maanantai 6. huhtikuuta 2020

Salaperäiset muotokuvat Turun kaupungin taidekokoelmassa: Tuntemattomien taiteilijoiden teoksia

Turun kaupungin taidekokoelmassa on taideteoksia, joiden tekijät ovat tuntemattomia. Teoksen perustutkimuksessa kerätään tietoa taiteilijan tunnistamiseksi. Onko maalauksessa signeeraus? Onko kyseessä tunnetun henkilön muotokuva? Onko hänellä mitään suhdetta taiteilijaan? Kaikki nämä johtolangat ovat tärkeitä taideteoksen tekijän tunnistamiseksi. Taiteilija ei kuitenkaan aina signeeraa töitään, ja myös muotokuvan mallin henkilöllisyyttä voi olla vaikea selvittää. Perustutkimusta tukevan aineiston tai tiedon puuttuessa voi olla vaikea tunnistaa teoksen tekijää. 

Taiteilijan nimi voi kertoa tärkeää tietoa, kuten sen mistä taiteilija on kotoisin. Esimerkiksi nimen kirjoitusasu voi vaihdella eri alueilla tai maissa. Mikäli emme tunne taiteilijaa, meiltä puuttuu teoksen tulkinnan kannalta tärkeää taustatietoa. 

Tarkalla tutkimuksella voidaan päästä kiinni teoksen taustoihin yksityiskohtien kautta. Toisaalta myös siinä, ettei taiteilijaa tunneta, on omat etunsa: vältymme teosta katsoessamme taiteilijan nimen asettamilta ennakko-odotuksilta, jopa ennakkoluuloilta. 

Tuntematon vanki

Turun kaupungin taidekokoelmassa on teos nimeltä Tuntematon vanki, jonka on luonut tuntematon taiteilija. Maalaus on hankittu vuonna 1897. Maalaus esittää vankia, jolla on kahleet kaulan ja ranteiden ympärillä. Hänen oikeassa kädessään on paperi, jossa on epäselviä merkkejä ja vasemmassa kädessään hattu. Vangin käyttämä ruudullinen puku on 1800-luvulle tyypillinen vanginpuku.


Tuntematon taiteilija: Tuntematon vanki, 1770 – 1897, 126,5 x 59 cm, öljy puulle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen / Turun museokeskus. 


Tuntematon mies 

Seuraava teos on öljymaalaus nimeltään Tuntematon mies, jonka on niin ikään maalannut tuntematon taiteilija. Teoksen hankinta-aika on 1913. Maalauksessa ei ole signeerausta tai nimikirjaimia. Maalaus on ajoitettu miehen vaatetustyylin perusteella noin vuoteen 1850. Miehellä on kääntökauluksellinen paita ja napilla kiinnitetty ”puff tie”, viktoriaanisena aikana muodissa ollut kravatti. Vaatteiden tyyli viittaa eurooppalaiseen 1850-luvun muotiin. 


Tuntematon taiteilija: Tuntematon mies, n. 1850, 23 x 21 cm, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen / Turun museokeskus. 


Tuntematon nainen 

Tuntemattoman taiteilijan öljymaalaus Tuntematon nainen on edellisen teoksen tapaan maalattu todennäköisesti noin 1850-luvulla. Ajanjaksoa voi arvioida vaatteiden tai hiustyylin perusteella. Maalauksessa nuoren naisen hiustyyli keskijakauksineen ja korkkiruuvikiharoineen viittaa 1840-luvun Eurooppaan. Mekon pääntie on leveä ja olkapäät paljaat. Hihat eivät ole niin suuret kuin 1830-luvulla, sillä maalauksen valmistumisaikaan muodissa olivat tiukat hihat ja virkatut huivit. 


Tuntematon taiteilija: Tuntematon nainen, n. 1850, 33,5 x 29 cm, öljy kankaalle.
Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen / Turun museokeskus. 

Mysteeri on edelleen mysteeri. Vaikka jotkin avaintiedot puuttuvat, voimme silti tutkia yksityiskohtia ja valaista teoksen alkuperää ja merkityksiä. Tärkeintä on, että teoksiin paneutumalla voimme havaita, miten tuntemattomat taiteilijat menneisyydessä näkivät vangin, nuoren herran tai nuoren neidon, miten he käyttivät taidetta keinona tallentaa näkemänsä ja mitä he halusivat näyttää sinulle, teoksen katsojalle. Mielenkiintoinen vuoropuhelu salaperäisten tuntemattomien taiteilijoiden kanssa, eikö totta?



Kirjoittaja: 
Ching Lam Yeung 
Museoassistentti
Turun museokeskus 

See the text also in English and Chinese here.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti