Uusia teoshankintoja: Harri Pälvirannan Hakatut-sarjaa

Teokset tarkastetaan taloon tuotaessa. Priimakunnossa!

Turun Museokeskus osti hiljattain tutkija-valokuvataiteilija Harri Pälvirannalta viisi Hakatut-sarjaan kuuluvaa teosta. Sarja on kuvattu Turussa, mutta kuvien kertoma tarina Turusta on karuudessaan poikkeuksellinen. Emme ole tottuneet katsomaan kuvia hakatuista ihmisistä.

Poikkeavan historian kertominen onkin ollut eräs Pälvirannan motiiveista. Sarjaan kuuluu 33 valokuvaa, joista kunkin tarkoitus on nimenomaan näyttää fyysisen yhteenoton aiheuttamat vammat ja merkit kehossa. Huolimatta siitä, että katuväkivalta on laajasti tunnistettu ongelma, ei sitä oteta Pälvirannan mukaan vakavasti. 

On eri asia nähdä haavoittuneet kasvot kuin lukea uutinen, jossa kahden ihmisen sanotaan tapelleen Kauppatorilla lauantain vastaisena yönä. Tappelut ja väkivaltaisuus ovat aina olleet osa suomalaista yöelämää. Uutisetkaan eivät kuitenkaan kuvaile katuväkivallan yksityiskohtia - niiden visuaalisesta esittämisestä puhumattakaan.

Yhteenotoista ei siis ole ollut valokuvia, ja juuri tämän Pälviranta halusi muuttaa. Kuvaamalla tilanteita jopa juuri silloin kun ne tapahtuvat - dokumentoiden tappeluitakin - hän halusi antaa kasvot suomalaiselle katuväkivallalle. Hänen mukaansa näiden fyysisten vammojen näyttäminen ei ole läheskään niin järkyttävää kuin vallitseva, hiljainen hyväksyntä katuväkivaltaa kohtaan.

Kaikki viisi teosta. Rajauksella on rajattu pois verisiä kasvoja, jotka voivat järkyttää joitain lukijoita.

Tuodessaan Museokeskuksen ostamat viisi teosta Wäinö Aaltosen Museolle Turkuun kertoi Pälviranta sarjasta lisää. Kaikki sarjan kuvat on kuvattu Hasselblad-filmikameralla keskikoon filmille. Sarja on kuvattu vuosien 2006-2007 aikana, ja silloin jo yleistyneestä digitaaliteknologiasta huolimatta juuri filmin käyttö oli merkityksellinen valinta. Tekniikka eli filmi yhdistettynä kovaan salamaan viittaa aivan 1800-luvun lopun rikoskuvastoon erityisesti New Yorkissa. Sarjaa ovat innoittaneet ainakin rikoskuvaajat Jacob Riis, WeeGee ja Enrique Metinides.

Englanninkielinen termi expose kuvaa tekniikkaa hyvin, sillä se merkitsee suomeen käännettynä yksinkertaisesti valottamista eli kuvan ottamista, mutta sanan kirjaimellinen merkitys on paljastaminen. Kuvissa paljastettua kohdetta kaikkine haavoineen tarkastellaan kaunistelemattomasti. Kaikki teokset ovat käsinvedostettuja kromogeenisia värivedoksia pohjustettuna Dibond-levylle, joiden päällä on UV-laminaatti. Myös käsinvedostaminen oli tietoinen valinta. Pälviranta myönsi, että digikuvia hän olisi todennäköisesti korjaillut ainakin jonkin verran. 

Oli mielenkiintoista kuulla taiteilijalta siitä, että tämä työtapa ei olisi ehkä enää mahdollinen. Hän kuvasi ensin yksin, ja myöhemmin kulki poliisien mukana öisin. Poliisi teki selväksi, että Pälviranta oli mukana siviilinä ja vastaisi itsestään - poliisi ei siis voisi ottaa vastuuta hänestä esimerkiksi loukkaantumisten osalta. Taiteilija ei kuulemma pääsisi enää poliisien mukaan vain allekirjoittamalla vaitiolovelvollisuuskaavakkeet ja muut, sillä erilaiset tosi-tv -sarjat ovat vaikuttaneet poliisien työhön. Toisaalta Pälviranta naurahti, ettei enää jaksaisikaan tällaisia yökeikkoja kahta vuotta.

Nainen ja lapsi katselevat teoksia. (Wäinö Aaltosen teos Tulevaisuus 1960-luvulta)

Miten taiteilija on sitten onnistunut saamaan ihmisiltä luvat kuvien ottamiseen? Pälviranta kertoi, että hänen täytyi lähestyä kuvattavia oman eettisen harkintansa varassa. Toisin sanoen: hän päätti itse, kuka oli tarpeeksi hyvässä kunnossa ymmärtääkseen projektin luonteen. Luvat kysyttiin suullisesti, ja kullekin kuvattavalle hän kertoi koostavansa teossarjaa, joka tutkii väkivallan arkipäiväisyyttä.

Erästä kuvaa taiteilija joutui käymään läpi kuvattavan kanssa näyttelyn jo avauduttua. Kyseisen henkilön isä oli nähnyt lapsensa kuvan Ylen televisiouutisissa, ja kuvattu otti sen vuoksi yhteyttä Pälvirantaan. Tapaus osoitti, että toinen media voi helposti antaa vääristyneen vaikutelman samasta aiheesta.

Pälviranta keskusteli henkilön kanssa puhelimitse, ja hyvähenkisen keskustelun aikana tälle selveni paremmin tekijän näkökulma aiheeseen. Vaikka keskustelu vaikutti ensin riittäneen asian käsittelyyn, pian Pälvirantaan otti yhteyttä myös lakimies saman kuvan tiimoilta. Asia lopulta selvisi ilman tutkintapyyntöä. On toki ymmärrettävää, että aihe voi tuntua arkaluontoiselta ja vaikealta. Luvan saaminen on merkittävä osa työtä, sillä ilman sitä tällaisessa projektissa mahdollisia syytteitä olisivat olleet kaupallinen hyväksikäyttö, yksityisyyden loukkaaminen ja kunnianloukkaus.

Juuri tästä syntyy Hakatut-sarjan sähköisyys: Pälviranta on tehnyt pitkäjänteisesti sarjaa, joka tuntuu intiimiltä, yksityiseltä, pelottavaltakin. Kyseessä on todellakin ainutlaatuinen lisäys tarinaan, jota Turusta kerrotaan.


Lisää aiheesta: 
Kaleva.fi: Veren väri vaihtelee
Taiteilija: Toden tuntua galleriassa
Blazm: Harri Pälviranta: Battered
Mustekala.info: Harri Pälviranta, Hakatut/Battered, Galleria Uusitalo 29.11. – 21.12.2007
Suomen valokuvataiteen museo: Ihmisiä suviyössä


Anni Savolainen
Korkeakouluharjoittelija
Turun museokeskus