Blogi on muuttanut!

Kukkuu kokoelmista on muuttanut turku.fi-sivustolle, eikä blogia enää päivitetä tässä osoitteessa. 

Löydät blogin nyt osoitteesta:

Kukkuu kokoelmista!

https://www.turku.fi/blogit/kukkuu-kokoelmista

Kuunvalossa: Kuuaiheiset taideteokset Turun kaupungin taidekokoelmassa

Kuusta puhuttaessa tulee mieleen adjektiiveja kuten mystinen, runollinen, melankolinen, tunteellinen ja niin edelleen. Perinteisesti kuun vaiheiden on uskottu vaikuttavan ihmisen psyykeen. Englannin kielen sanaa lunatic kuvaillaan Online Etymology -sanakirjassa ajoittaisen hulluuden mielentilana, joka on riippuvainen kuun muutoksista. Sana tulee vanhasta ranskankielisestä sanasta lunatique, hullu, tai suoraan myöhäislatinan sanasta lunaticus, "kuun iskemä" (lat. luna, kuu). Suomessakin on sana "kuuhullu", joka viittaa kuun epävakaaksi tekemään henkilöön. 

Eri puolilla maailmaa on kuuhun liittyviä myyttejä ja kansantarinoita. Esimerkiksi läntisessä kulttuurissa on kansantaruja ihmismäisestä oliosta, joka muuntautuu ihmissudeksi täyden kuun aikaan ja käy pahaa aavistamattomien uhriensa kimppuun. Itäisessä mytologiassa kuussa asustaa jänis, joka valmistaa kuolemattomuuden eliksiiriä kuun jumalattaren kanssa. Toisen tarinan mukaan muinaisina aikoina kuunpimennyksen ja auringonpimennyksen uskottiin johtuvan koirasta, joka söi kuun tai auringon. Skandinaavisessa mytologiassa on samankaltainen tarina, mutta tarinassa on koiran sijaan kaksi sutta, Sköll ja Hati. Sköll jahtaa aurinkoa ja Hati jahtaa kuuta.  

Näistä mielenkiintoisista kansantaruista ja myyteistä näkee, miten kuu on kiehtonut ihmisiä muinaisista ajoista. Pitkään kuu on toiminut myös muusana monille taiteilijoille. Lukemattomissa taideteoksissa näkyy kuun eri vaiheita.

Saarenneito

Turun kaupungin taidekokoelmasta voi löytää kuuaiheisia teoksia. Yksi tällainen on Wäinö Aaltosen litografia Saarenneito (1936). Kuunkierron on uskottu liittyvän hedelmällisyyteen ja naisellisuuteen. Naisen siluetti näkyykin monissa kuu-aiheisissa taideteoksissa. Saarenneito liittyy suomalais-ugrilaisiin kansantaruihin. Saaren neito mainitaan kansalliseepos Kalevalassa. Viron ja Inkerin maailmanluomistaruissa saari syntyy linnun munasta ja ensimmäinen ihminen, neito, ilmestyy saarelle.

Luonnossa kuun painovoima vaikuttaa merenpinnan laskuun ja nousuun, joka tunnetaan vuorovesi-ilmiönä. Piirros esittää saaren neitoa kahlaamassa, ja mahdollisesti tanssimassa kuunvalossa. Tila neidon ympärillä on taidokkaasti ja hienovaraisesti jätetty tyhjäksi luoden vaikutelman siitä, että neito kylpee kuun valossa. Teoksessa yhdistyvät toisiinsa hedelmällisyyden, vesistöjen, naisellisuuden ja luomisen teemat. 

Wäinö Aaltonen: Saarenneito, luonnos, 1936, litografia.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi / Turun museokeskus.

Atlantis ja Pegasos

Toinen Wäinö Aaltosen kuuhun liittyvä teos on kaksiosainen maalaus Atlantis ja Pegasos (1930). Molemmissa maalauksissa on syvänsininen tausta ja kirkas kuu osittain "pilvien" peitossa. Kuitenkin tarkemmin katsottaessa voi huomata, että pilvet muistuttavat ihmisen profiilia ja hevosmaista lentävää taruolentoa, Pegasosta. Maalauksessa kreikkalaisista myyteistä tunnetulla Pegasoksella ratsastava naishahmo lentää kirkkaan kuun ohi. Hahmot ovat yksinkertaisia ja geometrisiä, missä näkyy kubismin vaikutus Wäinö Aaltoseen.

 

Wäinö Aaltonen: Atlantis ja Pegasos, 1930, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Aleks Talve / Turun museokeskus.

Kuumaisema

Kuumaisema (1979) on puolalaisen taiteilija Lucjan Mianowskin litografia. Teoksessa on sommiteltu useita ihmishahmoja kuvioidulle taustalle, ja kaiken yllä kohoaa kuunsirppi. Kuun sirppi on kuukalenterin kolmas päivä, mutta sirppi voi myös viitata kuuhun yleisesti ilman yhteyttä mihinkään sen vaiheeseen. Kuumaisemassa näkyy tiiliseiniä, portaita ja taustalla primitiiviseltä näyttäviä kuvioita. Kuvioiden ja ihmishahmojen koostumus luo kolmiulotteisuuden illuusion. Mianowski yhdistää töissään usein ihmisiä, luonnonympäristöjä ja ilmiöitä surrealistisella tavalla. Hänen teoksissaan on pop-taiteen ja surrealismin vaikutteita.

Lucjan Mianowski: Kuumaisema, 1979, litografia.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi / Turun museokeskus.

Kirjoittaja: 

Ching Lam Yeung 

Museoassistentti

Turun museokeskus 

Blog text in English and in Chinese here.

Lähteet:

Takanen, Ringa. “Kahlaajasta Kotini puutarhaan – Myyttiset naishahmot ja vesi Wäinö Aaltosen tuotannossa” Wäinö Aaltonen. Poseerauksia. 2017. Turun museokeskus.

Online Etymology Dictionary. "Lunatic." https://www.etymonline.com/word/lunatic (haettu 16.4.2020)

Uusiseelantilainen ja suomalainen taide kohtaavat International Urban Art Exchange -projektissa Turussa

Sirpa Särkijärvi, Pink Sunset, 2009, akryyli kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Martti Puhakka.

Uuden-Seelannin Wellingtonissa alkuvuodesta esillä ollut, uusiseelantilaisten ja suomalaisten taiteilijoiden teoksia esittelevä virtuaalinäyttely tulee heinäkuussa nähtäväksi Turun kaupunginteatterin led-näytölle. 

Kansainvälisen yhteistyön tuloksena syntynyt digitaalinen näyttely sopii erittäin hyvin elämäämme pandemian aikaan. Se yhdistää eri puolilla maailmaa eläviä ihmisiä fyysisestä etäisyydestä huolimatta.  Hanke tuo taidetta katukuvaan ja monipuolistaa taiteen käyttöä julkisen tilan media-alustoilla. Näyttelyssä on kuvina yhteensä 240 taideteosta ja kolme videoteosta. 

Kansainvälisessä taiteenvaihtohankkeessa ovat mukana Turun museokeskus, Taiteen edistämiskeskus, Video Art Festival Turku (VAFT) -tapahtumaa järjestävä Ääriö ry ja uusiseelantilaisena kumppanina konseptin luonut Urban Art Foundation. 

Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvat teokset ja VAFTin valitsemat videoteokset sekä uusiseelantilaisten taiteilijoiden teokset olivat tammi-helmikuussa esillä digitaalisilla mainosnäytöillä ympäri Uutta-Seelantia katukuvassa ja 18 kauppakeskuksessa, sekä Wellingtonin New Zealand Academy of Fine Arts -galleriatilassa. Suomalaisilla on tilaisuus nähdä sama kattaus Turun Kaupunginteatterin isolla led-seinällä aikavälillä 29.6.-12.7.2020. Näyttö on toiminnassa kesäaikaan arkisin 7.30-17 ja viikonloppuisin 10-17.

Suomalaiset taideteokset ovat pääosin turkulaista nykytaidetta 2000-luvun alusta nykypäivään. Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana ovat muun muassa Annika Dahlsten, Markku Laakso, Minna Sjöholm, Sirpa Särkijärvi, Sampsa Sarparanta, Ulla-Maija Kallinen, Kati Immonen ja Heikki Marila. Edustettuna on myös muutama taidekokoelman klassikko: Wäinö Aaltonen, Jussi Mäntynen ja Manno Kalliomäki. 

Sampsa Sarparanta: Kaiken hyvän vartija, 2013, öljy pleksille.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen.

Turun kaupungin taidekokoelmasta mukana olevien teosten teemat vaihtelevat arjen kuvauksista luontoa, suomalaista mielenmaisemaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviin aiheisiin.  Sirpa Särkijärven maalauksessa Pink Sunset (2009) on ikuistettu ystävykset auringonlaskun aikaan Turun kävelykadulla. Sampsa Sarparannan teokset Kaiken hyvän vartija (2013) ja Angry Birds (2013) taas käsittelevät tuoreesti nykyajan lapsuutta.

VAFTin esittämät videoteokset ovat Artor Jesus Inkerön kehonmuokkausta tarkastelevaan projektiin nivoutuva Swole (2017), Henrik Malmströmin buenosairesilaisia työntekijöitä ja työtä dokumentoiva Laburo (2017) sekä videokollektiivin SUOMINEN/TOIVANEN teos We Shoot Footage III (2019), joka on poeettisesti latautunutta semidokumentaarista ajan kuvaa.

Still-kuva Artor Jesus Inkerön videoteoksesta Swole (2017).
Taiteilijan omistuksessa. Kuva: VAFT.

Uusiseelantilaisten taiteilijoiden osuuden on kuratoinut Urban Art Foundation ja teokset ovat peräisin eri gallerioiden ja taiteilijoiden omista kokoelmista. Mukana on teoksia muun muassa taiteilijoilta Sara Hughes, Grant Sheehan, Derek Cowie, John Pule ja Heather Straka. Aiheet vaihtelevat abstraktioista interiööreihin, asetelmiin ja muotokuviin. Teokset luovat katsauksen uusiseelantilaisen nykytaiteen eri ilmentymiin. Luontoakaan ei ole unohdettu: Paul Martinsonin taiteessa värikkäät kalat ja linnut vievät ajatukset Oseaniaan. Vanhimmat uusiseelantilaiset teokset ovat 1970-luvulta, uusimmat muutaman vuoden takaa. 

Kirjoittaja:

Ringa Takanen

Tutkija

Turun museokeskus

Blog text in English and in Chinese here

NÄYTTELYN KAIKKI TAITEILIJAT

Suomi

Turun kaupungin taidekokoelma

Aaron Hiltunen

Annika Dahlsten

Elina Ruohonen

Erika Adamsson

Heikki Marila

Heli Kurunsaari

Henna Aho

Jaana Paulus

Jari Silomäki

Jorma Hyttinen

Jussi Mäntynen

Kati Immonen

Kristina Isaksson

Manno Kalliomäki

Markku Laakso

Markus Henttonen

Merja Pitkänen

Minna Sjöholm

Sami Korkiakoski

Sampsa Sarparanta

Sirpa Särkijärvi

Susanna Majuri

Tiina Vainio

Ulla Jokisalo

Ulla-Maija Kallinen

Veronika Ringbom

Ville Laaksonen

Wäinö Aaltonen

Wilma Touru

VAFT – Videoteokset:

Artor Jesus Inkerö

Henrik Malmström

SUOMINEN/TOIVANEN

Uusi-Seelanti:

Derek Cowie

Dick Frizzell

Graham Fletcher

Grant Sheehan

Heather Straka

John Crawford

John Drawbridge

John Pule

John Walsh

Karl Maughan

Liam Barr

Paul Martinson

Sara Hughes

Kalle Akkola ja näkymiä Kupittaan Saven toiminta-aikaan

Turun museokeskus sai loppuvuodesta 2019 lahjoituksena taiteilija Kalle Akkolan teoksia ja Kupittaan Savi Oy:n keramiikkaesineistöä, jotka täydentävät kokoelmia paitsi turkulaisen taiteen myös muotoilun ja teollisuushistorian näkökulmasta. 

Kalle Akkola: Lakko Kupittaan Saven tehtaalla,  1928, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus.

Kalle Akkola 

Turkulainen taiteilija Kalle Akkola (1900–1967), syntyjään Karl Keihäs, oli turkulaisen kivityömiehen Karl Edvard Keihään (1872–1907) ja Maria Aleksandra Keihään (1877–1957, os. Manninen) poika. Akkola opiskeli Turun Piirustuskoulussa lukuvuodet 1915–1918, jolloin häntä opettivat ainakin taidemaalarit Ragnar Ungern (1885–1955), Teodor Schalin (1882–1960) ja Santeri Salokivi (1886–1940). 

Kalle Akkola: Omakuva (museon nimeämä),  s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Itäharjulla asunut Kalle Akkola teki pitkän uran Kupittaan Saven keramiikkatehtaalla koristemaalarina. Akkola toteutti paljon tilaustöitä, joissa hänen monipuolisuutensa tekijänä pääsi esille. Kuvataiteilijana Akkola on tunnettu maisema- ja laatukuvien tekijänä. Turun museokeskukselle lahjoitettujen maalausten joukossa on lisäksi nykyisen TYKSin T-sairaalan vaiheilla sijainneen Kupittaan Saven tehdasmiljöötä kuvaavia teoksia. Maalaukset antavat arvokkaan näkymän nyt jo kadonneen keramiikkatehtaan arkeen ja tunnelmiin. 

Kalle Akkola: Työskentelyä Kupittaan Savessa (museon nimeämä), 1935, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Turun museokeskus. 

Kalle Akkola: Tehdasmiljöö (museon nimeämä), s.a., öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma.  Kuva: Turun museokeskus.

Kupittaan Saviosakeyhtiö 

Vuonna 1921 perustettu Kupittaan Saviosakeyhtiö oli keramiikka-alan yritys, joka valmisti tiilien ja kaakelien ohella niin käyttö- kuin koriste-esineitä. Tehdas pystyi pitämään tuotannon käynnissä ympäri vuoden, sillä se otti käyttöön ensimmäisenä Suomessa polttouunien lämpöä hyväksi käyttävän kuivaamon vuonna 1923. Neljä vuotta kuivaamon käyttöönotosta tehtaalla sattui tuhoisa tulipalo, minkä jälkeen paikalle nousi nelikerroksinen, betonista ja tiilestä rakennettu tehdas. Punasaven kuljettamista varten tehtaalta kulki Aurajoen rantaan Halisissa oma savirata. 

Tehtaan valikoimaan tulivat 1930-luvulla hapon- ja tulenkestävät tuotteet, ja materiaaleiksi nousi punasaven rinnalle Englannista tuotu vaalea savi, jota poltettiin uusissa sähköuuneissa. Tehtaan tuotteita esiteltiin myös ulkomaisissa näyttelyissä, mm. Pariisin maailmannäyttelyssä 1937, missä tehdas ylsi palkintosijoillekin. Rakennustekniikan kehitys kuitenkin tuotti kuitenkin vaikeuksia tiiliteollisuudelle, ja yhtiön toiminta päättyi konkurssiin vuonna 1969. 

Kupittaan Savi Oy:n tehdasrakennuksia noin 1930-luvulta. Etualalla on polttopuita sekä ilmeisesti tiiliä. 
Niiden takana on kuorma-auto. Vasemmalla on nelikerroksinen tehdasrakennus, ja sen oikealla puolella on pienempiä tehdas- ja varastotiloja. Oikealla kohoaa kaksi korkeaa savupiippua.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saviosakeyhtiön tehdasalue 1940-luvulta tai 1950-luvun alusta.
Kuva: Turun museokeskus. 

Sisäkuva Kupittaan Saven tehtaalta.
Kuva: Mauno Mannelin/Turun museokeskus 

Kupittaan Saven tekijöitä ja teoksia 

Kupittaan Saven esineet syntyivät tyypillisesti taiteilijan, savenvalajan ja koristemaalarin yhteistyönä. Monet koristemaalareista olivat Turun piirustuskoulun käyneitä ammattitaiteilijoita. Vastavalmistuneet kuvataiteilijat hakivat keramiikkatehtaan maalarisalista oppia ja kokemusta ennen siirtymistään muualle. Esimerkiksi Arabialle suunnitellut Heljä Liukko-Sundström (1938–) oli uransa alussa Kupittaan Saven palveluksessa. Kaikista tehtaalla toimineista suunnittelijoista ja koristemaalaajista, puhumattakaan heidän signeerauksistaan, ei valitettavasti ole olemassa kattavaa luetteloa. Signeerauskäytäntö lisäksi vaihteli. 1950-luvulla kuitenkin vakiintui käytännöksi, että esineen suunnittelija ja koristemaalari merkitsivät kumpikin esineen pohjaan puumerkkinsä. 

Akkola-lahjoituksen yhteydessä saatu kahdentoista keraamisen esineen kokonaisuus on tervetullut täydennys museon esinekokoelmaan. Lahjoituksen mukana saatiin sekä Akkolan että muiden koristemaalareiden käsialaa olevia maljakoita, kannuja, ruukkuja sekä koristelautasia. 

Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa tyylikäs Kalle Akkolan pojan, Esko Akkolan (1936–2019), koristemaalaama maljakko, jonka kylkeä kiertää kuva Kupittaan Saven tehdasmiljööstä. Maljakon pohjassa näkyy Esko Akkolan maalaaman signeerauksen (A-kirjain, jonka vierellä pienemmällä ”E”) lisäksi tehtaan massaleima ”MADE IN FINLAND” ja ”KUPITTAA”, jotka otettiin käyttöön 1930-luvulla. 

Toisin kuin esimerkiksi Arabian tehtaalla, Kupittaan Savessa ei käytetty vuosileimoja, eikä kaikkia esineitä leimattu lainkaan. Aiemmin 1920-luvun massaleimassa luki ”KS OY TURKU”, ja 1950-luvulla käyttöön otettiin tussisigneeraus ”Made in Finland” sekä vuosikymmenen lopulla pakolliseksi tulleet suunnittelijan ja maalaajan nimikirjaimet. Kaiverretut nimikirjaimet puolestaan kertoisivat esineen olevan uniikki. Kultaiset ja hopeiset Piispa Henrik -tarrat olivat myös käytössä 1950–60-luvuilla, mutta ne ovat saattaneet ajan saatossa monesta esineestä jo irrota. 

Esko Akkolan Kupittaan Saven tehdasympäristöä esittävä koristemaalaus.

Klikkaa kuvia tarkastellaksesi koristemaalausta lähemmin. 

Kupittaan Saven valmistamat tuotteet ovat suosittuja keräilykohteita (muun muassa hauskat "Matti ja Maija”-pienoisveistokset), joita löytyy edelleen monesta turkulaiskodista. Turun museokeskuksenkin esinekokoelmassa Kupittaan Saven tuotteita on satoja. Kalle Akkolan maalaamiksi tunnistettuja esineitä museon kokoelmista löytyi entuudestaan kaksi. 

Tämä naisfiguurilla koristeltu seinälautanen on Kalle Akkolan käsialaa. 

Sen pohjassa on hänen signeerauksensa ”A”. 

Tämän kulhon koristemaalauksen takana on ainakin Rauno Lammela. 

Pohjassa on tehtaan tussisigneeraus. 

Tämä maljakko on signeeraamaton.

Maljakon pohjassa on kuitenkin KUPITTAA-massaleima. Tehtaan vanhoja tuotekatalogeja selaamalla voi löytyä lisätietoa esineistä. 

Nämä lahjoituksen mukana saadut maljakot ovat olleet mahdollisesti lasitekokeiluja.
Esinekuvat: Turun museokeskus.

Kirjoittajat:

Ninna Pulli 
Ringa Takanen

Tutkijat

Turun museokeskus

Lähteitä:

• Lista Kupittaan Saven suunnittelijoista (myös koristemaalarit)
• Kalle Akkola Kuvataiteilijamaterikkelissa
• Kalle Akkolaa koskeva arkistomateriaali, Turun museokeskus.
• Kupittaan Savi: Pörssitieto.fi
• Sisua, siloa ja sinappia. Merkkituotteita Turusta. Toim. Sanna Kupila. Turun maakuntamuseo - Julkaisuja 6. Turku, 2004.
• Harri Kalha, Kupittaan Saviosakeyhtiön käyttö- ja koristekeramiikka: tuotannon tyylillisen kehityksen pääpiirteitä, ABOA vuosikirja 53-54/1989-1990 Toim. Margareta Willner-Rönnholm. Turun maakuntamuseo, 1993.
• Salakari, Tuula et. al., Keräilijän aarteet: Kupittaan savi. Helsinki: WSOY, 2011.

Aeterna memoria, osa 2: Henrik Gabriel Porthanin kunniainskriptio Porthanin patsaassa

Esimerkkikuva Cygnaeuksen latinankielisestä inskriptiosta.
Sjöstrand, Carl Eneas: H. G. Porthanin muistomerkki, 250 x 137 x 200 cm, pronssi,
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Tatiana Tolonen / Turun museokeskus.

Porthanille osoitettu omistuskirjoitus löytyy patsaan takapuolelta. Se koostuu kahdesta erillisestä metallikirjaimin tehdystä piirtokirjoituksesta, joista toinen on latinaksi, toinen suomeksi. Inskriptio on Fredrik Cygnaeuksen laatima, ja piirtokirjoituksen kirjaimet tilattiin helsinkiläisestä Osberg & Baden -nimisestä konepajasta. Latinan käyttö liittyy erityisesti aiempaan akateemiseen traditioon, mutta latina viittaa myös Porthaniin itseensä, sillä hän käytti kieltä sulavasti omissa tieteellisissä teksteissään.

AETERNAE MEMORIAE

VIRO

HENRICO GABRIELI PORTHAN

PATRIA MEMOR.

Kiitollinen isänmaa Henrik Gabriel Porthanin ikuiselle muistolle.

Vaakasuuntainen viiva sekä erilainen kirjasintyyli erottavat inskriptiot toisistaan. Ylimmäinen latinankielinen piirtokirjoitus koostuu neljästä erikokoisesta rivistä, joista kolme ylimmäistä on kirjoitettu majuskelilla. Suurikokoisin niistä on Porthaniin viittaava kolmas rivi, ja ensimmäisen rivin teksti aeternae memoriae on tehty samalla tyylillä kuin kolmas rivi. Patria memor -kohdan sisältävässä viimeisessä rivissä on käytetty minuskelia. Klassisista esikuvista poiketen molemmat piirtokirjoitukset päättyvät pisteeseen.

Porthanin omistuskirjoitusten sanoja ei ole lyhennetty kuten Millerin inskriptiossa, mutta siitä puuttuu sanoja ellipsimäisesti. Piirtokirjoituksen lukija tietää kontekstista, että subjektina nominatiivissa oleva isänmaa on pystyttänyt patsaan datiivimuotoiselle Porthanille, joten sitä ei tarvitse mainita erikseen piirtokirjoituksessa. Lyhyt latinankielinen inskriptio kunnioittaa latinan asemaa kulttuurikielenä, mutta sitä seuraava suomenkielinen piirtokirjoitus viittaa 1800-luvun kasvaneeseen nationalismiin, johon suomen kielen aseman kohottaminen liittyi vahvasti. 

Auktorit Albius Tibullus (54–19 eaa.) ja Publius Ovidius Naso (43 eaa.–17 jaa.) viittaavat ikuiseen Roomaan ilmaisulla urbs aeterna. Myöhemmin keisari Hadrianuksen (76–138 jaa.) jälkeen käyttöön otettiin myös Roma aeterna. Fraasi aeternae memoriae esiintyy vuonna 309 jaa. painetussa kolikossa, jossa muistellaan Länsi-Rooman keisarin Maxentiuksen (278–312 jaa.) kanssakonsulina toiminutta, nuorena kuollutta poikaa Valerius Romulusta (AETERNAE MEMORIAE POST…  DIVO ROMVLO NVBIS). Maxentiuksen apelle keisari Maximianukselle (250–300 jaa.) painettiin samaisen ilmaisun sisältänyt kolikko vuosien 317–318 aikana. Uudella ajalla useita ruhtinaita ja valtionpäänmiehiä muisteltiin hautajaisrunoissa: Englannin kuningatar Maria II:n muistoksi painettiin vuonna 1695 oodi, jonka nimi alkaa ilmaisulla aeternae memoriae. Sama fraasi toistuu 1700–1800-lukujen taitteessa Wienissä painetuissa muistokirjoituksissa ja runoissa: muisteltuja olivat muun muassa Teschenin herttuatar Maria Kristiina (k. 1798) sekä Itävallan arkkiherttua Alexander Leopold (k. 1795). Sanavalinta aeternae memoriae kertookin siitä, miten paljon Porthanin patsaan tilaajat arvostivat Porthanin humanistisia saavutuksia. Fraasi yhdistää Porthanin patsaan myös jo antiikista alkaneeseen inskriptio- ja kirjoitusperinteeseen.

Sana viro arvonimien sijaan vaikuttaisi ensin viittaavan Porthanin ei-ylhäiseen taustaan. Ylistävät laatusanat olisi voinut tarvittaessa lisätä piirtokirjoitukseen viro-sanan jälkeen. Suomessa pystytettiin patsaita erityisesti Porthanin kaltaisille taiteen ja tieteen suurmiehille 1800-luvulla. Euroopassa samaan aikaan julkistetut veistokset kuvasivat kuitenkin historiallisia sankarihahmoja ja marttyyreita. Jos Porthan olisi ollut kuninkaallinen tai aatelinen, viro-sanan tilalle olisi mahdollisesti laitettu maininta arvonimestä. Aeternae memoriae viro esiintyy erityisesti merkkihenkilöiden muisteluun liittyvissä teksteissä ilmauksena Johannes Kahlin (1550–1614), Johann Heinrich von Seelenin (1687–1762) ja Giovan Battista Clemente Nellin (1725–1793) teoksissa. Vir-sana painottaa kuitenkin Porthaniin nimeen yhdistettynä muun muassa tämän sankariutta tieteen saralla ja miehisyyttä, sillä tässä painottavassa merkityksessä esimerkiksi roomalaiskenraali Gaius Marius oli oikea Rooman mies, vaikka hän oli kotoisin maalta (Cic. Tusc. 2.53: rusticanus, vir, sed plane vir,).

Viimeisen rivin patria memor koostuu patria-pääsanasta ja siihen liittyvästä memor-adjektiivista. Aeternae memoriae on genetiivissä, koska memor-sana vaatii genetiivin käyttöä. Memoriae … memor -toisto korostaa patsaan roolia muistomerkkinä sekä Porthanin roolia isänmaan kansalaisena. Fraasi patria memor ja hieman erimerkityksinen muunnelma patriae memor (isänmaata muistaen) esiintyy muissakin latinankielisissä teksteissä. Vuonna 1756 Lyonissa painettu hopeinen jeton eli rahake tai kolikkomainen mitali sisältää fraasin klaavapuolellaan. Latinaksi kirjoittanut belgialainen runoilija Jean-Dominique Fuss (1782–1860) käytti patriae memor -ilmaisua runokokoelmassaan Poemata Latina. Belgialaisille vapaaehtoisjoukoille omistettiin kunniamitali ensimmäisen maailmansodan vuosien 1914–1918 muistoksi. Vuonna 1926 Brysselin valtaistuinaukiolle pystytettiin Belgian kuningas Leopold II:n patsas, jossa on käytetty sanoja patria memor. Hasseltin kaupungissa Belgiassa on Raf Mailleux’n suunnittelema ja vuonna 1961 valmistunut useiden Belgian sotien vapaaehtoisjoukoille omistettu patsas, jossa isänmaa muistelee vapaaehtoisiaan (voluntariis patria memor).

Antiikin inskriptioiden tekstikonventiot ja niiden muutokset näkyvät monin eri tavoin turkulaisissa piirtokirjoituksissa. Sananvälit on ilmaistu inskriptioissa väleinä eikä pienellä interpunctus-nimisellä pisteellä tai kolmiolla: 200-luvun jaa. jälkeen interpunctus hävisi käytöstä, ja tekstiä alettiin kirjoittaa scripta continua -tyylillä muutaman vuosisadan ajan. Tämän jälkeen kirjoitus kehittyi jälleen siihen, että sananvälien selventämiseksi otettiin uudelleen käyttöön apukeinoja, joihin tyhjä tila eri sanojen välillä kuului. Pisteen käyttäminen Porthanin kunniapiirtokirjoituksen lopussa on myös uudempi ilmaisutapa, joka osaltaan erottaa latinankielisen inskription sitä seuraavasta suomenkielisestä inskriptiosta. Minuskelin käyttö on myös antiikin roomalaisten suosiman majuskelikirjoituksen jälkeen kehittynyt kirjoitustapa piirtokirjoituksissa. Porthanin muistomerkin valmistus- ja kunniainskriptiot ovat siis sekä oman aikansa tuotteita että antiikin perinteiden inspiroimia.

Kirjoittaja

Emmi Kivimäki

Museoassistentti

Turun museokeskus

Lähteet

“Aeternae Memoriae”. Teoksessa Stevenson, Seth William, Charles Roach Smith, Frederic William Madden: A Dictionary of Roman Coins, Republican and Imperial. London: George Bell and Sons, 1889, s. 22.

Eichner, Heiner: ”Reklameiamben aus Roms Königszeit”. Die Sprache, 34, s. 207–238.

Gordon, Arthur E. "Notes on the Duenos-Vase Inscription in Berlin." California Studies in Classical Antiquity 8 (1975): 53-72. Accessed April 16, 2020. doi:10.2307/25010682.

Keil, Wilfried E.: “Remarks on patron inscriptions with restricted presence”. Teoksessa Camps, Jordi (Ed.), Manuel Castiñeiras, John McNeill ja Richard Plant (toim.). Romanesque Patrons and Processes. London: Routledge, 2018, s. 30–41.

Kingdom of Belgium: Volunteer Combatant's Medal 1914-1918. Haettu 16.4.2020 osoitteesta https://www.medals.org.uk/belgium/belgium036.htm.

Laaksonen, Hannu, Knut Drake, Juhani Kostet, Eeva Mikola, ja Magnus Nikula: Turun Latinankieliset Piirtokirjoitukset: Latinska Inskrifter I Åbo. Turku: Turun maakuntamuseo, 1984.

Lahtinen, Mikko: Fredrik Cygnaeus aristokraatti – demokraatti. Tampere: niin & näin. Haettu 16.4.2020 osoitteesta   https://netn.fi/lehti/niin-nain-308/Cygnaeus.

Martinolli, Eero. ”H. G. Porthanin muistopatsaan syntyhistoria”, Turun Historiallinen Arkisto XVI. Artturi H. Virkkusen syntymän 100-vuotismuistoa 19.1.1964 kunnioittaen. Turun Historiallinen Yhdistys, Turku 1963.

Rodell, Magnus: Att gjuta en nation. Statyinvigningar och nationsformering i Sverige vid 1800-talets mitt. Natur och Kultur, Stockholm 2002.

Stananrd, Matthew G.: Selling the Congo: A History of European Pro-Empire Propaganda and the Making of Belgian Imperialism. Lincoln: University of Nebraska Press, 2011.

Tchorski, patrimoine religeux: Les cloches du carmel de Court-St-Etienne (1/2). Haettu 16.4.2020 osoitteesta http://tchorski.morkitu.org/10/carmel-cse.htm.

Matthew, Louisa C.: “The Painter’s Presence: Signatures in Venetian Renaissance Pictures”. The Art Bulletin, osa 80, numero 4, joulukuu 1998, s. 616–648.

Skaldic Poetry of the Scandinavian Middle Ages: Vg 247 (Vg247) - Hössna k:a. Haettu 16.4.2020 osoitteesta https://skaldic.abdn.ac.uk/db.php?table=mss&id=16777&if=default.

Suvikumpu, Liisa: Kulttuurisia kohtaamisia. Suomalaiset kuvataiteilijat ja Rooma 1800-luvulla. Tampere: Juvenes Print Tampereen yliopistopaino, 2009.

The British Museum Collection Online. Silver Medal. Haettu 16.4.2020 osoitteesta https://research.britishmuseum.org/research/collection_online/collection_object_details.aspx?objectId=951109&partId=1.

Tarkiainen, Kari: ”Porthan, Henrik Gabriel”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 16.4.2020). Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002599 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu).

Viljo, Eeva Maija: ”Henrik Gabriel Porthanin muistomerkki”. Teoksessa Turun museokeskus, Riitta Kormano, Riikka Niemelä, Raakkel Närhi, Ninna Pulli, Ringa Takanen, ja Tatiana Tolonen (toim.). Hetkinen Ja Muistijälki: Turun Kaupungin Taidekokoelman Julkiset Teokset = Ögonblick Och Minnesspår : Offentliga Verk I Åbo Stads Konstsamling. Turku: Turun museokeskus, 2012, s. 30–47.

Wikimedia Commons contributors, "File:Hasselt, oorlogsmonument WO1 voluntariis patria memor foto8 2015-06-09 10.10.jpg," Wikimedia Commons, the free media repository, haettu 16.4. osoitteesta https://commons.wikimedia.org/w/index.php?title=File:Hasselt,_oorlogsmonument_WO1_voluntariis_patria_memor_foto8_2015-06-09_10.10.jpg&oldid=346888388.

Lue myös Aeterna memoria, osa 1: Ferdinand von Millerin ja Carl Eneas Sjöstrandin valmistusinskriptiot Henrik Gabriel Porthanin patsaassa

Aeterna memoria, osa 1: Ferdinand von Millerin ja Carl Eneas Sjöstrandin valmistusinskriptiot Henrik Gabriel Porthanin patsaassa

Sjöstrand, Carl Eneas: H. G. Porthanin muistomerkki, 1864, 250 x 137 x 200 cm, pronssi,
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Aleks Talve / Turun museokeskus.

Epigrafiikka, piirtokirjoituksia tutkiva tiede, nousi suureen suosioon barokin aikana. Erityisesti Ranskassa Ludvig XIV:n hallintokauden aikana piirtokirjoitusten uskottiin tuovan lisäarvoa julkiselle monumentaalitaiteelle. Latinaa käytettiin uudella ajalla erityisesti lapidaarityylissä, koska sen avulla pystyttiin muodostamaan lyhyitä ja selkeitä tekstejä hyvinkin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tämä niukkasanainen ja toisaalta juhlallinen ilmaisutapa näkyy myös Turun kaupunkialueen piirtokirjoituksissa.

Kuvanveistäjä Johan Tobias Sergeliltä tilattiin turkulaisen Henrik Gabriel Porthanin kunniaksi marmorinen rintakuva. Teos valmistui vuonna 1816. Suomalaisen nationalismin kehittyessä päädyttiin suunnittelemaan myös julkisen patsaan pystytystä Porthanin muistoksi. Professori Matthias Akianderin johdolla Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ehdotti vuonna 1854, että Porthanin haudalle tulisi pystyttää muistomerkki. Fennofiili Fredrik Cygnaeus, jonka isä piispa Zacharias Cygnaeus oli ihaillut Porthania koko elämänsä ajan, toimi pystytyksen tärkeänä taustavoimana. Teos kustannettiin koko Suomen kattaneella monivaiheisella rahakeräyksellä. Tieto hautapaikasta oli kuitenkin kadonnut Turun palon aikana, ja patsas päätettiin sijoittaa Turun tuomiokirkon läheiselle puistoalueelle. Turkulaisista etenkin Erik Julin huolehti muistomerkkiin liittyvistä viimeisistä töistä, joihin kuuluivat jalustan tekemisen lisäksi perustusten laatiminen sekä patsaan osien asentaminen. Kuparinen veistos julkistettiin juhlallisin menoin 9.9.1864, 60 vuotta Porthanin kuoleman jälkeen.

Kaksi inskriptiota jalustan kyljissä kuvaavat veistoksen valmistusvaiheita. Piirtokirjoitukset ovat lyhyet, ja osa sanoista on lyhennetty klassisen perinteen mukaisesti. Inskriptiot sijaitsevat patsaan vasemmalla ja oikealla sivulla. Oikeanpuoleiseen on kirjattu seuraava teksti:

CARL SJÖSTRAND inv. et. mod. / ROM. 1860.

Carl Sjöstrand inv(enit) et mod(ificavit) Rom(ae) (anno) 1860

Carl Sjöstrand kehitti ja muovasi patsaan Roomassa vuonna 1860.

Veistos on ruotsalaissyntyisen kuvanveistäjän Carl Eneas Sjöstrandin suunnittelema, kuten inskriptio kertoo. Sjöstrand muotoili teoksen kipsiin vuosien 1859–1860 aikana Roomassa. Kipsimallin valmistumisen jälkeen Sjöstrand lähetti teoksen valuun Müncheniin: siten Sjöstrand on merkitty inskriptioon teoksen alkuunpanijaksi tai kehittelijäksi (invenit, lat. keksi, kehitti; modificavit muokkasi, muovaili). Myös jalusta oli Sjöstrandin suunnittelema, ja sen valmisti arkkitehti Hampus Dahlström yhdessä apulaisensa Theodor Höijerin kanssa.

Sjöstrand, Carl Eneas: H. G. Porthanin muistomerkki, 1864, 250 x 137 x 200 cm, pronssi,
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Raakkel Närhi / Turun museokeskus.

Patsaan jalustaan on kaiverrettu seuraava inskriptio, joka kertoo kipsivalosta seuranneista syntyvaiheista:

FERD. V. MILLER FUDIT MÜNCHEN 1863.

Ferd(inand) v(on) Miller fudit München (anno) 1863.

Ferdinand von Miller valoi Münchenissä vuonna 1863.

Pronssiin veistos valettiin bavarialaissyntyisen pronssinvaluun erikoistuneen kuninkaallisen valimonjohtajan Ferdinand von Miller vanhemman (1813–1887) toimesta vuonna 1863. Porthanin veistosta ennen Miller oli kerännyt mainetta muun muassa maailman suurimpiin pronssipatsaisiin kuuluvan, Münchenissä sijaitsevan Bavaria-veistoksen valajana. Paikannimet on kirjoitettu molempiin inskriptioihin saksaksi ja italiaksi eikä latinankielisinä niminä (München vs. Monacum, Firenze vs. Florentia). Vielä vuonna 1845 Miller oli käyttänyt latinankielisiä paikannimiä aiemmissa valuinskriptioissaan (FERD. V. MILLER fudit. Monachii 1845; FERD. V. MILLER fudit Monachii MDCCCLI).

Valmistukseen ja erityisesti valmistajaan liittyvät piirtokirjoitukset olivat yleisiä sekä antiikissa että antiikin jälkeen. Jo muinaiset kreikkalaiset savenvalajat lisäsivät omat nimimerkkinsä keramiikkaan. Me fecit, siis suomeksi hän teki minut tai hän teetti minut, esiintyy niin esineissä, taideteoksissa kuin rakennuksissakin.  Sanontatapa voi siis liittyä, paitsi tekijyyteen myös teoksen ostajaan. Varhaisimpiin kirjoitetun arkaaisen latinan esimerkkeihin kuuluu Duenos-inskriptio ajalta 600–400 eaa.: siinä hyvä mies (duenos on varhaislatinan vastine klassisen latinan bonus-adjektiiville) on valmistanut inskription sisältämän ruukkuryhmän (duenos med feced). Wormsin katedraalin Juliana-reliefissä Otto me fecit viittaa reliefin tekijään, ja teoksen rahoittaja Adelbraht mainitaan erikseen. Jan van Eyck oli ensimmäinen pohjoiseurooppalainen renessanssitaiteilija, joka liitti me fecit -sanaparin teokseensa oman nimensä yhteyteen. Fecit ilman me-akkusatiivia esiintyy esimerkiksi useissa Tizianin teoksissa. Pinxit, hän maalasi, on yleinen myöhäiskeskiajan ja renessanssin maalauksissa. Valmistamista tai pystyttämistä kuvaavien verbien yhteydessä voidaan käyttää jotakin toista akkusatiivissa olevaa objektia me-objektin lisäksi, kuten esimerkiksi demonstratiivipronominia ja sen pääsanana olevaa substantiivia (esimerkiksi hanc ollam fecit, hän teki tämän ruukun). Objekti voidaan myös jättää kokonaan pois, jolloin inskription pääpaino on valmistajan tai valmistuttajan nimessä.

Fudit-perfekti esiintyy erityisesti metallinvaluun liittyvissä inskriptioissa. Haquinus-niminen valaja valmisti kirkonkellon, joka otettiin käyttöön 16.7.1345 Länsi-Götanmaalla. Kellon inskriptio sisältää muun muassa tarkan valmistusajankohdan ja viittauksen valajaan itseensä ([…] Haqvinus fudit […]). Vanden Gheynin sukuun kuulunut kellontekijä, Andreas Lodewijk van Aerschodt, sisällytti myös valmistusinskription valamaansa kelloon (A. L. VAN AERSCHODT VANDEN GHEYN ME FUDIT LOVANII J84I.). Aerscholdtin esimerkkiepigrafi käyttää samaa rakennetta kuin Millerin jälkeen jättämä inskriptio: ensin mainitaan valaja, sitten tekemistä ilmaiseva fudit ja lopuksi paikkaa ilmaiseva sana (Millerin kohdalla valoksen tekopaikka saksaksi, vanden Gheyn kohdalla taas valajan kotipaikka genetiivimuotoisessa lokatiivissa latinaksi) ja lopulta aika. Tekemisen kohdetta ei ole mainittu, sillä se voidaan jättää pois selvän asianyhteyden takia. Fudit voi kuitenkin esiintyä inskriptioissa myös muissa merkityksissä: esimerkiksi Martin Smeltzingin suunnittelema, vuonna 1700 painettu mitali sisältää kirjoituksen, kuinka Alexander Campbell kukisti kahdeksas helmikuuta vuonna 1700 yli 1600 espanjalaista Touboucantin rynnäkön aikana Panamassa Etelä-Amerikassa (TOUBOCANTI UBI 1600 HISPAN FUDIT DUX ALEXANDER CAMPBELL MDCC. 8 FEBR.).  Fudit ei kuitenkaan viittaa tässä inskriptiossa kolikon tekijän tai tilaajan tekemään taiteeseen tai käsityöhön, vaan sotilaalliseen toimintaan.

Henrik Gabriel Porthanin muistomerkin inskriptioita voi käydä katsomassa Porthanin puistossa Tuomiokirkon läheisyydessä. Seuraavassa osassa käsittelen Henrik Gabriel Porthanin kunniainskriptiota.

Kirjoittaja:

Emmi Kivimäki

Museoassistentti
Turun museokeskus

Lue myös Aeterna memoria, osa 2: 
Henrik Gabriel Porthanin kunniainskriptio Porthanin patsaassa