologian mukaan tyyppiä T. Se muistuttaa vanhanmallisen hajuvesipullon korkkia tai minusta enemmän kalan pyrstöä. Useita muitakin malleja oli.

Kahva ja väistin

Viikinkimiekan kahva on yleensä aika lyhyt, n. 10 cm. Kahvan aines on voinut olla ainakin puuta, nahkaa tai luuta. Pitkämiekan kahvalla on ruodon ympärillä puuta, sen ympärillä nyöri ja päällimmäisenä nahka. Verrokkimiekan kahva on 22cm pitkä. Viikinkimiekan väistimen pituus vaihtelee, samoin muoto, mutta yleensä se on juuri käden suojaava ja suora.  Pitkämiekkani väistin on 24 cm pitkä.

Terä

Viikinkimiekan terän kärjen muoto on pyöreähkö. Kärkeä kohti muodostuu kuitenkin vähän terävämpi muoto. Pitkämiekan terästä näemme taistelutekniikoiden muutosten tuoman muotoilumuutoksen. Se kapenee kärkeä kohti erittäin kapeaksi ja erittäin pistokelpoiseksi. Terän pituus on 86,4cm. Yhden verrokkiviikinkimiekan terä oli noin 70cm.

Kokonaispituus

Viikinkimiekka on yhteensä 84,2 cm pitkä. Pitkämiekan kanssa joudun taas turvautumaan kotivaraan. Se on 120cm pitkä. Miekkojen pituus vaihteli jo puhtaasti saatavuuden mukaan. Samoin erilaisten miekkamestarien näkemykset ja tyylisuunnat vaikuttivat siihen, mitä pidettiin aseen optimipituutena. Samoin vaikutti käyttäjän oma pituus. Esimerkiksi italialaisten 1400-luvun miekkailumestarien mukaan optimipituus pitkämiekalle olisi sellainen, että sen ponsi olisi käyttäjänsä rintalastan alapään kohdalla.  Sivumennen voimme mainita, että Egilin saagan mukaan optimipituus keihäälle olisi sellainen, että jos mies laittaa kätensä suoraksi keihäänsä vartta myöten, olisi ote silloin keihään terän sokkaosan ympärillä. Samoin jotkut lähteet sanovat, että tapparan sopiva pituus olisi sellainen, että sen terän ristiosa olisi käyttäjänsä viiksien kohdalla. (Voin henkilökohtaisesta kokemuksesta sanoa, että lyhyempikin toimii.) Aseiden pituutta huomioidessa olisikin sen mitattua pituutta tärkeämpää huomioida onko se hyvässä tasapainossa ja hyvä käyttää. Tätä on kuitenkin joskus vaikeaa päästä havainnoimaan. Museon valvoja voi olla yllättävän äkäinen, jos yrität avata vitriiniä miekkaa kokeillaksesi.

Paino

Kirjat eivät ikävä kyllä kerro aseiden painoa. Mutta käyttäkäämme verrokkina omia miekkojani. Noin 1000-lukulaista mallia oleva yhden käden miekkani painaa 1300g. Mikäli se olisi teroitettu, painaisi se vähän vähemmän. Sen terä on myös rahtusen liian paksu sekä keskivertoa pidempi, joten voimme huoleti olettaa, että viikinkimiekka olisi todennäköisesti kevyempi. Jämsästä löytynyt viikinkimiekka painaa täsmälleen saman verran. Vertailukohtana kevyemmästä voidaan antaa ystäväni terävä M-tyypin viikinkimiekan replika, joka painaa vain 700 g (kokonaispituus 87cm) Pitkämiekkani on 1400-luvun loppupuolen malli. Se ei ole myöskään terävä, joten tämäkin paino on yläkanttiin. Se painaa 1700g. Nämä ovat tavallisia esimerkkejä aseiden painoista. Vaikka usein luullaan ja puhutaankin miekkojen olevan hirvittävän painavia, on tämä täyttä myyttiä. Mikäli ne olisivat painaneet paljon, olisivat käyttäjien voimat loppuneet hyvinkin nopeasti kesken taistelun. 

Koristelu

Viikinkimiekkojen tunnetuimpia koristeluja olivat paja/seppänimet. Terässä saattoi olla esimerkiksi suuri INGELRII teksti. Ingelrii oli yksi oman aikakautensa isoista miekkapajoista kuten myös Ulfberth. Näitä merkkejä jopa väärennettiin. Henkilökohtainen suosikkini on miekka, jonka toisella puolella terää lukee INGELRII ja toisella ULFBERTH. Tämän aikakauden miekoissa koristelu saattoi myös olla hopea- tai kultaupotuksin tehtyjä koristekuvioita. Terässä saattoi olla myös kevyttä koristekuviota, joskus harvoin jopa kuvia eläimistä tai esimerkiksi auringosta. Kalevalassa Väinämöisen miekassa kuvataankin olevan taivaankappaleiden kuvia terässä.

                                     “Olipa miekka miestä myöten,

                                     kalpa kantajan mukahan,

                                     jonka kuu kärestä paistoi,

                                     päivä paistoi lappeasta,

                                     tähet västistä välötti

                                     hevonen terällä hirnui

                                     kasi naukuin naulan päässä

                                     penu putkessa puhusi,”

Myöhempinä aikakausina miekkojen koristelu oli enimmäkseen kevyempää. Mutta voimme myös löytää joitain miekkoja, joissa on paljonkin koristelua. On olemassa pitkämiekka, jonka terässä on runsaasti kirjoitusta. Toisella puolella lukee +SOTTER IESUS+ +NAZARENUS+ +REX JUDEORUM+  ja toisella   +ALPHA ETO+ ADONAI+  TETRAGRAMMATON+ ELOIEL+ Sanojen seassa on vielä kristittyjen symbolien kaiverruksia. Mistään viikinki- tai keskiaikaisesta miekasta ei tietääkseni ole löytynyt kuvia pääkalloista, pentagrammeista tai vastaavista.

Eri miekkatyypit

Miekkoja on kautta historian ollut kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia malleja, tyyppejä, alatyyppejä ja näiden paikallisia variaatioita. Näiden eroa on joskus myös vaikea määritellä. Esimerkiksi otan yksiteräisen viikinkimiekan. Mikä olennaisesti erottaa sen myöhemmästä yksiteräisestä miekasta kuten falchionista tai saksalaisesta “sotaveitsestä” kriegsmesseristä? Kenties juuri ulkonäölliset erot ovat helpoin metodi erotella miekat? Ponnen muoto, terän pituus ja muoto, väistimen muoto sekä käyttötekniikat määrittävät ehkä parhaiten miekan tarkempaa määritelmää. Esimerkiksi edellä mainittua falchionia käytetään täysin eri tavalla kuin pitkämiekkaa. Pitkämiekka oli notkea kahden käden ase, joka kelpasi niin pistämiseen kuin lyömiseen, kun taas falchion oli yhden käden yksiteräinen viidakkoveistä muistuttava ase, joka sopi kärkipainoisuutensa vuoksi erittäin hyvin raskaisiin lyönteihin. Se kelpasi joidenkin näkemysten mukaan myös leirityökaluksi.

Yleisesti voidaan tehdä jako yhden ja ns. puolentoista käden miekkoihin eli pitkämiekkoihin.

Yhden käden miekka on tuttavallisemmin yleensä vain miekka. Sitä käytetään aina yhdellä kädellä ja toisessa pidetään jonkinlaista kilpeä.

Pitkämiekat ovat miekkoja, joita yleensä käytetään kahdella kädellä, minkä huomaa kahvan pidemmästä pituudesta. Esimerkiksi hevosen selästä niillä voi lyödä myös yhdellä kädellä. Nämä miekat tulivat käyttöön myöhäiskeskiajalla. Haarniska oli tällöin kehittynyt sen verran, ettei kilpi ollut enää välttämättömyys, mahdollistaen toisenkin käden käytön miekan ohjaamisessa.

Pitkämiekat ovat aina olleet kaksiteräisiä, mutta kuten jo mainittiin, yhden käden miekkoja löytyi myös yksiteräisenä variaationa. Näiden lisäksi löytyi monia pitkiä veitsimalleja, erilaisia tikareita, keihäitä, kirveitä ja muita pahantekovälineitä. Mikäli menemme Euroopan ulkopuolelle, tulee vaihtoehtoja ja variaatiota vieläkin enemmän. Näiden kaikkien tunnistaminen olisi jo oman kirjoituksen aihe.

Tunnistuksessa käytetään apuna erilaisia typologioita. Itse suosin Ewart Oakeshottin typologiaa, mutta muitakin löytyy. Esimerkiksi viikinkimiekkoja tulkitaan usein Jan Petersenin tai Alfred Geibigin typologian mukaan, Petersenin ollessa kaikkein suosituin. Kaikki nämä ovat laadullisesti samaa tasoa. Kyse on lähinnä siitä, kuinka tahtoo miekkoja tulkita.

Mutta entäs se vallonimiekka mistä video kertoo?

Vallonimiekka on yksi versio ns. basket hilt -miekasta, eli miekasta jossa on korimainen kättä suojaava kahva. Muista kaltaisistaan sen erottaa yleensä parhaiten väistimessä peukalon puolella oleva rengas, mikä suojaa kättä siltä puolelta. Samankaltaisia miekkamalleja on runsaasti ja joskus eri alatyyppien ero on veteen piirretty viiva. Vallonimiekka on 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla käyttöön otettu alatyyppi.

Vallonimiekkaa suosittiin länsi-Euroopassa mm. Saksassa, Alankomaissa ja Skandinaviassa. Näitä käyttivät niin sotilaat kuin herrasmiehet. Kolmekymmentävuotisessa sodassa ruotsalaiset armeijat hankkivat näitä sotilaittensa käyttöön. Outoa on, että vallonimiekat tehtiin Saksassa, eikä Vallonian alueella. Nimen alkuperälle on monia teorioita. Esimerkiksi se, että nimi olisi keksitty huomattavasti myöhemmin löytöpaikan perusteella, tai että Ranskan armeija olisi saanut näitä miekkoja suuria määriä saaliiksi Vallonian alueella ja he olisivat alun perin alkaneet kutsumaan sitä vallonimiekaksi. Vallonimiekoissa sekä näiden sukulaismalleissa saattoi olla enemmänkin koristelua, etenkin käden suojuksissa. Mutta se riippui käyttäjän varallisuudesta tai sotilaan saalisonnesta.

Lisää luettavaa

Nämä teokset ovat eri tasoisia ja eri lähtökohdista kirjoitettuja sekä joskus myös eri lukijakunnalle. Mutta mikään näistä ei johda lukijaa harhaan, tai anna kuvaa, että miekoissa olisi kuvia pentagrammeista ja pääkalloista.

Line, Philip, The Vikings and Their Enemies: Warfare in Northern Europe, 750-1100

Moilanen, Mikko, Viikinkimiekat Suomessa

Oakeshott, Ewart, The Archaeology of Weapons: Arms and Armour from Prehistory to the Age of Chivalry
European Weapons and Armour: From the Renaissance to the Industrial Revolution
A Knight and His Weapons
Records of the Medieval Sword

Siddorn John Kim, Viking Weapons & Warfare

Peirce Ian, Swords of the Viking Age

Jukka Salonen