Kansakoulun opetustaulu

Sata vuotta sitten kansakoulun opetustaulu saattoi olla ensimmäinen pienen ihmisen näkemä värikuva Vielä ei eletty nykyisen kaltaista visuaalisten virikkeiden tulvaa. Pitkään, itsenäisenkin Suomen aikana opetustaulut tarjosivat monille ensikosketuksen kotimaan muiden kolkkien oloihin, vieraista kulttuureista puhumattakaan.

Kansalliseen heräämisen ja suomalaisuuden määrittelyyn erottamattomasti kietoutunut kansakoululaitos oli alusta alkaen ottanut tavoitteekseen johdattaa lapset yleisinhimilliseen sivistykseen. Vanhojen säätykäsitysten murentuessa myös ajatukset ”alempien kansanluokkien” synnynnäisesti alemmasta älystä ja moraalista olivat laimenneet. Kansakuntaa luotaessa ei ollut varaa syrjiä ainuttakaan ihmistainta, vaan jokaiselle oli suotava mahdollisuus kasvuun ja kehittymiseen. Oikeudenmukaisuuden tavoitteen vastapainoksi lapselle asettui velvollisuus kasvaa isänmaataan palvelevaksi, hyödylliseksi kansalaiseksi.

Alakoululainen johdatettiin ympäristöopin ja maantieteen tunneilla tutustumaan ensin kotipiiriin, kotiseutuun ja Suomeen. Myöhempinä vuosina näkymiä avarrettiin kohti koko maailman ymmärtämistä. Mutta opettajan persoonasta riippui paljon. Millä tavoin kuva tummaihoisista afrikkalaisista on esitelty nuorille mielille? Lapsi ilman ennakkoluuloja on kenties tunnistanut kuvassa tuttuja asioita: sepän työssään, kotieläimiä, toisen lapsen. Mutta vierasta kulttuuria on voitu myös vähätellä vertailun kautta: erilaista - siis väärin, huonompaa ja halveksittavaa.

Suomalaisuutta kirjoittanut ja yhtenäistä kansaa luonut projekti kiertyi omaan ansaansa, jos halveksunnan malli opittiin, eikä tavoiteltua oikeudenmukaisuutta haluttu vuosikymmenten vaihtuessakaan ulottaa maantieteellisten rajojen yli. Sieltä valtakunnanrajoja kiertävästä kehästäkö se yhä periytyy, toiseuden viha?

Johanna Viitaharju, tutkija
Turun museokeskus

Teksti on julkaistu osana Museokeskuksen kokoelmakirjaa 101 esinettä (2016).
Kuva: Raakkel Närhi, TMK.